Viitisen vuotta kestänyt blogitauko on päättymässä !?

Viime kesänä Riikassa kuvattu, minä tuo nojaileva henkilö.

Mikä tauko ja miksi?

- luova tauko tuntuu ajatuksena paremmalta kuin viiden vuoden kirjoittamisen laiskuus.

- otin facebookin vilkkaanpaan käyttöön - ihan yksinkertaisesti - mutta twitter tai instagram yms. eivät oikein innosta, vaikka seuraan niitä silloin tällöin.

- tärkein ja eniten aikaa vievä harrastukseni on sukututkimus ja kaikki siihen liittyvä.

Miten viisi taukovuoteni sujuivat ja mikä on muuttunut?

- elämäni yleensä sujuu niinkuin ennenkin, olen vain viisi vuotta vanhempi, sama rauha ja entiset kujeet - sanoo kait se entinen tyttö!!

- ilokseni huomaan asuvani juuri niin kuin muutolla halusin, paikka on oikea ja kotini kalusteet menivät muutossa suoraan oikeille paikoilleen - ei ole tarvinnut siirrellä eikä vaihdella mitään. 

- matkusteluni on vähentynyt, sukututkimus on lisääntynyt.

- kuntoani hoidan liikkumalla, käyn kuntosalilla yleensä kolme kertaa viikossa, syön tervellisesti (ainakin yritän..), ajattelen asioista myönteisesti (ainakin yritän, joskus se on vaikeaa...)
- tämän Bloggerin käyttö sujuu kangerrellen aluksi, enkä muista mistä kaikesta olen jo täällä kertonut (ehkä joskus luen ne kaikki...), saatan toistella samoja vanhoja juttuja.

- Jyväskylässä on muutoksia, hyviä muutoksia. 

Vapaudenkatu Jyväskylässä, kuvasin 29. maaliskuuta 2019.

Talon seinään on ilmestynyt hieno muraali, taisi olla toissa kesänä. Siellä vasemmalla puolella, puunoksien takana on kotini ja samalla kohdalla tien toisella pulella vasemmalla on entinsen työpaikkani nykyinen toimipiste (ent. Keski-Suomen läänin Maanmittauskonttori on nyt Maanmittauslaitos Jyväskylä), muuttivat sinne Taulumäeltä viime vuonna. 

Vapaudenkadun ja Asemakadun risteys, etualan vanha rakennus on Nikolainkulma,
kuvasin 29. 3.2019.

Jyväskylän paikallisliikenteen autojen nykyinen nimi on LINKKI, ovat iloisen kauniin vihreitä.

Kuvan keskipaikkeilla näkyvä, pitkä uusi talon rakennettiin entisen työpaikkani parkkipaikalle, sen entisen Maanmittaukonttorin edessä olevalle kohdalle. Aikoinaan vaihdoin työpaikkaani vuonna 1982 tuosta rakennuksesta Helsingin Pasilassaan, silloiseen Maanmittashallitukseen.  

Kauppakadulta Sokkarin edessä kuvasin 29.3.2019

Kuvan kävelykadun nimi on Kauppakatu, katu on lämmitetty, eikä se jäädy talvella - oli jo viisi vuotta sitten. Uutta lämmintä katua tulee lisää, on jo työn alla ja pian valmistuu uusittu Väinönkadun osa - Vapaudenkadun ja Yliopistonkadun väli. Se on se katu mille maalattiin kesäisin kauniit kirkkaat räsymatot. Kuva matosta on viimeisessä postauksessa viisi vuotta sitten.

Viisi kuukautta muuton jälkeen - aatoksia ja tapahtumia.

Juurilleni, Jyväskylään paluusta on kulunut jo noin viitisen kuukautta, nopeesti on aika mennyt. Blogini ylläpito on ollut tauolla - minä en. Ehdin olla jo kaksi kertaa noin kuukauden mittaisella matkallakin (no siellä Unkarissa....) ja viime reissulta palasin puolitoista viikkoa sitten. Hyvältä tuntui tulla kotiin, tähän uuteen. 

Kotini on jo järjestyksessä, tavarat paikoillaa, vaikka ihan kaikkea en ole vielä löytänyt. No - kaikki ajallaan. Parvekekin sai jo uudet kalusteet, pieni pyöreä pöytä ja kaksi pientä ja mukavaa korituolia sinne mahtui. Tuon yläpuolella olevan kuvan (huhtikuun puolessa välissä kuvasin) parvekerivistön yksi osa kuuluu kotiini.

Olivat tehneet Väinönkadulle 120 metriä pitkän räsymaton maalaamalla, oli siinä oikeita sohviakin ollut, kaupunkilaisille avoimen olohuoneen kadulle tekivät - silläaikaa kun olin matkalla. Tapahtuman jälkeen sohvat sai viedä omaan kotiinsa - se kuka ehti, osasi tai jolla oli riskejä kavereita kantajiksi. Taisi kaikille löytyä uusi koti.

Onneksi matto on vielä paikallaan, puhdas on kun vesisade on sitä pessyt. Yksi komea jalkalamppukin jäi koristamaan kadun reunaa. Värit hohtaa vielä kirkkaina, mutta pikkusen on matto jo kulunut. Kadulla ei ole läpiajoliikennettä, vain huolto- ja asukasajo on siinä sallittu. Kuvasin maton sateisena ja viileenä päivänä noin viikko sitten.

Kaupungin ja koko alueen asukkaille tarkoitetut palvelupisteet olen käynyt tarkistamassa jo valmiiksi. Osassa kävin omatoimisesti ja terveyskeskukseen ja näytteenottoon menin pikkusisko Maijan seuraksi - hänen käynnillään. On sitten helpompi mennä paikalle kun tarvetta tulee. Omalääkärin nimenkin kysyin - vaikka unohdin samantien. Onneksi tavallinen vanheneminen ei ole sairaus.

