Ruskaa Espoossa, onko sitä tänä vuonna.

Espoolaista ruskaa, syyskuun viimeisenä päivänä 2011.

Tänä vuonna ei näy pihlajanmarjoja muualla kuin asfaltilla litistyneinä. Ainakaa tässä kotini lähistöllä. Kiertelin lähiympäristöä kameran kanssa etsien etelän ruskaa. Tänään kun on syyskesän, tai alkusyksyn, jos niin halutaan sanoa, lämpimin päivä, noin  +21 astetta. Ne muutamat pihlajanmarjat, joita ehdin nähdä koko tämän syyskuun aikana, tippuivat tuulen tuiverruksessa maahan. Toisin oli muutama vuosi sitten, alapuolella olevat pihlajanmarjat kuvasi lokakuun 18, 2008.

Pihlajanmarjoja 18.10.2008.

Metsää Espoon Leppävaarassa, 30.9.2011.

Lähimetsä näkyy vielä vihreänä, keltaiset lehdet jo maassa. Etualan nuorissa pihlajissa tuskin olikaan marjoja. Tarkistin kuvauskierroksellani vielä nuo samat ylemmän kuvan pihlajat, ei niin marjan marjaa. Tai oli siinä joitakin ruskeiksi kuivuneita käppyröitä. Alakuvan puut ovat pihlajia, vaikka ei luulisi, oiskohan jotain eri lajiketta, ei aavistustakaan. Kaikki lapsuuteni pihlajat Keski-Suomessa olivat monirunkoisia, tuuheita ja valtavan suuria ja kauniita puita. Pihlajanmarjojakin oli varmasti joka vuosi valtavasti. Vai olisikohan niin, että aika taas kultaa muistot. Ihan se sama juttu mikä tekee kaikki menneet kesät kauniiksi ja lämpimiksi.

Melko alastomia pihalajan runkoja, pensaat vielä vihreitä.

Elämänohjeita savoksi.

Myönteisin tuntemani ihminen,
pikkusiskoni Maija.

Liian paljo hyvvee on ihanoo.

Anna kaekkes, vua elä periks.

Kompastelu voep estee kuatumisen.

Joka ihteensä luottaa, se kykynsä tuploo.

Elämän tarkotus on murheen karkotus.

Naara ittelles ennen kun muut kerkijää.

Ikkee tulloo, vuan vanahaks ei tarvihe tulla.

Huominen on monasti viikon kiireisin päevä.

Jos mieles tyhjenöö, elä unneuta katkasta iäntä.

Lukemalla ee uimaan opi, vetteen se on mäntävä.

Ne tekköö, jotka ossoo - jotka ee ossoo, ne arvostelloo.

Nämä hyvät elämänohjeet löysin facebook issa, yks kaverini oli ne sinne merkinnyt. Ei tuo facebook ihan huono ole. Kaikkee tyhmää ei tarvi katella ja lukea sielläkään.

Onneksi SAVON SANOMAT neuvoo savonkielen käytössä ja antaa käyttöömme sanakirjan, tässä linkki  Luku 4:  Suomi-savo sanakirja turisteille.

ja esimerkki:

Saisinko postimerkin kirjeeseen? = Ee kaet tämä merkitä kule!

Maija nyt - keväällä 2011.

Kotien kierrätysviikolla sukua tutkimassa.

Tämän perhekuvan nuorin on isä Edvin, kuvattu ehkä 1911.

Meillä on meneillään taas kotien kierrätysviikot. Jyväskylän kodissa olen minä Pirkko, Maija on Unkarin kodissa, ja loput kuka missäkin. Siis ketkä, missä ja miten - en kerro. Paitsi sen kerron, että junalipun hankin VR:n netissä, lipun  sain vastaanottaa kännyyn linkkinä ja juna saapui Jyväskylään oikeaan aikaan. Ei ollut junalipun hankinnassa ongelmia, ehkä vaan sattumalta toimin VR:n suunnittelemalla tavalla. Vähän häkellyin kuitenkin, kun huomasin että voin itse valita istumapaikkani junaan. Lipun hintakin oli suunnilleen sama kuin ennen systeemin muuttamista. En muista mitä eläkeläislippu maksoi, ajattelen sen vaan olevan puolet normaalista hinnasta.

