Millaista kevättä huhtikuussa onkaan ......

Selailin huhtikuun kuviani ja huomasin että kovin erilaisia ovat. Kaikilta vuosilta en ole kuvia säilyttänyt tai edes kuvannut.

Vuonna 2008 huhtikuussa oli kaunista, aurinko paistoi, puut ja pensaat kukki. Ainakin tuon kuvan paikassa, Budapestin linnan alueella - Budan puolella.

Huhtikuussa 2006 Budapestissa Tonava tulvi näin pahasti. Vesi ei noussut kaupungin kaduille, ainoastaan tuolle joen rannan alemmalle rantakadulle ja osalle kakkosratikan linjaa. Suojamuurit on rakennettu jo vuosia sitten. Muualla tulva teki pahaa jälkeä.

Huhtikuu vuonna 2009 Jyväskylässä näytti lumisadetta. Tämä kuva on siskoni ottama, kotinsa ikkunasta - odotellessaan JYPin riemuparaatia - voittivat silloin Suomen mestaruuden.

Romaninan Transsylvanian kaunista maaseutua huhtikuussa 2009 junan ikkunasta. Tarkkaa paikkaa en nyt muista, on jossain Budapestin ja Kolosvarin / Cluj-Napokan välillä. Transsylvania on entistä Unkaria ja yhtä tärkeä alue unkarilaisille kuin on suomalaisille vanha luovutettu Karjala.

Näitä kukkia ja tätä kaunista näkymää löytyy aina Budapestin vanhassa kauppahallissa - jokaisen vuoden jokaisena kuukautena. Tämä kuva on tammikuuta 2011.

Saas nähdä mitä saan kameraani tämän vuoden huhtikuussa. Ainakin on taidenäyttely ja sen avajaiset, Suomen eduskuntavaalien äänestys Suomen lähetystössä, kiertelyä Budapestissa - voin löytää vielä uusia paikkoja - varmasti löydän.

Aarrearkkuni käsilaukku.

Tyylikäs nahkainen käsilaukku kuului äidilleni, nyt se on minulla aarteitteni ja muistojeni joukossa. Laukku on säilynyt hyvin, vaikka sitä käytettiin paljon, niin äiti kuin me pikkutytötkin leikessämme. Ei äitillä aikoinaan kovin montaa käsilaukkua ollut, eikä tämä laukku jouten kaapissa käyttämättömänä maannut. En tiedä laukun ikää enkä sitä mistä hän sen aikoinaan sai, ehkä se oli oma ostos, isän lahja tai Ameriikan paketissa tullut - niinkuin olemme sisareni kanssa arveleet. Laukussa ei ole minkäänlaista tekijän leimaa tai merkkiä.

Viimeksi muistan äitin säilyttäneen tässä laukussa omia muistojaan. Niistä on vielä jäljellä vanhoja äitin ja isän henkkareita ja passeja, jäsenkortteja, lippuja, sota-ajan dokumentteja, myös yläkuvassa näkyvä pikku lehtiö sekä kaunis käsin kirjailtu onnittelukortti. Käytössä hänellä oli jo uudet veskat.

Aika vanha tuo laukku jo on, varmasti yli 70 vuotias. Mistäkö sen sitten tiedän kun muuta en tunnu tietävän! No, laukku näkyy äitini kädessä ainakin yhdessä valokuvassa, mikä on otettu vuonna 1941. Laukun muoto on helppo tunnistaa, Pääsiäisenä Jyväskylässä otetussa valokuvassa.


Pääsiäisenä, huhtikuussa 1941 Jyväskylässä Harjun portailla.



Äitin vanha vaneriaski on aarrearkkuni.



Äitin vanha käsilaukku ja vaneriaski, 1930 - 40 lukujen taitteesta

 Säilytän aarrearkussa tärkeitä muistoja perheestäni, elämästämme ja tietysti kaikkea omasta elämästäni. Ei tuohon vaneriaskiin kaikki tärkeä mahdu, on kuitenkin kaikenlaista häviämisvaarassa olevaa ja sellaista mille on vaikea löytää omaa muuta paikkaa. Siellä on vanhoja asiakirjoja, kirjeitä ja kortteja, käsitöitä, kouluvihkoja, kirjenippuja, valokuvia, pari pitkää lettiä, käsilaukku, kiiltokuvia, ym. ym.

En ole vielä koskaan katsellut ja lukenut kaikkea mitä aarrearkussani on, täydellinen inventaario on vielä tekemättä. Usein olen sen aloittanut, mutta aina se on jäänyt kesken. Tänään taas aloitin.

Kypärämäen Kansakoulun ainevihko pysäytti tällä kertaa. Vihko on IV luokalta, luultavasti syyslukukaudelta, koska aineet ovat aika surkeita verrattuna toiseen saman luokan vihkoon. Olin silloin juuri 10 vuotta täyttänyt ja tästä aineesta sain numeroksi 6 1/2, sivut punaisenaan pukkeja (mitkä näköjään piti korjata toiselle sivulle uudelleen kirjoitettuna!!!!).

Omatekoinen villatakki

Olen tehnyt kaksi villatakkia. Sen jonka tein ensiksi olen hylännyt jo. En yksinkertaisesti kehtaa pitää sitä muiden nähden. Se on kauniista harmaasta villalangasta tehty. Mallin otin eräästä lehdestä. Olin silloin ensimmäisellä luokalla tässä koulussa.