Uutta Jyväskylää suunnitellaan ja kehitetään - tällainen kaikille avoin tilaisuus oli järjestetty kaupungin keskustan Forum -nimisellä ostarilla. Taisivat olla nuoria arkkitehtejä, jotka siellä esittelivät erilaisia ajatuksiaan sekä mallejaan, joihin oli haettu asukkaitten mielipiteitä ja ehdotuksia. Tuo hanke oli Uusi Jyväskylä niminen työpaja, samanlaisia näkyy järjestettävän muissakin kaupungeissa.

Ei siellä kovin montaa tavallisen yleisön edustajaa ollut. Vähän kurjaa kun nyt olisi voinut osallistua mielipiteitten vaihtoon - ja julkisesti. Vissiin sitten mukavampi valittaa jälkeenpäin --- että taas sitä on salassa touhuttu!!!

Pääsiäisenä kuvasin Toivolan Vanhalla Pihalla (Toivolan Vanha Piha ) nuoria noitia. Vaikka sää oli vähän kylmää, oli paikalla kiva ja lämmin tunnelma. 

Vapun aattona oli tavallisen viileää ja tuulista, ilmapallokauppiaita, vapputavaran ja herkkujen myyntikojuja oli kävelykadulla. Jyväskylässä lakitettiin Minna Canthin patsas Kirkkopuistossa.

Vappuna halusin seurata perinteistä vappumarssia, mietin josko tunnelma olisi yhtään samaa kuin muinoin lapsuudessani. Eihän se tietysti ollut sitä samaa, mutta oikea marssi se oli. Väki kokoontui ihan kotini lähellä.  Moottoripyöräpoliisien perässä lähti soittokunta kuorma-auton lavalla, sitten liput ja itse marssijat. Hyvältä näytti, vaikka se soittokunnan piilottaminen kuorma-auton korkeitten lavanreunojen suojaan vähän harmittikin. Ennen soittokunta marssi tai ainakin auton lavalla näkyi komeana joukkona. Ehkä ne lavan reunat piti olla niin korkeat turvallisuus syistä. Tiedä häntä, ei soittaja ennenkään lavalta pudonneet.

Vappuna Jyväskylässä on perinteiseti ollut vanhojen autojen harrastajien kokoontuminen, cruisailun järjestäjänä American Car Club. Satoja komeita autoja ja moottoripyöriä oli taas mukana, yllä kuvassa yksi upea esimerkki. Käveli koko ajoreitin ja pysähtelin katsojien joukkoon siellä täällä.

Kuvataiteella on tärkeä osa elämässäni. Jyväskylän taidemuseot ( Jyväskylän taidemuseo ) Taidemuseo Holvi ja Galleria Ratamo ovat jo tuttuja. Avajaisiin, taiteilijatapaamisiin ja muihinkin tapahtumiin ole jo osallistunut. Holvi on Kauppakadun varrella Kirkkopuiston kupeessa, missä on meneillään Kuutti Lavosen upea retrospektiivinen näyttely.

Grafiikka- ja valokuvakeskus Galleria Ratamo on se paikka mikä ennen oli Jyväskylän Harmoonitehtaalla, nyt se on vahassa Veturitallissa, aseman vieressä. Gallerian lisäksi siellä on grafiikan ja valokuvauksen työtilat, siellä järjestetään koulutusta sekä ammattilaisille että harrastajille. Residenssitoimintaakin on. 

Maaliskuussa näin Ratamossa unkarilaisen tutun taiteilijan István Oroszin hienon ja mielenkiintoisen näyttelyn Piirretty aika. Avajaisten aikaan olin Unkarissa.

Paluumuuttajana - juurille.

Vanhaa kotiviiniä 1970 1960 -luvulta.

Juurillepaluuni onneksi avasimme vanhan pullon kotiviiniä. Vähän se jännitti - miten viini oli kestänyt melkein viidenkymmenen vuoden säilytyksen ja muutaman muuton kaupungista toiseen. Pullon etiketti oli hävinnyt jo vuosia sitten, enkä enää muistanut sen laatua tai tekovuotta. Olikohan se Portviinin tai Madeiran vaiko Sherryn makuista! Näitä kotiviinin makuja meidän marjaviineissä oli, kun niitä isä ja äiti muutamana vuonna tekivät - aikoinaan. Hyvässä kellarissa viinit säilytettiin vaakatasossa, korkit huolellisesti hartsattuina.

Tämä viimeinen viinipullo oli tasan kaksikymmentä (20) vuotta jääkaappissani. Harvakseltaan sitä kääntelin, sakka oli laskeutunut jo pullon reunoille - tiukasti, ei irronnut pienessä hölskyttelyssä. 

Ensimmäinen yö uudessa kodissa, minä ja vanha viini olimme palanneet juurillemme. 

Korkki aukesi ehjänä, tuoksu oli hyvä ja viini kirkasta. 

Tilkka viiniä lasiin - maku on hyvä - Sherryä se on ja säilynyt hyvin.

Muutin sitten takaisin vanhoille juurilleni Jyväskylään. Elämä jatkuu vanhaan malliin - ei tullut muita muutoksia.

Kuulostaa kovin yksinkertaiselta ja selkeältä ja niin se olikin. Kaikki meni niinkuin olin sen suunnitellut (yhdessä läheisteni kanssa) - vaikka stressasin turhan paljon joka käänteessä. Olihan siinä juurille paluussa työtä, koko talvi siinä meni. 

Piti etsiä, myydä, ostaa, pakata, kierrättää, hävittää, lahjoittaa, tilata ja matkustella ees-taas ja taas purkaa, järjestää, ilmoitella ja tehdä sopimuksia.