Sukututkimukset aloitin eläkkeelle jäätyäni. En ymmärrä miten siinä niin kävi, kun aiemmin olin varma etten ainakaan tuhon harrastukseen lähde. Toisin kävi. Tutkimista taitaa riittä lopuksi elämää, "nälkä kasvaa syödessä" sanonta on niin totta tässäkin jutussa. Vierastan vielä tuota tutkimus sanaa kohdallani, kun suurin osa harrastuksesta tuntuu olevan uuden oppimista, totta on sanonta "oppia ikä kaikki". On tunnettava historiaa, maantiedettä, kieliä, käsialoja, tietotekniikkaa ja omattava luovaa ajattelua. Kaikkea oppii, jos halua riittää. Työelämässä sain jo osan tarvittavista valmiuksista.

Nyt Jyväskylässä ollessa on hyvä tutkia, kun kerran paikalla olen. Täällä on maakunta- ja maanmittausarkistot, hyvää pelvelua, väljät tilat, eikä ole tarvinnut erikseen varata mikrofilmien katselulaitteita. Ja tietysti tutut paikat jo työajoilta. Sitten vielä tässä vaihtarikodissa on toimiva nettiyhteys ja läppäri.

Perhekuvassa ylhäällä on isän perhe, vielä ilman nuorimmaista lasta. Pääasiat perheestä on jo selvillä, mutta kun kaikki vaiheet kiinnostaa, ja tietysti esipolvet ja kaikki sukuhaarat ja kaikki sukuun kuuluva ja kummit -  ei vielä kumminkaimat - ja asuinpaikat. Isän suvun selvittelyssä tutuiksi ovat tulleet jo Elimäki, Myrskylä, Valkeala, Porvoon ja niiden lähialueet, sekä Ameriikka.

Äitin sukua on joku jo tutkinut, valmista tietoa löyti netissä. Tehty selvitys koskee vain osaa äitini suvusta, mutta valmiin tiedon löytyminen oli suuri ilon aihe ja helpotus. Varmistan tietysti nuokin tiedot. Pääosissa ovat nyt Jyväskylän ja Laukaan seudut, sekä taas se sama Ameriikka.

Suomen Kuvataiteilijamatrikkeli uudistuu.

Uusi, Suomen Kuvataiteilijamatrikkeli on nyt julkaistu.

Antero Olin, akvatinta vuodelta 1980

Suomen Taiteilijaseura  on juuri nyt uudistamassa "Suomen Kuvataiteilijat" verkkomatrikkelia. Uusi julkaistaan tänään 15.9.2011, tässä odottelen systeemin vaihtumista. Toivottavasti vaihdos sujuu suunnitellusti. Uusi matrikkeli on ollut koekäytössä tämän vuoden alkupuolelta, jolloin tietojen päivitystä saattoi aloittaa. En varmasti tiedä milloin päivitys yleisesti aloitettiin, tajusin sen vasta muutama viikko sitten. Tämä uusi sähköinen matrikkeli näyttää ja tuntuu hyvältä, on monipuolinen, helppo päivittää (jos on laitteet ja taito hommaan, tai on joku joka tekee sen).

Taiteilijoiden on itse täytynyt tehdä omat päivityksensä, siirtää vanhasta järjestelmästä tietonsa uuteen, eiliseen mennessä. Huomasin, että vanha yhteys on jo poikki ja vanhan matrikkelin tiedot poistuvat sitten kokonaan. Taiteilijaseura on tiedottanut muutoksesta ja järjestänyt koulutusta. En tiedä miten tiedotus ja koulutus on tavoittanut koko taiteiljakunnan. Entä minkälaiset mahdollisuudet ja taidot taiteilijoilla on suoriutua matrikkelitietojensa ylläpidosta. Olen varma ja toivon että kaikilla on joku avustaja - ystävä - perheenjäsen tärkeän tehtävän hoitamiseen.

