 |
| Äiti Anna, isä Edvin ja Maija / Maikku ihailevat kotipuutarhan omenia syyskuussa 1956. |
Värien ihmettelyyn onkin aihetta, kun silmistäni on kaihi pois ja implaantit tilalla. Viikko sitten leikattiin oikea silmä, vasen yli vuosi sitten. Nyt ihmettelen ja ihailen, ennenkuin kokonaan unohdan kaihin vaikutuksen väreihin. Ennen - jälkeen vertailu oli helppoa kun toinen silmä oli vielä entisellään. Likinäköisyyttkin parannettiin samalla. Se harmaakaihinen silmäni linssi oli keltainen, eikä harmaa.
Takaisin puutarhan omenoihin. Kuvan puu tuotti hurjasti säilöntäomenia, lajia en muista. Omenasosetta ja mehua riitti sitten koko talveksi, kun säilyivät hyvi kellarissa. Kellari oli suuri ja osittain peruskallioon louhittu ja joka syksy se täyttyi. Oli tietysti omenoitten lisäksi juureksia, mehuja, soseita, hilloja, sieniä ja vaikka mitä. Porukassa säilöntää hoidettiin, äiti pomona ja me muut kykyjemme mukaan.
Erilaisia omenalajikkeita muistan ainakin Valkean kuulaan, Punakanelin ja Antonovkan. Mikähän se meidän suurin ja mielestäni paras puu oli, ehkä tuo Antonovka. Puu oli lopulta korkeampi kuin meidän kotitalo ja omenat valtavan kokoisia, mehukkaita ja hyvin kellarissa säilyviä. Taisi meistä jokainen vuorollaan pudotakin tuosta puustaa syksyisin. Pahoja vahinkoja ei sattunt meille eikä puulle. Valkea kuulas oli mehukas ja ensimmäiseksi syksyisin kypsynyt, puut pieniä ja siroja. Kaneli ei muistaakseni tuottanut kovin hyvin, ei tainnut viihtyä hyvin meillä. Oli meillä yksi erikoisuuskin, mistä me lapsena pidettiin eniten, villiomena. Oli se jalostettuna hankittu, mutta taisi kasvaa sellaiseksi kuin halusi - lasten lemppariksi. Kaupan omenia ei tarvinnut ostaa.
Kyllä omenapuut ovar mahtavia, kelpaa herkullisia omenoita syödä ja ihailla muuten vain. Nuppolassakin on ollut apljon omenapuita, mutta poika on innostunut kaatamaan niitä.Vanhan punaknelin kaatoi muuan myrsky, mutta se teki omenia siitä huolimatta, kunnes poika sahasi senkin pois. Seoli mahtava ja hyvin säilyvä lajike, paras minun mielestäni. Ammattijalostaja olisi saanut siitä satoja uusia omenapuita, mutta hukkaan meni.
VastaaPoistaJokainen tekee tavallaan, me asumme nyt toisessa talossa, ja poikamme asustaa perheineen tuolla päätilalla.
Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle, Pikoliini, ja kiitos tästä postauksesta<3
HIH, väreistä kun puhuit, mulla oma tekemä hame päällä, puna-vihree- valkoruudullinen, tein sen koulussa 9v. Punanen frotee lyhythihanen pusero ja vihree vakosamettinen jakku, joka oli oikein Amerikasta saatu sukulaisilta! Huomasitko että jo silloin olin tarkka, että värit sointu hyvin yhteen, minä pula-ajan lapsukainen. Paketeissa oli aina kauheen makusia puna/valkosia kovia karkkeja..;/ Uskokaa tai älkää, mutta järkytyin kun niitä kanelikarkkija tarjottiin mulle yli 30v.päästä, Amerikkalainen työkaveri. Sanoin heti et en ota, koska muistan vielläkin niiden kirpeen maun ;(. Vissiin yhtä kauheen makusia kuin salmiakit ulkolaisille, en tykkää salmiakistakaan.
VastaaPoistaSe kuvan omenapuu on "okero", teki aina ison sadon, siis hirveesti sosetta ja mehua!
AILI-MUMMO, punakanelia säästettiin meillä aina jouluun saakka ja silloinkin viellä olivat maistuvia ja kauniin punasia.
Mukava kumminkin muistella vaikka niitä omenapuita ei enää olekkaa, harmi....;)
Aili-mummo: omat omenat olivat parhaita, suoraan puusta tai maasta ja sitten kellarista. Kun oltiin totuttu siihen että omenaa oli aina kotona, niin kaupasta osto tuntui väärältä vielä vuosienkin päästä (vaikka ei puitakaan enää ollu). Kait se oma lähiruoka on niin tärkeetä ja tunnekysymys.
VastaaPoistaMaikku: olikohan se pusero se sama minkälainen minullakin oli - tai vieläpä tuo oli mun vanha, kun omasi oli jo rikki!!
Mulla taiskin mennä ne omenat sekasin, Punakaneli ja Valkeakuulas tiedän, mutta ne Turso, Antonovka ja Åkero, en olekaan varma mikä puu ol mikä, mutta pääasiahan tuli selväks, että onneksi niitä oli silloin....;D
VastaaPoistaPuserosta en ole takuuvarma, koska multa kului omat sun vaateet...;)