Uusi kotini on asettunut kodikkaasti paikoilleen, ja osalla ystävistä ja sukulaisista on nyt pitempi matka käydä kylässä ja toisilla taas on paljon lyhempi matka. 

Vieressä näkymä makuuhuoneeni ikkunasta, auringonousua.

Keittiöni heijastuu eteisen kaapin peilioveen. Keittiön pöytä ja tuolit ovat myös paluumuuttajia, olivat jo lapsuuden kodissa.

Keittiön pöydällä näkyy ruusukimppu, sen ja leivän sekä suolan toi ensimmäinen kyläilijä, Irma P. 

(Maijan ja A.O:n käyntejä ei lasketa, ovat kotiväkeä).

Kesätyössä ...... tasan 50 vuotta sitten.

Leila ja Pirkko kerrostalon ikkunalla, kesäkuussa 1963.

Miten ja mistä koululaiset löytivät palkalliset kesätyönsä - silloin ennen, 50 vuotta sitten. Palkatonta tai sitä tavallista kotityötä oli meillä useimmilla kotonaan tai naapurissa.

Tarjolla oli yleensä ulkotöitä, puistojen hoitoa, puutarhoissa ja pelloilla kitkemistä, harventamista tai pakkaamista, tukinuittoa (Jyväskylässä Vaajakoskella silloin vielä, tyttöjäkin ottivat), ehkä jotain siistiä sisätyötäkin oli saatavilla. En muista enää. Voi olla, että nuo ulkotyöt olikin niitä toivotuimpia, oltiinhan sitä taas istuttu pitkä talvi sisällä.

Päätimme naapurin Leilan kanssa etsiä työtä rakennustyömailta. Niissä koululaisten palkat olivat samat kuin aikuisilla - noin suunnilleen ainakin. Raskas ja luultavasti likainenkin työ ei meitä pelottanut. Eikä osattu aristella rakennustyömaan ilmapiiriäkään.

Lähdettiin kiertelemään työmaita - esittäytyen ja töitä kysellen, 17 - 18 vuotiaat tytöt. Kahtena kesänä sitten oltiin rakennuksilla siivoojina ja hanslankareina, kaksi kuukautta molempina kesinä 1962 ja -63.

Työpäivät oli pitkiä, lauantaisinkin tehtiin töitä, jos nyt muistan oikein ja palkka maksettiin ruskeessa tilipussissa kerran viikossa. Työmatka oli noin 3 - 4 km, se käveltiin tai pyöräiltiin. Ekakesän raksa Jyväskylän Viitaniemessä oli lähempänä kotia. Toinen oli kauempana, Puistokadulla. Eväät meillä oli mukana, kun työmaaparakissa sai vain kahvia, pullaa ja muuta sen sorttista, ei ollut varsinaista ruokalaa. Hyvin jaksoimme ja meitä kohdeltiin hyvin, tuhmien puhumista ja kiroiluakin vältettiin meidän kuullen.

Vähän hirvittää tuo ikkunapokien puhdistuksen kuva - kuva ylhäällä. Taidamme olla kolmannen tai neljännen kerroksen ikkunan kimpussa. Ei meitä huimannut eikä pelottanut, varovaisia oltiin. Ikkunanpokat oli puuta ja ne oli puhdistettava rappauksen jämistä ja pölystä ennen lasitusta. Olimme lasittajan ja kaakeloijan apulaisina, teimme muutakin yleistä siivousta, tarvikkeiden kantamista ja siirtelyä. Liian raskaita töitä ei meillä teetetty.

Alapuolen kuvassa näkyy vähän samaa taloa - minkä ikkunassa roikuin silloin kesällä -63. Se on tuo kadun vasemman reunan punatiilitalosta seuraavan risteyksen ensimmäinen talo (mhy - yksinkertaisesti sanottu....). Siellä se vielä on, muistan sen aina kun tuolla ohi kuljen.

Puistokatu Jyväskylässä, toukokuussa 2013.

Talvipäivänseisaus ja Joulun odotusta.

Jyväskylän Harjun rinnettä 20.12.2012.

Joulun vai maailmanlopun odotustako oli ilmassa jo 20.12.12 – mieluummin talvipäivänseisaus ja Joulun odotus, ainakin omassa ja läheisteni mielissä. Tulin jouluksi Jyväskylään ajoissa, jotta ehtisin nauttia jouluisesta tunnelmasta ja tekisin jotain harrastukseni hyväksi. Tunnelmasta piti huolen kaunis, talvinen pakkassää ja harrastukseni sujumiseksi tein vierailun Jyväskylän maakunta-arkistoon. Ja tuosta maailmanlopun odotuksen ajatuksesta piti huolen eri viestimet, omaan mieleeni ei tullut huolenhäivääkään.

Matkalla maakunta-arkistoon otin muutaman valokuvan Jyväskylän Harjun rinteestä. Yläpuolen ensimmäinen  kuva on aamun kävelymatkalta, sormet kohmeessa ja silmälasit huurussa otettu. Kuva on värikuva, mutta kun maisemassa oli vain valkoista, harmaata ja mustaa .... 

Maakunta-arkistossa tutkin seurakuntien kirkonkirjojen mikrofilmejä - niitä joita ei vielä ole digitoitu. Pääsin eteenpäin isoisä Robertin enon elämänvaiheissa:

Matts Alexanteripoika on syntynyt Elimäen Wärälässä vuonna 1856, sitten vuonna 1874 hän muuttaa Pyhtäälle, mutta minne siellä? Pyhtään seurakuntaan saapuneitten luettelon kautta mikrofilmeistä löysin paikan. Hän menee naimisiin ja saa ainakin yhden tyttären. Vaimolla on ennestään aviottomia lapsia. Tästä on hyvä jatkaa .... kunhan hoksin miten.

