Galleria siellä ja toinen täällä.......

Galéria IX, Budapest, Ráday u. 47, rakennuksen alakerrassa.

Kaksi ajankohtaista galleriaa
 - toinen on Joella Turussa ja toinen on Galéria IX Budapestissa.

Molemmat galleriat ovat paikallisten ammattitaiteilijoiden järjestöjen perustamia ja pyörittämiä. Nyt molemmissa on saman romanialaisen taiteilijan näyttely, samaan aikaan.

Molemmissa gallerioissa käyn usein, avajaisissa ja muulloinkin. Nyt olin Budapestissa avajaisissa ja Turussa olin viimeksi toukokuussa.


Unkarin Galéria IX:ssä on Részegh Botondin näyttely.  facebook linkki Botondin näyttelyyn

Turun Joella gallerian näyttelyn taiteilija ovat Mircia Dumitrescu ja Részegh Botond Romaniasta. Printtinäyttely on avoinna 25.9. - 14.10.2013.

 Teoskuvia, tässä linkissä on molempien taiteilijoiden Turun näyttelyn teoskuvia.

Joella galleria, Läntinen Rantakatu 21, Turku.

Uutta - vanhaa - uusvanhaa.

UUTTA 

Uusia kirkkaan sinisiä, matala lattiaisia busseja on paljon liikenteessä jo  monella linjalla. Kuvan busseja esiteltiin autottoman päivän ohjelmassa – joutivat sunnuntaina seisoskelemaan Andrássy útille. Autoja on montaa kokoa, on lyhyttä pätkää ja pitkää haitaribussia, vanjoha on vielä käytössä. 

UUSVANHAA

Kävelevä postilaatikko edustaa uutta ja vanhaa, kuva on laukkakisan viikonlopun tapahtumista. Tätä vanhaa kaunista postilaatikkomallia arvostetaan ja niitä tulee lisää ainakin postitoimistojen kohdille. Corvin ostariinkin on tullut postitoimisto ja siellä laatikko on samaa mallia - siis paikoillaan oleva, mustalla jalustalla seisova.

VANHAA

Alla olevan kuvan hevosvetoinen ”postiauto” oli koeajettavana ja näytillä viikonlopun laukkakisassa ja autottoman päivän viihdykkeenä. Edustaa vanhaa kulttuuria.

UUSVANHAA vai uutta ja vanhaa.

Tupakanpolttoa halutaan ja yritetään vähentää monilla tavoilla. Kun järki ja terveydellisiin syihin vetoaminen ei ole auttanut on lähdetty kieltojen teille. Suomessa tupakat laitettiin piiloon ja täällä Unkarissa kauppapaikat laitettiin piiloon – tai vähennettiin ja mainokset poistettiin.

 Sanotaan EU:n niin määränneen - ja rajoittaahan myyntiä piti.

Lisenssin saaneet tai hankkineet kioskit tunnistaa ruskeesta logostaan. Sen punaisen renkaan sisällä oleva  numero 18 tarkoittaa, ettei alle 18 vuotiailla ole pääsyä tuon ovan sisäpuolelle. Myydäänkö noissa kaupoissa muutakin, en tiedä. Tässä Corvin setánylla olevassa kaupasssa näkyy ikkunat täytetyn vesipulloilla, ja mainoksissa näkyy olevan jäätelön ja muidenkin pullojen kuvia. 

Tupakkamainoksia ei näy eikä kaupan sisälle näy. 

On vähän niinkuin ennenmuinoin - nuo kaikki vanhat kioskit ovat vielä mielissä, vanasta sos. ajasta.

Unkarissa tupakat tulee nyt ostaa noista uusista kansallisista tupakkakaupoista. Heinäkuun alusta lähtien on myynti lopetettu muualta paitsi Nemzeti Dohánybolt'sta. Kauppoja näyttää olevan paljon, ainakin Budapestin keskustassa kulkiessa on kauppa näkösällä melkein aina.

