keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Uutta - vanhaa - uusvanhaa.


UUTTA 

Uusia kirkkaan sinisiä, matala lattiaisia busseja on paljon liikenteessä jo  monella linjalla. Kuvan busseja esiteltiin autottoman päivän ohjelmassa – joutivat sunnuntaina seisoskelemaan Andrássy útille. Autoja on montaa kokoa, on lyhyttä pätkää ja pitkää haitaribussia, vanjoha on vielä käytössä. 

UUSVANHAA

Kävelevä postilaatikko edustaa uutta ja vanhaa, kuva on laukkakisan viikonlopun tapahtumista. Tätä vanhaa kaunista postilaatikkomallia arvostetaan ja niitä tulee lisää ainakin postitoimistojen kohdille. Corvin ostariinkin on tullut postitoimisto ja siellä laatikko on samaa mallia - siis paikoillaan oleva, mustalla jalustalla seisova.



VANHAA

Alla olevan kuvan hevosvetoinen ”postiauto” oli koeajettavana ja näytillä viikonlopun laukkakisassa ja autottoman päivän viihdykkeenä. Edustaa vanhaa kulttuuria.





UUSVANHAA vai uutta ja vanhaa.

Tupakanpolttoa halutaan ja yritetään vähentää monilla tavoilla. Kun järki ja terveydellisiin syihin vetoaminen ei ole auttanut on lähdetty kieltojen teille. Suomessa tupakat laitettiin piiloon ja täällä Unkarissa kauppapaikat laitettiin piiloon – tai vähennettiin ja mainokset poistettiin.
 Sanotaan EU:n niin määränneen - ja rajoittaahan myyntiä piti.


Lisenssin saaneet tai hankkineet kioskit tunnistaa ruskeesta logostaan. Sen punaisen renkaan sisällä oleva  numero 18 tarkoittaa, ettei alle 18 vuotiailla ole pääsyä tuon ovan sisäpuolelle. Myydäänkö noissa kaupoissa muutakin, en tiedä. Tässä Corvin setánylla olevassa kaupasssa näkyy ikkunat täytetyn vesipulloilla, ja mainoksissa näkyy olevan jäätelön ja muidenkin pullojen kuvia. 
Tupakkamainoksia ei näy eikä kaupan sisälle näy. 
On vähän niinkuin ennenmuinoin - nuo kaikki vanhat kioskit ovat vielä mielissä, vanasta sos. ajasta.

Unkarissa tupakat tulee nyt ostaa noista uusista kansallisista tupakkakaupoista. Heinäkuun alusta lähtien on myynti lopetettu muualta paitsi Nemzeti Dohánybolt'sta. Kauppoja näyttää olevan paljon, ainakin Budapestin keskustassa kulkiessa on kauppa näkösällä melkein aina.

3 kommenttia:

  1. Kaikki ihmiset on jossakin jos ei nyt ni ainakin lähössä...rupee jo pikkuhiljaa tekee mieli lähteä jonnekin eikä vain S-markettiin tarjouksia ostamaan!

    Tykkäisin. että näkisin kävelevän postilaatikon edes....mutta ei, niin ei sitten millään keinolla, tuolla paikoillaan tönöttävät nuo tasapaksut pökkelöt....;/
    Haluaisin nousta sinisiin bussiloihin ja keltaisiin ratikoihin ja niillä rumilla maan alla kulkevilla junillakin halusin jo pikkuhiljaa matkustaa....,//

    Kohta muuten rupeen netistä lentolippujen hintoja kanttelee...usot sie.....;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon uskon jotta sun pitäis päästä maiseman vaihtoon ja pääsetkin pian.
      Mun kirjoituksessa on muuten kaikenmoisia kirotusvirheitä - ei haittaa kun osaa lukea ne oikein.

      Eilen ajoin eka kerran uudella sinisellä haitaribussilla nro 9, se muuten menee nykyisin kaupungin läpi - ei käänny Deak teriltä takasin päin enää. Linjan kaikki bussit ei ole näitä uusia. Kun ysiä odotin ajoi ainakin neljä punaista nro 83 kauppahallille menevää bussia, aikatauluja on tiivistetty. Hyvä.
      On muuten uusia junia metrossakin - vaan se uusi metro 4 ei vaan kulje (asemat on valmiina mutta .....).

      Poista
    2. Mä muuten hokasin ne sun kirotusvihreet vaan en viittinyt kaikkien kuulen huomauttaa! Sulla kun on toimisto siellä aika rauhattomalla paikalla, mä en pystyis siellä kirjoittamaan, varsinkaa oikein yhtikäs mitään.....;)

      Poista