Jyväskylän kaupungintalo 21.12.12.

Seuraavan päivän menopaikka oli Jyväskylän uusin ja hienoin kohde.

Linkki:  Toivolan Vanha Piha  

Lainasin tähän tekstiä tuon upean kohteen esittelyn sivun alusta, kuvat ovat omiani:

"Cygnaeuksenkatu 2:n tontti on ainoa Jyväskylän 1800-luvun puutalokaudesta kertova, ehjänä säilynyt kokonaisuus. Käsityöläisyys on ollut olennainen osa tapahtumarikkaan historian omaavan pihapiirin luonnetta. 

Vuonna 1837 perustetun Jyväskylän asemakaava piirrettiin ajan mukaisesti suorakaiteen muotoiseksi. Tonttien lukumääräksi merkittiin 143. Vuoden 1838 ensimmäisten myytyjen tonttien joukossa oli myös tontti numero 111, nykyinen Toivolan Vanhan Pihan alue. 

Heinolasta Jyväskylään kotiutunut värjäri Anders Nygrèn huusi tyhjän tontin itselleen 50 seteliruplalla vuonna 1838 ja tontille nousi kaksihuoneinen käsityöläisperheen asuinrakennus. Värjäri itse muutti pois kaupungista asuinrakennuksen valmistuttua 1840."

Toivolan Vanha Piha, Cygnaeuksenkatu 2, Jyväskylässä 21.12.2012.

Lisää lainausta:   Piha 2000-luvulla

"Vuonna 2010 tontille siirretyt Keski-Suomen museon käsityöläiskodit ovat vanhimpia edelleen pystyssä olevia jyväskyläläistaloja. Kuparisepän talo ja Puusepän talo ovat toimineet museona 1950-luvun puolivälistä saakka. Ne ovat harvinaisia esimerkkejä pienen puutalokaupungin, Jyväskylän, vanhimmasta rakennustavasta ja 1800-luvun asumisesta. 

Lukuisten asukasmuutosten ja omistajavaihdostenkin jälkeen Cygnaeuksenkadun ja Hannikaisenkadun kulmatontti on nykypolven onneksi säilynyt kokonaisuutena, johon nivoutuvat sekä tarinat, perinne ja toiminta myös meidän ajassamme – menneiden tarinoiden säikeet tulevat näkyviin Toivolan Vanhassa Pihassa."

Itsenäisyyspäivän viettoa.

Jyväskylän sakarihaudoilla 6.12.2011

Muutamana viime vuonna olen viettänyt Suomen itsenäisyyspäivää lapsuuteni maisemissa Jyväskylässä,  nykyisen perinteen tapoja noudattaen. Ohjelmaan kuuluu aluksi juhlajumalanpalvelus Taulumäen kirkossa (entien maalaiskunnan kirkko), seuraavaksi seppeltenlasku sankarihaudoilla vanhalla hautausmaalla (on kaupungin keskustassa) ja kaikille tarkoitettu juhla Jyväskylän Paviljongissa (sijaitsee Lutakon kaupungiosassa). Tuo tapahtumien järjestys on helposti noudatettavissa, olenhan asunut Maija siskon kotona. Kaikkiin noihin paikkoihin on kohtuullinen kävelymatka, oli sää mikä tahansa. 

Tänä vuonna juhlin Suomen itsenäisyyttä kotona, ja tasavallan presidentin 6.12.1989 antama ekaluokan mitalli puseron rinnuksissa. Nyt näin kotona kun se ei kulje matkoilla mukana.

Ilmavoimien soittokuna, Jyväskylässä 6.12.2011

Perheemme itsenäisyyspäivän perinteisiin kuului aina sankarihaudoilla käynti. Siellä soitti aina joku soittokunta, minkä soittajana isä oli. Ja kun isä osallistui soittamalla, perhe oli mukana yleisönä.

Jyväskylän puhallinorkesterit, torvisoittokunnat soittivat aikoinaan sankarihaudoilla, niikuin kaikissa muissakin Jyväskylän ja ympäristön tilaisuuksissa. Suuri osa soittajista oli aluksi entisiä sotilassoittajia, niinkuin isäkin.

Linkissä puhallinsoittokuntien historiaa: Keski-Suomen Reserviläisjärjestöjen soittokunnan historiaa.

Alla on kuva Sotaveteraanijuhlasta vuodelta 1967, se sopii itsenäisyyspäivän juhlistamiseen tänäänkin. Kuvassa keskellä marssii isä, vetopasuuna kädessään. Tämä lainaamani kuva sisältyy yllä olevan linkin historiallisiin kuviin.

Kaunista ja viisasta .... rakennustyömaan aidassa.

Kävelyretkellä vanhassa kotikaupungissaan voi tehdä löytöjä - vaikka rakennustyömaan aidassa. 

Nämä tekstit löysin Jyväskylässä, entisen kouluni paikalla - paikan nykyisellä työmaalla. 

Jyväskylän tyttökoulu perustettiin vuonna 1864, se vanha "tipula", mikä oli Suomen ensimmäinen suomenkielinen tyttökoulu. 

Nykyisen rakennustyömaan kohdalla kävin koulua, sitä vanhaa puurakennuksissa ollutta tyttöjen koulua. Tyttölyseo muutti Voionmaankadulle, puurakennukset purettiin ja paikalle rakennettiin uudisrakennus toiselle koululle - oliko se sitten Keski-Suomen yhteiskoulu vai mikä!? Sekin rakennus purettiin ja nyt paikalle tulee asuintalo.