Ei päätä - ei häntää, nyt on päätä ja häntää.

Viikonlopulla oli Budapestin Sankartenaukiolla kuudennet Unkarin kansalliset laukkakisat (Nemzeti Vágta). Useimmissa niistä olen ollut paikalla - kerta kerralta kisat paranevat ja monipuolistuvat (tässä blogissa oli juttua aiemminkin).

Alkukuvasta näkyy miten hankalaa nopeesti kiitävien hevosten kuvaaminen on - onnistuin useissa häntä- ja turpakuvissa. Muutaman kerran sain kokonaisen hevosenkin kuvattua.

Varsinaiseen laukkakisaan Unkari on valmistautunut kilpailemalla ympäri maata. Alueitten parhat ratsastajat hevosineen on karsittu kesän aikana ja täällä pääkaupungin tärkeimmällä aukiolla karsittin lisää ja pidettiin loppukilpailu. Meille jokainen hevonen ja ratsastaja olivat suosikkeja, enkä edes tiedä kuka tuon kuvan kilpailija on ja mistä hän tulee. Pääpalkinnon voitti ratsukko Bajasta, muistan sen kun paikka on tuttu ja monasti olen käynytkin siellä.


Kansallisen kisan liäksi kilpailtiin kahdessa kansainvälisessä lähdössä. Oli veteraanien, nuorten, husaarien, valjakkojen ja monien muiden ryhmien näytösluontoisia kilpailuja.


Viereisessä kuvassa eksoottinen ratsastaja Katarista, joka voitti kansainvälisen osuuden.

Katseltavaa riitti, kun jokainen lähtö esiteltiin husaarien ryhmän johdattamana, ja kaikki voittajat. Sankarten aukion keskiosa oli avoin yleisölle - ja vielä maksutta paras katselupaikka. Portit keskustaan avattiin kahden kisakierroksen jälkeen kun laukkarataa kunnostettiin (tasattii, kasteltiin ja tarkastettiin). Rata oli  varmistettu hevosille turvalliseksi ja sopivaksi.

Mikä lie voittajasuosikki tuossa alapuolen kuvassa - ikääntynyt neito on onnistunut husaarien kiinniotossa. Pääsivät kuitenkin naureskellen karkuun.

Musiikki on aina paikalla Unkarissa - elävä ja hyvin soitettu musiikki, usein vanha perinteinen kansanmusiikkia. Viereinen porukka oli monista soittajien ja laulajien ryhmisä, jotka viihdyttivät ruokailijoita ravintoloitten alueella.

Alla on yhden grillin nimitaulu. Suomalaisen silmissä saattaisi nimi vierottaa asiakkaita, ei ollut syytä huoleen. Jonot tämänkin paikan edessä kertoivat muuta.

Samaan aikaan oli koko Andrássy út (Wikipedia linkki) suljettu autoliikenteeltä, oli autoton päivä sunnuntaina ja EUn yhteinen liikkujan viikko. Suuren bulevardin Tonavan puoleinen osa (rajan Oktogon aukio) oli täynnä teatteri- ja musiikkiesityksiä, oli ajanvietettä lapsille ja aikuisille ja Sankartenaukiolle päin oli aluksi liikenne- ja leikkipuistoja, koripallon heittoa, uusien ja vanhojen bussien esittelyä, ruoka ja juomapaikkoja sekä tietysti Unkarin alueitten esittelyja ja ihan vaikka mitä.

Suomalainen ryijy - peitosta tauluksi.

Ryijy Elää. 

A Ryijy Élö Hagyománya. 

The Ryijy Lives On. 

Upea, suomalaisen kulttuurin - taiteen - käsityön - muotoilun näyttely on hienossa paikassa. Suomalaisen ryijyn tarinaa vuodesta 1707 lähtien, nykypäivään saakka on esille Budapestin Kansatieteellisessä museossa (Néprajzi Múzseum).