Aluksi tein sitä aina kun vain aikaa oli. Kun kutomis intoni laimeni, villatakki sai olla rauhassa kuukausikaupalla. Aloin taas innostua ja tahdoin saada takin pian päälleni. Siksi aloin kutoa löyhää.
Olisin päässyt eräänä iltana elokuviin, mutta en lähtenyt, koska vllatakkini oli melkein valmis. Tahdoin saada sen seuraavana päivänä päälleni. Olin siihen aluksi hyvin tyytyväinen. Mutta vähän ajan päästä minua alkoi vaivata se, että toinen hiha oli vähän lyhyempi kuin toinen. Se oli myös liian kapea. Napit eivät menneet hyvin kiinni. Viimeksi tekemäni kappale oli vähän löysemmin tehty kuin toinen.
Olen pitänyt omatekoista takkiani vain kotona ja toisten vaatteiden alla, etteivät muut näkisi sitä. Puran sen ja teen siitä jotain muuta.
Toinen villatakkini on jo paljon parempi. Olen siihen aika tyytyväinen. Sitä olenkin pitänyt jo pari vuotta ja tulen pitämään edelleenkin niin kauan kuin se tulee käyttökelvottomaksi.

Olin ja unohtanut tuon ensimmäisen omatekoisen villatakkini, mutta tuossa ylläolevassa kuvassa se on päälläni, vai olisiko tuo jo se parempi. Olen tuo suurempi pikkutyttö, joka seisoo tumput suorana. Naamaansa vääntelevä on sisaren pikku Maikku (se "Maijan monenmoista murua" blogissa). Muut henkilöt kuvassa ovat, vasemmalla seisoo Pertti serkku, Pentti veli ja äiti ja isä.

Aion esitellä aarrearkkuni sisältöä jatkossakin.

Taipaleen muistomerkillä Jyväskylässä vuosina 1941 ja 2011.

Yllä oleva kuva on Taipaleen muistomerkillä vuonna 1941, siinä seisovat vanhempani (Anna ja Edvin) ja isoveljeni (Pentti) sekä isän sisar miehensä kanssa. 

Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Taipaleen taistelujen muistomerkki päätettiin sijoittaa Jyväskylään, koska suurin osa taistelujen joukoista oli koottu Keski-Suomesta. Mustomerkin historiaa esitetään linkissä Julkiset taideteokset Jyväskylässä.

Tänä vuonna, 13.3.2011, jälleen Jyväskylässä Taipaleen muistomekillä järjestettiin lyhyt ja arvokas muistotilaisuus. Muutama lyhyt puhe, seppele laskettiin ja soittokunta soitti, ja juhlakahvit tarjottiin halukkaille. Kaunis auringonpaiste kunnioitti tilaisuutta ja paikalla olleen yleisön mieliala oli parhaimmillaan.

Itse muistan olleeni tällä samalla aukiolla monia kertoja, niin juhlatilaisuuksissa kuin muidenkin muistomerkkien paljastus- ja muistotilaisuuksissa. Perheemme oli yleensä paikalla - isäni soitti soittokunnassa - siis niissä melkein kaikissa joita Jyväskylässä oli jo aikoinaan.

Helppotekoista syötävää.... Unkarissa

Hyvä, suuri sämpylä halki, päälle tuorejuustoa ja punajuuriviipaleita.

Kuvan zsemle on hyvää Unkarista, samoin vajkrém, tuorejuustotyyppinen levite ja punajuuriviipaleet. Tuorejuusto on tässä naturellia, siis ilman lisämausteita. Punajuuri cékla on jotain lievästi hapatettua, terveellistä ja hyvää.

Kuvauksen tei kaasuhellan päällä (auringonpaistetta ikkunan vieressä), vaikka tämän lounaan valmistamiseen ei tarvittu keittämistä tai paistamista.

Tässä vihannes- jauhelihapata. Kaalia (tässä kurttu- eli savoijinkaalia), porkkanaa, sipulia, sellerinjuurta, palsternakkaa, sekä mitä muita vihanneksia ja yrttejä kotona sattuu olemaan. Kaikki silpuksi ja kattilaan (vettä ja suolaa sopivasti), hitaammin kypsyvät ensin. Jauhelihan paistoin pannussa.

Tammikuun, v 2011, tunnelmaa Budapestin kauppahallissa.

Vihannekset ja lihan hain Budapestin vanhasta kauppahallista. Tähän upean ihanaan kauppahalliin pääsen bussilla muutamassa minuutissa tai kävelemällä noin parissakymmenssä.

Kivat lastenvaunut - 103 vuotta sitten USA:ssa.

Vanhassa perhealbumissamme on myös postikortteja. Yläkuvassa olevan kortin on isoäitini Alexandra lähettänyt sisarelleen Hannalle New Yorkin Brooklyniin vuonna 1909. Korttinsa on isoäiti kirjoittanut ruotsiksi, se kun oli hänen äidinkielensä. Tämän valokuvan kuvaaja ei ole tiedossa, niinkuin ei ole muidenkaan vanhojen kuviemme. Voin vain arvailla, ehkä kuvaaja olisi isoisä Robert, ainakin kuvan pikkupojasta tuli valokuvaaja (harrastaja - puoli ammattilainen). 

Pieni poika kuvassa on isäni Einari Edvin neljän kuukauden ikäisenä. Ylihuomenna, maaliskuun 4. hän täyttäisi 103 vuotta. Hän syntyi USAssa Illinnoisten Waukeganissa.

Yläkuvan kauniit lastenvaunut näyttävät olevan rottinkia, sivussa on kätevä säilytyslokero (tai mikä se sitten onkaan) ja näyttää siltä kuin istuinosaa voisi pidentää. Tuommoisia kärryjä en muista koskaan nähneeni, edes kuvissa. Alakuvassa on sama pieni poika, Edvin, nyt vähän vanhempana. Tässäkin on mukavan näköiset kevyet kärryt. Kuvauspaikka saattaa olla vielä Illinnoisissa tai sitten jo New York.