Jalous

Asunto Oy Jyväskylän Jalous

Ihminen on tarkoitettu omia

vaivojaan säästämättä tekemään

lähimmäisten hyväksi parhaita

tekoja. Se hyvyys mikä tulee

sydämestä, täyttää kiitolli-

suudella toisen sydämen. Olkaa

uhrautuvaisia ja pyyteettömiä.

Jalous on sydämen sivistystä j a

hyvve, jota meidän tulee tavoitella 

ja vaalia koko elämämme ajan.

Runous

Asunto Oy Jyväskylän Runous

Ma aattelen kaiholla suven aikaa

ja sua kaipailen.

Ma uneksin meistä, juhannusyöstä

ja valasta rakkauden.

Ma toivon, ma pyydän

sun suloista kättäs

ja suudelmaa rakkaimpain.

Parahin neiti Selma.

Kunnioittavasti lähestyn Teitä

sydämen asiassa. Elämäni on

täyttänyt tunne, jollaista en tinnyt

koskaan aikaisemmin. Se valtaa

minut aina Teidän seurassanne. Kun

lausutte runoja tai laulatte, tai kun

naurunne helkkyy, tai kun vain

olette ja hyvmyilette. Minun on

kerrottava tämä Teille, neiti Selma:

sydämeni on Teidän.

Lumous

Asunto Oy Jyväskylän Lumous

*

Voimistelu ja muu liikunto edistävät

ruumiin terveyttä ja kauneutta sekä mielen

tasapainoa. Tytöille on tähdennettävä,

että pehmeys ja sulous ovat naisille

arvokkaita kehollisia ominaiusuuksia.

Tyttöjen voimistelun opetus tulee järjestää

ja sen siveellisyydestä on huolehdittava

naisopettajan johdolla.

Sulous

Asunto Oy Jyväskylän Sulous

Keskikesällä Jyväskylässä ja nukkenäyttely.

Kuvassa on useita Jyväskylän merkittäviä rakennuksia:

Jyväskylän lyseon kaunis rakennus (talo valmistui 1902) on yläkuvan pääosassa. Lyseo on Suomen ja tietysti myös koko maailman vanhin suomenkielinen oppikoulu. Se perustettiin jo 1858 Jyväskylän yläalkeiskouluna, vuonna 1873 se sai nimen ja avon Jyväskylän lyseo.

Vasemmalla näkyy vanha vaaleanvihreä puutalo. Nykyisin siinä toimii Keski-Suomen Martat ry. Talon mielenkiintoiseen historiaan kannattaa tutustua tuossa Marttojen linkissä. Kiinnostavia tietoja on paljon, talo on siirretty Kirkkopuiston luota nykyiselle paikalleen.

Äärimmäisenä vasemmalla näkyy vanhan Fredriksonin lakkitehtaan kulmaa (vaaleaa ruskehtavaa kulmaa). Tehtaan vanha osa on rakennettu 1935, nyt talo on kunnostettu asuinkerrostaloksi. Alunperin tehtaan perusti Anton Fredrikson jo vuonna 1887.

Ylinnä, sinistä taivasta vasten kohoaa Harjulla seisova Jyväskylän Vesilinna. Se valmistui 1953, nykyisin siellä toimii ravintola ja luonnontieteellinen museo. 

Hyvin muistan vielä ne seuraavatkin - saman Yliopistonkadun varressa olevat rakennukset ja paikat. Ovat säilyneet hyvin mielessä, hyvinä mielikuvina. Seuraavana tuon Fredriksonin lakkitehtaan jälkeen oli Harjukatu ja sitten oli Jyväskylän vanha seurakuntatalo (kaunis puurakennus) ja sen jälkeen mäen päällä oli vanha palokunnantalo (kaunis puurakennus sekin, mutta toimintaansa varten huonossa paikassa). Paikalla ollut mäki on tasoitettu loivaksi mäeksi ja paikka on nyt vilkas teiden risteys (Ylipistonkatu - Harjukatu ja Kilpisenkatu). 

Jyväskylän vanhan rautatieaseman ja junaa odottavien matkustajien kuva on kovin nostalginen. Niin - eivät nuo ole oikeita ihmisiä, vaan nukkeja. Ovat nyt esillä Jyväskylän kaupunginkirjastossa Suomen Nukketaiteilijat ry:n näyttelyssä (avoinna 11.8.2012 saakka). 

Eletty eilinen -nimisen näyttelyn yleiskuva, Jyväskylän kaupunginkirjastossa.

Vanhaa elettyä elämää on näissä ihanissa nukkeasetelmissa, on aito kuva oikeasta paikasta nukkeryhmien taustalla ja selventävät tekstit sivulla. Onnistunut näyttely. Muistan nähneeni muitakin Suomen Nukketaiteiljat ry:n näyttelyitä. Tässä linkissä Nuken historia.

 Naisryhmä yllä olevan kuvan vasemmassa reunassa edustaa 1910 lukua - teollistumisen alkua (sen verran huono kuva tuli otettua, etten tekstiä näe, muttaa näyttää olevan naisia vaneritehtaalla työssä), luultavasti Schaumanin vaneritehdas Lutakossa, vuodesta 1912 lähtien. 

Etualalla ollaan jo 1920 - 1930 luvuilla, teemana Puolustusteollisuuden keskus. Vanhat Valtion Tykkitehdas Rautpohjassa ja Tourulassa Valtion Kivääritehdäs edustivat tuota aikaa.

Kotirintaman ponnistuksia, sota-aikana ja 1940 -luvulla. Sota-ajan jälkeisesta ajasta on mieleeni jäänyt pelkästään valoisia lapsen ajatuksia. Vaikka muistan hyvin kaikenlaisen pulan, ostokupongit ja pahvikengät. Muistan hyvin kun sain ne ainot pahviset kenkäni, ne ostettiin siitä vanhasta Tyynelän kaupasta, sen pihassa olleesta varastohallista ja sandaalityyliset kengät värjäsivät jalat siniseksi kostuessaan.