Yksityisen keräilijän, Tuomas Sopasen  ryijykokoelman osa on esillä ainakin tammikuun 5. päivään 2014.

Tuomas Sopanen, Ryijy Elää
Mies ja 280 ryijyä   artikkeli Helsinginsanomissa

Aikamoinen onni oli, kun pääsin paikalle Tuomas Sopasen itsensä esittelemään tilaisuuteen. Hän kertoin ryijyinnostuksensa synnystä, kokoelmansa karttumisesta ja tietysti suomalaisen ryijyn ja tämän näyttelyn tarinaa. Museossa on esillä noin kolmas osa hänen kokoelmastaan (katalogin valmistumisen aikaan koossa on 361 ryijyä).

Alkujaan ryijyjen kutominen oli tavallista kansaperinnettä, ryijyt valmistettiin käyttöä varten, peitoiksi. Voi vaan kuvitella miten ikäviksi karhujen tai muiden eläinten taljat kävivät käytössä - peittoina - kun ne helpostit kovettuivat koppuroiksi. Tiedä sitten, miten taljat oli käsitelty nylkemisen jälkeen... Nykyiset ryijyt voivat olla edelleen peittoja, mattoja, tyynyjä, koristeita seinillä tai lattioilla, jopa kehystettyjä tauluja.

Hyvä ja kaunis näyttelykatalogi kertoon suomalaisen ryijyn tarinaa sekä ryjykokoelman kerääjän omaa tarinaa (unkariksi ja englanniksi). Julkaisu on Tuomas Sopasen ja Méprajzi Múzeumin tekemä, tukijoinaan Unkarin Emberi Eröforrások Ministérium ja Suomesta Alfred Kordelinin säätiö.

Kannen värikkään ryijyn, Etyde II, on suunnitellut ja kutonut Katri Haahti (1957 - ). Pienen taulun näköinen ja kokoinen ryijy on vuodelta 2005 ja kokoa 14 x 13 cm.

Yllä kuvassa luettelon aukeama, sivut 44 ja 45:
-  Vasemman sivun kuva esittään monikehyksistä hääryijyä vuodelta 1787, sen koko on 176 x 149 cm.
-  Oikealla on näyttelyn vanhin ryijy, hääryijy vuodelta 1707, sen koko on 181 x 131 cm, ikä on arviotu toiseksi vanhimmaksi suomalaiseksi ryijyksi. Ennen 1750 tehtyjä ryijyjä on vain muutamia, aika oli köyhää ja ryijyt käytettiin loppuun. Myös muiden vanhimpien ryijyjen iänmääritys on hankalaa kun vertailukohteita ei ole.

Luettelon sivulla 72 on näyttelyn suurimpia ryijyjä, jotka edustavat 1900-luvun alun suunnittelua: 

• Vasemmassa reunassa on Väinö Blomstedtin (1871-1947) suunnittelema Hevoset ryijy. Valmistettu 1900-luvun alussa, luultavasti Suomen Käsityön Ystävien tekemä, kooltaan se on 360 x 190 cm.
• Seuraavana on Jugend tyylinen penkkiryijy, suunniteltu ja valmistettu noin 1909, koko on 430 x 191 cm. Ryijy oli Suomi vakuutusyhtiölle Armas Lindgrenin vuonna 1909 suunnittelemissa ja kalustamissa tiloissa, todennäköisesti on ryijykin häneltä.
• Jugend tyylinen penkkiryijy 1900-luvun alusta, kokoa 345 x 188 cm. Suunnittelija oli todennäköisesti Emma Salzman.

Sivulla 77 (vasemmalla) on Impi Sotavallan suunnittelema pieni (76 x 70 cm) Väre niminen ryijy, 1930 -luvun alkussa.

Tämä ryijy muistuttaa kovasti meillä kotona olevaa pientä savi- tai keramiikka vaasia - ainakin tästä ryijymallista sen vaasi tuli mieleeni. Onkohan tuo vaasi Impi Sotavallan – vai tekikikö mielikuvani tepposen.

