perjantai 9. syyskuuta 2011

Kirkkoja Euroopassa - Izvorul Crisului.

Izvorul Crisului  - Körösfö  - Krieschwej, reformoitu kirkko.
Tämä kirkko,  Izvorul Crisului, on rakennettu vuonna vuonna 1764, mutta asiakirjoista löytyy maininta jo vuodelta 1276. Tälläkin Transylvanian unkarilaiskirkolla on kolme nimeä, romanialainen, unkrilainen ja saksalainen, tai ne ovat tuon kylän nimiä, varsinainen kirkon nimi taitaa olla sitten sama. Näemme myös kauniin koristelun itse kirkossa ja sen tekstiileissä. Tyypillistä on myös se, että kirkon urut ovat etuosassa, meille tutulla alttaritaulun paikalla, ja parvet molemmissa päissä. 

Tämä Körösfö ja Kalotaszentkirályi kylät sijaitsivat aika lähellä toisiaa. Matkaa en muista, mutta kuvien oton välillä meni aikaa vain noin kaksi tuntia. 

Saman kirkon sisääntulon puoli, kirkkoa esitellyt suntio kuvassa.
Transylvanian alueella on useita vanhoja Unkarin kirkkoja. Kuinka monta, en tiedä. Kaikki näkemämme kirkot oli restauroitu ja hyvässä kunnossa. Ainakin taideopiskelijoita Unkarista on ollut restaurointileireillä Romaniassa (ilmeisesti samalla tavalla kuin suomalaiset Karjalassa). 
Aina myös löysimme kirkon suntion, tai jonkun muun esittelemään paikkaa ja sen historiaa, he kun yleensä asuivat lähinnä kirkkoa olevassa talossa. Joskus portissa oli lappu mistä suntio löytyy, tai sitten kolkuttelimme lähimmän talon ovea. 

Izvorul Crisului - Körösfö - Krieschwej.
Näkymä kirkonmäeltä kauniiseen kylään.


2 kommenttia:

  1. Kylä on ihan kirkon juurella, ei pitkä matka kirkkoon..;)

    VastaaPoista
  2. Aili-mummo: Näytti kuin jokaiselta kirkolta olisi näkynyt seuraavalle kirkolle.

    VastaaPoista