Vanhoja ja uusia perinteitä, 1950 -lukua edustaa Jyväskylän Suurajot. 

Rallikilpailu on vaihtanut nimeään monta kertaa, mutta omalle ikäluokalleni se on edelleen Jyväskylän Suurajot - ei voi mitään. Aikoinaan meidänkin perhe osallistui tapahtuman toimintaa. Oltiin vahtina tai järjestysmiehinä, lipun- tai jäätelönmyyjinä, tai muuten vaan juostiin pitkin metsiä katselemassa.

Tämä kuva edustaa 1970 -lukua. Linjurit ajoivat vielä Kauppakatua, kuva näyttää olevan Kirkkopuiston paikkeilta. 

Tämän päivän Jyväskylää kaupunginkirjastossa. Kuvan aiheena taidenäyttelyn avajaiset, nyt Kuvataideseura Kirjo ry:n vuosinäyttely (auki 19.6. - 6.7.2012). Maikun töistä valittiin mukaan neljä maalausta (esittelee niitä omassa blogissaan).

Alakuvassa lisää tämän päivän Jyväskylää - kirkkopuiston hohdetta sateen jäkeen.

Täällä synnyin ja kasvoin.

Tässä taas mielipuuhissani - karttoja katselemassa ja leikkelemässä, digitaalisia ei alkuperäisiä. Valitsin tähän  palan vanhaa pitäjänkarttaa, vaikka sen tietosisältö on paljon vanhemmalta ajalta kuin tämän jutun otsikosta voisi ajatella, varmaankin 1800 -luvulta. Toinen kuva on tätä päivää ja sen julkaisija on Google earth.

Pitäjänkartan keskikohdassa näkyy L -muotoinen pieni lampi, sininen pläntti vihreen alueen sisällä, se on Vasikkalampi. Googlen kuvaan olen tuolle kohdalle laittanut keltaisen nastan ja lammen nimen (kuvan oikeassa reunassa). Molempien kuvien vasemman reunan yläosassa on pitkähkö järvi, Köhniönjärvi. Pitäjänkartassa järven nimi on jotain muuta, en saa selvää (yritän selvittää....).

Hyvä esittely vanhasta kotialueestani löytyy Wikipedia linkistä, Kypärämäki.

.

Käsin valmistettuun pitäjänkartastoon sisältyy tämä Jyväskylän karttalehden 3212 05 osa.
Näitä Maanmittaushallituksen karttoja säilytetään nyt Kansallisarkistossa, missä ne on myös digitoitu.

Google earth tarjoaa tällaista karttakuvaa Jyväskylän Kypärämäen kaupunginosasta. 

Pirkko ja Maija kodin portailla,
minä kiltisti asennossa ja Maija
jo naureskellen pelleilee.

Pieni muisteluhetki lapsuutemme ajoista - kahden valokuvan kanssa.
Vasikkalammen jäällä opimme luistelemaan ja Köhniönjärvellä uimaan. Kotimme oli noiden vesialueiden välissä, samoin kansakoulu -  mitä kävimme, kirjasto - mistä lainasimme kirjoja, kirkko ja seurakunnan tilat - joissa kävimme pyhäkoulussa ja partiossa, suurin osa lapsuunden kavereistamme asui siellä.

Sisarukset Maija, Pentti ja Pirkko Vasikkalammen jäällä
 melko tasan 55 vuotta sitten, helmikuussa 1957.

Joka talvi me alueen penskat aurattiin itse luistelukenttä lammen jäälle, meitä lapsia oli paljon. Vasikkalammella opeteltiin luistelun alkeet ja pelattiin ensimmäiset jääkiekkottelut. Meillä tytöilläkin oli hokkarit eka luistimina, kuvassa näkyy jo kaunoluistimet.

Kesäisin lammella seilattiin omatekoisilla lautoilla ja joillakin veneen kuvatuksilla. Lampi oli matala ja vesi oli likaista eikä siellä uitu, muulloin kuin vahingossa lautan hajotessa tai rannalta lipsahtaessa. Lammen rannalla oli myös kiinteät pyykkipadat ja muut pyykinpesuun tarvittavat altaat sekä laiturit. Näkkileipätehdaskin oli siinä lammen vieressä ja paljon muuta.

Paikka, missä äiti syntyi.

Äitini syntyi kotimökin savusaunassa, talvella 1910. Niin oli Suomessa tapana silloin.

Tämä savusauna sijaitsee nykyisen Jyväskylän kaupungin alueella, mutta äitini syntymän aikaan paikka oli Jyväskylän maalaiskunnan Korttajärven kylää. Tarkemmin alla olevan kartan keskipaikkeilla vinossa olevan Korttajärvi bys  -nimen loppu ässän (s kirjaimen) yläpuolella.

Tässä kartassa ei saunaa vielä ole, ei ole sitä kotimökkiäkään, eikä Autio -nimistä talo. Kartasta ei selviä sen tietojen ajankohta eikä valmistumisvuosi. Olisikin hullua ajatella, että jonkun kartan, tai edes tämän karttalehden, 3212 06, tiedot voisivat olla yhden - tai muutaman vuoden aikana mitattu ja valmistettu kartaksi. Käytännön mielikuvitusta tarvitaan, siis kuvittele; 1800 -luku, kaikki hommat jalka- ja käsityönä, lyhyt maastokausi, vähän ammattilaisia, tekniikan kehitys alkutaipaleilla, jne. Ehkä tuo karttakuva on peräisin isojaosata, vuodelta 1882. Pitänee tarkistaa kiinteistörekisteristä ja maanmittausarkistosta. Nyt tiedot saisi itsepalvelunakin: Kaikki arkistopalvelut maanmittaustoimistoista.