Luettelon ja koko näyttelyn jokainen ryijy ansaitsisi tulla esitellyksi erikseen. Pelkästään tämän näyttelyn takia kannattaisi tehdä lyhyt vierailu Budapestiin. 

Parlamenttitalon aukiolla ja sitä ympäröivillä kaduilla on suuri työmaa,
raitikka No 2 ei nyt kulje tässä.

Kansatieteen museo on Budapestin parhaiten tunnetulla paikalla, Parlamenttitaloa vastapäätä. Tavallisesti sinne on helppo päästä, museon ja Parlamentin välissä on raitiotielinjan nro 2 pysäkki. Nyt museoon pääsy ei olekaan ihan niin helppoa – se koko alue ja ne ratikkakiskot on suuren mylläyksen kohteena (työmaa alkoi jo keväällä ja päättyy – ken tietää). Koko alue on suurta työmaata, mutta jalankulkijoille on hyvät väylät.

Monenmoisia katukiviä Helsingissä.

Helsingin komeimmat katukivet - ovatkohan ne nämä Unioninkadun jalkakäytävien keskiosiin asetellut graniittilohkareet. 

Unioninkatu (Linkki Wikipediaan) on se katu, mikä on siinä Senaatintorin ja Tuomiokirkon vasemmalla puolella. 

Kivetyksen hisoria olisi kiva tietää, yritin etsiä mutten löytänyt. Luulisin kivien olevan suomalaista graniittia - vanhoja varamasti ovat ja painavia.

Ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko on alapuolella olevan kuvan vasemmassa reunassa, puiden siimeksessä. 

Suomen Kansalliskirjaston sisäänkäynti ja sen pieni kupolikatto näkyvät kuvan keskipaikkeilla - tuo komeakivinen jalkakäytävä jatkuu vielä kirjaston ohi. 

Kuvassa lähempänä on entisiä sairaalarakennuksia, kuten tuo komea Topelia, yliopistoon kuuluvia nykyisin.

Seuraava (kuvat alla) komeitten katukivien paikka on Sofiankatu (W. Linkki) siellä voi nähdä erilaisia vanhojen kivetyksiä. Nykyinen lyhyt kävelykatu yhdistää Kauppatorin ja Senaatintorin. 

Katu oli olemassa jo 1640 -luvulla. Sofiankatu muutettiin museokaduksi vuonna 1998, jolloin se jaettiin kolmeen osaan ja sen osat päällystettiin eri aikausien tyylillä. Nyt koko aluetta kehitetään uuteen malliin, Sofiankatukin on osa Torikorttelit kokonaisuutta.

Täällä on taas noita komeita, suuria graniittilaattoja tai -lohkareita, tavallisia pitkiä reunuskiviä, tiiliskiven näköisiä ja kokoisia katukiviä sekä epämääräisen pyöreitä mukulakiviä. Täällä voi sitten kokeilla miten kävely sujuu kovilla mukuloilla.

Ylhäällä oikealla kuvassa näkyy vanha vesiposti, sen vieressä tiuhaan aukeavan oven takaa löytyy 

yleisö WC. Ainakin niin oli oveen merkitty.

Pohjoisesplanad ja sen jalkakäytävät on päällystetty myös komeilla katukivillä. 

Tavallinen asfalttipäällyste on yleisintä Helsingissäkin, mutta se on vaan vähemmän mielenkiintoista.

Esplanadin puiston käytävät ovat hiekkakäytäviä - niinkuin aina ovat olleet, oletan. Pääkäytävän reunojen vesikourut on tehty katukivistä, kauniita ovat. 

Nämä kauniin koristeellisesti ladottu katukivetys reunustaa Helsingin satama-altaan reunustaa. 

Sateella graniitin värit tulevat hyvin esiin, siinä on punaisen ja harmaan upeita sävyjä. Pohjoisespan jalkakäytävän kivetystä sateessa - kaunista on. Märkänäkään se ei ole liukas.