"Verkkomatrikkelia ylläptää Suomen Taiteilijaseura. Se on osa ART360-hanketta, joka on saanut rahoitusta Opetusministeriön hallinnonalaisesta valtakunnallisesta Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen Euroopan Sosiaalirahaston kehittämisohjelmasta. Hankkeen rahoittajaviranomaisena on toiminut Hämeen ELY-keskus."

Taiteilijan työhuoneessa syntyy maalauksia, avustaja lueskelee.

Välineitä ja tarvikkeita kivipainossa, valmiit taideteokset ovat sitten litografioita.

Kirkkoja Euroopassa - Izvorul Crisului.

Izvorul Crisului  - Körösfö  - Krieschwej, reformoitu kirkko.

Tämä kirkko,  Izvorul Crisului, on rakennettu vuonna vuonna 1764, mutta asiakirjoista löytyy maininta jo vuodelta 1276. Tälläkin Transylvanian unkarilaiskirkolla on kolme nimeä, romanialainen, unkrilainen ja saksalainen, tai ne ovat tuon kylän nimiä, varsinainen kirkon nimi taitaa olla sitten sama. Näemme myös kauniin koristelun itse kirkossa ja sen tekstiileissä. Tyypillistä on myös se, että kirkon urut ovat etuosassa, meille tutulla alttaritaulun paikalla, ja parvet molemmissa päissä. 

Tämä Körösfö ja Kalotaszentkirályi kylät sijaitsivat aika lähellä toisiaa. Matkaa en muista, mutta kuvien oton välillä meni aikaa vain noin kaksi tuntia. 

Saman kirkon sisääntulon puoli, kirkkoa esitellyt suntio kuvassa.

Transylvanian alueella on useita vanhoja Unkarin kirkkoja. Kuinka monta, en tiedä. Kaikki näkemämme kirkot oli restauroitu ja hyvässä kunnossa. Ainakin taideopiskelijoita Unkarista on ollut restaurointileireillä Romaniassa (ilmeisesti samalla tavalla kuin suomalaiset Karjalassa). 

Aina myös löysimme kirkon suntion, tai jonkun muun esittelemään paikkaa ja sen historiaa, he kun yleensä asuivat lähinnä kirkkoa olevassa talossa. Joskus portissa oli lappu mistä suntio löytyy, tai sitten kolkuttelimme lähimmän talon ovea. 

Izvorul Crisului - Körösfö - Krieschwej.

Näkymä kirkonmäeltä kauniiseen kylään.

Kirkkoja Euroopassa - Kalotaszentkirályi templom.

Kalotaszentkirályi kirkko Transylvaniassa, Romania.

Muutama vuosi sitten, 2007 olimme kiertomatkalla Romaniassa, ennen Unkariin kuuluneen Transylvanian alueella. Kiertelimme "vanhaa Unkaria" autolla, yövyimme ja ruokailimme matkailuyrittäjien yksityisissä kodeissa. Tässä kylässä se oli Kutashaz -niminen pensio (paina linkkiä). Upea matka, näimme ja koimme paljon kaunista ja hyvää. Koko matka olisi kertomisen arvoinen, mutta nyt kuvailen tätä yhtä kirkkoa, pienessä kylässä.

Kalotaszentkiráilyi on kylän unkarilainen nimi, Sancraiu sen romanialainen nimi. Transylvania on romaniaa, Erdély unkaria ja Siebenbürgen sakasaa ja kaikkia noita nimiä käytetään edelleen. Välillä oli hankalaa seurata missä mennään kun kylilläkin oli 2 tai 3 nimeä.

Kalotaszentkirályi templom sisältä.

Kirkko on vanha, XIII th. vuosisadalta peräisein ja läpikäynyt useita korjauksia. Vanhassa kirkokellossa nökyy vuosi 1481. Jokainen puinen kasetti katossa ja kaiteilla on erilainen, taidokkaasti käsin maalattu ja ne on restauroitu viimeksi 1994. Kauniit tekstiilikoristeltut ovat tässä kirkkossa punaisella kirjottuja. Tuo katosta roikkuva turkiksen näköinen laite on viljan tähkistä tehty koriste. 