Pieni osa MMH:n pitäjänkartan lehteä 3212 06, kartasto on nyt
Kansallisarkistossa ja siellä digitoitu meidän iloksi ja hyödyksi.

Tämä käsin erilaatuisille ja -paksuisille papereille mittakaavaan 1:20 000 piirretty, väritetty ja osista koottu "Pitäjänkartasto", on paloiteltu yleislehtijaon mukaan ja sitten liimattu kartongille. Kartaston aineisto on eri lähteistä peräisin. Käytettiin kaikkea valmiina ollutta tietoa, kuten geometristen mitausten tietoja, isojakoja ja  muita toimituksia, uusia mittauksia, karttoja suurennettiin tai pienennettiin, tietosisältö eli kaiken aikaa.

Kartaston tekotapa näkyy selvästi tuossa kartan kuvassa. Ei nuo aukot, vekit ja rypyt ole pelkästää kartan huonosta säilytyksestä tai käytöstä johtuvia. Kartastoa koottaessa, sen palat oli liitettävä pakottamalla yhteen - jotta saatiin kuviot ja rajat kohdistettua mahdollisimman hyvin. Tämän kartan palat näyttävät olevan  samanlaatuista karttakartonkia, toisen näkösitä jälkeä varmasti tuli kun oli yhdistettävä ohutta paperia ja kartonkia.

On myös järkevää, ja oikein ajatella ettei tällainen "ryppykasa" voinut olla koko tämän suuren työn tavoite ja lopputulos, vaan tämä kartasto olisi ollut välivaihe (osien koonti, paloittelu ja pahville liimaaminen joskus 1950 -luvulla) seuraavaa pitäjänkartastoa varten.
Siis mitä... no, aikoinaan on tehty kaikenlaisia pitäjänkarttoja, mitattu ja piirretty käsin, kopioitu ja väritetty, painettu yksivärisenä tai monivärisenä. Niitä valmistettiin tilauksesta  myös Maanmittaushallituksessa, varmasti näitä karttoja on tallella tilaajillaan - voin kuvitella niitäkin kopioidun edelleen.

Äiti syntymäpaikkansa edessä, joskus 1980 -luvulla.

Nuoren perheen valokuva-albumista.

Nuoren parin, omien vanhempieni, ensimmäinen yhteinen valokuva-albumi alkaa vuodesta 1937. Isä Edvin kirjoitti ja kuvitti albumin etusisäkannen näin kauniisti. Näitä herkki kuvia ja tekstejä meillä kotona ilmestyi milloin minnekkin, parhaiten muistan keittiön ikkunan pimennysverhoon valkoisella liidulla tehdyn viestin. Se oli jotain samanlaista kuin yllä oleva, kumpa se olisi säilynyt. 

Yllä, kannen päälle sijoittamani valokuva aloittaa albumin ja perheemme kuvatarinan. Anna ja Edvin vihittiin vuonna 1936, ensimmäinen koti heillä oli Laukaan Vihtavuoressa. Tämän kuvan tekstinä on "Messuilla 1937", kuvauspaikka näyttää olevan Jyväskylän kirkkopuiston käytävä. Äitillä on se sama kansallispuku päällään, mitä minä käytin myöhemmin ja mikä on jo siirtynyt kaksi sukupolvea eteenpäin (Tiina uudisti puseron). Äitini käytti kansallispukua juhlapukunaan, kuvassa isä muodikkaassa golf -asussa.                   

 Jyväskylän messut järjestettiin kaupungin täyttäessä 100 vuotta. Museoviraston kuvakokoelmassa olevien kuvien perusteella näkyy kaupungissa olleen  juhlatunnelmaa. Lounaispuistossa oli pääjuhla ja "Norssin" luona, nykyisellä Yliopistonkadulla näkyi paljon väkeä. Olikohan tuo koulurakennus varsinainen messujen esittelypaikka, ainakin tuossa kuvakokoelman kuvassa näyttää siltä. Kuvien liittäminen tähän ei taida onnistua kun kuvien käyttömaksu on hurja (olenkohan nyt ymmärtänyt asian oikein, ettei kuvia voi käyttää omissa blogeissakaan!) Linkki ehkä onnistuu  Museoviraston kuvakokoelmat. 

Kotien kierrätysviikolla sukua tutkimassa.

Tämän perhekuvan nuorin on isä Edvin, kuvattu ehkä 1911.

Meillä on meneillään taas kotien kierrätysviikot. Jyväskylän kodissa olen minä Pirkko, Maija on Unkarin kodissa, ja loput kuka missäkin. Siis ketkä, missä ja miten - en kerro. Paitsi sen kerron, että junalipun hankin VR:n netissä, lipun  sain vastaanottaa kännyyn linkkinä ja juna saapui Jyväskylään oikeaan aikaan. Ei ollut junalipun hankinnassa ongelmia, ehkä vaan sattumalta toimin VR:n suunnittelemalla tavalla. Vähän häkellyin kuitenkin, kun huomasin että voin itse valita istumapaikkani junaan. Lipun hintakin oli suunnilleen sama kuin ennen systeemin muuttamista. En muista mitä eläkeläislippu maksoi, ajattelen sen vaan olevan puolet normaalista hinnasta.

Sukututkimukset aloitin eläkkeelle jäätyäni. En ymmärrä miten siinä niin kävi, kun aiemmin olin varma etten ainakaan tuhon harrastukseen lähde. Toisin kävi. Tutkimista taitaa riittä lopuksi elämää, "nälkä kasvaa syödessä" sanonta on niin totta tässäkin jutussa. Vierastan vielä tuota tutkimus sanaa kohdallani, kun suurin osa harrastuksesta tuntuu olevan uuden oppimista, totta on sanonta "oppia ikä kaikki". On tunnettava historiaa, maantiedettä, kieliä, käsialoja, tietotekniikkaa ja omattava luovaa ajattelua. Kaikkea oppii, jos halua riittää. Työelämässä sain jo osan tarvittavista valmiuksista.