Sancraiu Biserica - Kalotaszentkiralyi templom, kirkko lehterille päin.

Tämä on toimiva kirkko, se täyttyi taas sunnuntaimessuun, mihin osallistuimme kyläläisten mukana. Koko toimitus oli unkarinkielinen. Yksi virsi oli meillekin tuttu Lutherin "Jumala ompi linnamme", en olisi sitä tajunnut, mutta vieruskaveri kertoi. Unkarilaiskirkot Romaniassa ovat yleensä reformoituja (jossain sanottiin olevan noin 800 000 jäsentä), romanialaiset kuuluvat enimmäkseen ortodoksiseen kirkkoon (yli 86 %).

Linkkiä kannattaa napsauttaa, näet upean kirkon esittelyn, tämä on se romanialainen nimi, juttu on englanniksi: Sancraiu Biserica Reformata.

Wikipediassa on esittely Transylvaniasta: Transilvania

Syksyn satoa - vuonna 1956.

Äiti Anna, isä Edvin ja Maija / Maikku ihailevat kotipuutarhan omenia syyskuussa 1956.

Vaikka tuo yllä oleva valokuva on harmaasävyinen, on sitä helppo katsella värillisenä. Lisää vaan mielikuvituksessa omenan vihreää sekä muita vihreän sävyjä - ja paljon niitä. Edessä vasemmalla näkyy hennompaa  karviaspuskan väriä ja oikella syvää tummaa mustan viinimarjan lehtien hehkua. Muistan hyvin vanhan puutarhan jokaisen omenapuun ja kaikki marjapensaat, niiden värit sateessa ja kirkkaassa auringonpaisteessa.

Värien ihmettelyyn onkin aihetta, kun silmistäni on kaihi pois ja implaantit tilalla. Viikko sitten leikattiin oikea silmä, vasen yli vuosi sitten. Nyt ihmettelen ja ihailen, ennenkuin kokonaan unohdan kaihin vaikutuksen väreihin. Ennen - jälkeen vertailu oli helppoa kun toinen silmä oli vielä entisellään. Likinäköisyyttkin parannettiin samalla. Se harmaakaihinen silmäni linssi oli keltainen, eikä harmaa.

Takaisin puutarhan omenoihin. Kuvan puu tuotti hurjasti säilöntäomenia, lajia en muista. Omenasosetta ja mehua riitti sitten koko talveksi, kun säilyivät hyvi kellarissa. Kellari oli suuri ja osittain peruskallioon louhittu ja joka syksy se täyttyi. Oli tietysti omenoitten lisäksi juureksia, mehuja, soseita, hilloja, sieniä ja vaikka mitä. Porukassa säilöntää hoidettiin, äiti pomona ja me muut kykyjemme mukaan.

Erilaisia omenalajikkeita muistan ainakin Valkean kuulaan, Punakanelin ja Antonovkan. Mikähän se meidän suurin ja mielestäni paras puu oli, ehkä tuo Antonovka. Puu oli lopulta korkeampi kuin meidän kotitalo ja omenat valtavan kokoisia, mehukkaita ja hyvin kellarissa säilyviä. Taisi meistä jokainen vuorollaan pudotakin tuosta puustaa syksyisin. Pahoja vahinkoja ei sattunt meille eikä puulle. Valkea kuulas oli mehukas ja ensimmäiseksi syksyisin kypsynyt, puut pieniä ja siroja. Kaneli ei muistaakseni tuottanut kovin hyvin, ei tainnut viihtyä hyvin meillä. Oli meillä yksi erikoisuuskin, mistä me lapsena pidettiin eniten, villiomena. Oli se jalostettuna hankittu, mutta taisi kasvaa sellaiseksi kuin halusi - lasten lemppariksi. Kaupan omenia ei tarvinnut ostaa.