Nyt Jyväskylässä ollessa on hyvä tutkia, kun kerran paikalla olen. Täällä on maakunta- ja maanmittausarkistot, hyvää pelvelua, väljät tilat, eikä ole tarvinnut erikseen varata mikrofilmien katselulaitteita. Ja tietysti tutut paikat jo työajoilta. Sitten vielä tässä vaihtarikodissa on toimiva nettiyhteys ja läppäri.

Perhekuvassa ylhäällä on isän perhe, vielä ilman nuorimmaista lasta. Pääasiat perheestä on jo selvillä, mutta kun kaikki vaiheet kiinnostaa, ja tietysti esipolvet ja kaikki sukuhaarat ja kaikki sukuun kuuluva ja kummit -  ei vielä kumminkaimat - ja asuinpaikat. Isän suvun selvittelyssä tutuiksi ovat tulleet jo Elimäki, Myrskylä, Valkeala, Porvoon ja niiden lähialueet, sekä Ameriikka.

Äitin sukua on joku jo tutkinut, valmista tietoa löyti netissä. Tehty selvitys koskee vain osaa äitini suvusta, mutta valmiin tiedon löytyminen oli suuri ilon aihe ja helpotus. Varmistan tietysti nuokin tiedot. Pääosissa ovat nyt Jyväskylän ja Laukaan seudut, sekä taas se sama Ameriikka.

Syksyn satoa - vuonna 1956.

Äiti Anna, isä Edvin ja Maija / Maikku ihailevat kotipuutarhan omenia syyskuussa 1956.

Vaikka tuo yllä oleva valokuva on harmaasävyinen, on sitä helppo katsella värillisenä. Lisää vaan mielikuvituksessa omenan vihreää sekä muita vihreän sävyjä - ja paljon niitä. Edessä vasemmalla näkyy hennompaa  karviaspuskan väriä ja oikella syvää tummaa mustan viinimarjan lehtien hehkua. Muistan hyvin vanhan puutarhan jokaisen omenapuun ja kaikki marjapensaat, niiden värit sateessa ja kirkkaassa auringonpaisteessa.

Värien ihmettelyyn onkin aihetta, kun silmistäni on kaihi pois ja implaantit tilalla. Viikko sitten leikattiin oikea silmä, vasen yli vuosi sitten. Nyt ihmettelen ja ihailen, ennenkuin kokonaan unohdan kaihin vaikutuksen väreihin. Ennen - jälkeen vertailu oli helppoa kun toinen silmä oli vielä entisellään. Likinäköisyyttkin parannettiin samalla. Se harmaakaihinen silmäni linssi oli keltainen, eikä harmaa.

Takaisin puutarhan omenoihin. Kuvan puu tuotti hurjasti säilöntäomenia, lajia en muista. Omenasosetta ja mehua riitti sitten koko talveksi, kun säilyivät hyvi kellarissa. Kellari oli suuri ja osittain peruskallioon louhittu ja joka syksy se täyttyi. Oli tietysti omenoitten lisäksi juureksia, mehuja, soseita, hilloja, sieniä ja vaikka mitä. Porukassa säilöntää hoidettiin, äiti pomona ja me muut kykyjemme mukaan.

Erilaisia omenalajikkeita muistan ainakin Valkean kuulaan, Punakanelin ja Antonovkan. Mikähän se meidän suurin ja mielestäni paras puu oli, ehkä tuo Antonovka. Puu oli lopulta korkeampi kuin meidän kotitalo ja omenat valtavan kokoisia, mehukkaita ja hyvin kellarissa säilyviä. Taisi meistä jokainen vuorollaan pudotakin tuosta puustaa syksyisin. Pahoja vahinkoja ei sattunt meille eikä puulle. Valkea kuulas oli mehukas ja ensimmäiseksi syksyisin kypsynyt, puut pieniä ja siroja. Kaneli ei muistaakseni tuottanut kovin hyvin, ei tainnut viihtyä hyvin meillä. Oli meillä yksi erikoisuuskin, mistä me lapsena pidettiin eniten, villiomena. Oli se jalostettuna hankittu, mutta taisi kasvaa sellaiseksi kuin halusi - lasten lemppariksi. Kaupan omenia ei tarvinnut ostaa.

Postikortti Ameriikasta.

Tämän hauskan postikortin lähetti Ameriikasta siskotytälleen Anna Elviiralle (äitini) Anna Elviira (mummoni sisko). 

Kortin lähettäjä Anna lähti Ameriikkaan 19 vuotiaana, 12.7.1913, 98 vuotta sitten. Huomasin juuri, että tuon matkan aloittamisen vuosipäivä on huomenna - mikä lie johdatti minut valitsemaan tämän aiheen ja tuon kortin.

Kortissa ei näy lähettämispäivää, todennäköisesti  joskus 1918 -20.

Alla oleva valokuva on otettu Jyväskylän kirkkopuistossa, syyskuussa 1949. Siinä molemmat Anna Elviirat tapasivat taas, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Äiti Anna, kuvassa vasemmalla, syntyi vuonna 1910 ja täti Anna 1894.

Postikortin lähettäjä ja vastaanottaja Anna Elviira.

PS. tässä taas kiva esimerkki siitä miksi aloin sukututkimusten harrastamisen, työ jatkuu eikä loppua näy. Nyt alkaa noin kuukauden "katkasuhoito" tai "loma", ihan miksi vaan tulevan katkon haluan ajatella.