Paperijuttuja - nukkeja - aarrearkussani.

Paperinukke ja hänen vaatteitaan, 1950 -luvulta.

Naapurin Paula on hyvä maalari ja piirtäjä - ja on sitä edelleen. En muista milloin Paula teki tuon paperinuken vaatteineen minulle ja Maijalle, mutta joskus 1950 -luvun alkupuolella sen on täytynyt olla. Mutta sen muistan kuinka ihailimme jo silloin Paulan taitoja. Hän hallitsi vesivärien käytön ja tyylitajukin  oli jo lapsena. Mistä lie vaatemallit ovat peräisin - tekijän omasta päästä ja ajan muodin vaikutuksista varmaankin. Tälläkin paperinukella on vielä suuri vaatevarasto. Hänellä on näiden lisäksi ulkoiluvaatteita, päällystakkeja, hattuja ja kenkiä. Paulasta tuli sitten somistaja suureen yritykseen (muistankohan nyt oikein ja mikähän senkin ammatin nimi on nykyisin).

Paperinuken läpikuultava pusero.

Askartelimme noita nukkeja joskus meidän keittiön pöydän ääressa ja joskus naapurin Paulan keittiössä (tai suuremmalla joukulla jossain toisessa keittiössä). Tavallinen vesiväripaperi oli pohjana. Usein aikaisemmin tehdyn piirustuksen/maalauksen nurjalle puolelle tehtiin nuo nuket - paperin uusiokäyttöä. 

Ei noilla nukeilla leikitty sen kummemmin, niitä tehtiin vaan. Suunniteltiin, piirrettiin, väritettiin, leikattiin ja sovitettiin. Niin ja onneksi niitä säilytettiin hyvin - ovat vieläkin hyvässä kunnossa. Minun yhdeksi ammatikseni tulikin sitten paperikonservaattori (joskus paljon myöhemmin).

Tässä yksi kuva lisää aarrearkustani -  äitini vanha vanerinen matkalaukku. Sen päällä on toinen aarrearkkuni. Sen hankin aikoinaan Saksassa asuessani ja sen aarteet ovat itsetehtyjä tai uudelleen tuunattuja koruja.

Tämä paperinukke on samoilta ajoilta - joskus 1950 -luvulta, alkupuolelta. Onkohan se minun vai Maijan tekemä? En kertakaikkiaan muista, ei sitten pienintäkään mielikuvaa asiasta. Näitä omatekosia nukkeja on tallessa useita. Meidän omat on yleensä väritetty värikynillä, ehkä vesivärien käyttö ei vielä ollut hallussa. Osattiinhan me vesivärillä maalata, tämänkin nuken takapuolella on vesivärimaalaus - on muuten koulussa tehty työ, jossakin näkyy nimeni ja luokkani numero. Käytimme minun paperit uudelleen, kun suuri osa Maijan töistä jäi kansakoulun kokoelmiin tai olivat niin hyviä ettemme halunneet tuhota niitä. 

Äitin vanha vaneriaski on aarrearkkuni.



Äitin vanha käsilaukku ja vaneriaski, 1930 - 40 lukujen taitteesta

 Säilytän aarrearkussa tärkeitä muistoja perheestäni, elämästämme ja tietysti kaikkea omasta elämästäni. Ei tuohon vaneriaskiin kaikki tärkeä mahdu, on kuitenkin kaikenlaista häviämisvaarassa olevaa ja sellaista mille on vaikea löytää omaa muuta paikkaa. Siellä on vanhoja asiakirjoja, kirjeitä ja kortteja, käsitöitä, kouluvihkoja, kirjenippuja, valokuvia, pari pitkää lettiä, käsilaukku, kiiltokuvia, ym. ym.

En ole vielä koskaan katsellut ja lukenut kaikkea mitä aarrearkussani on, täydellinen inventaario on vielä tekemättä. Usein olen sen aloittanut, mutta aina se on jäänyt kesken. Tänään taas aloitin.

Kypärämäen Kansakoulun ainevihko pysäytti tällä kertaa. Vihko on IV luokalta, luultavasti syyslukukaudelta, koska aineet ovat aika surkeita verrattuna toiseen saman luokan vihkoon. Olin silloin juuri 10 vuotta täyttänyt ja tästä aineesta sain numeroksi 6 1/2, sivut punaisenaan pukkeja (mitkä näköjään piti korjata toiselle sivulle uudelleen kirjoitettuna!!!!).

Omatekoinen villatakki

Olen tehnyt kaksi villatakkia. Sen jonka tein ensiksi olen hylännyt jo. En yksinkertaisesti kehtaa pitää sitä muiden nähden. Se on kauniista harmaasta villalangasta tehty. Mallin otin eräästä lehdestä. Olin silloin ensimmäisellä luokalla tässä koulussa.

Aluksi tein sitä aina kun vain aikaa oli. Kun kutomis intoni laimeni, villatakki sai olla rauhassa kuukausikaupalla. Aloin taas innostua ja tahdoin saada takin pian päälleni. Siksi aloin kutoa löyhää.
Olisin päässyt eräänä iltana elokuviin, mutta en lähtenyt, koska vllatakkini oli melkein valmis. Tahdoin saada sen seuraavana päivänä päälleni. Olin siihen aluksi hyvin tyytyväinen. Mutta vähän ajan päästä minua alkoi vaivata se, että toinen hiha oli vähän lyhyempi kuin toinen. Se oli myös liian kapea. Napit eivät menneet hyvin kiinni. Viimeksi tekemäni kappale oli vähän löysemmin tehty kuin toinen.
Olen pitänyt omatekoista takkiani vain kotona ja toisten vaatteiden alla, etteivät muut näkisi sitä. Puran sen ja teen siitä jotain muuta.
Toinen villatakkini on jo paljon parempi. Olen siihen aika tyytyväinen. Sitä olenkin pitänyt jo pari vuotta ja tulen pitämään edelleenkin niin kauan kuin se tulee käyttökelvottomaksi.

Olin ja unohtanut tuon ensimmäisen omatekoisen villatakkini, mutta tuossa ylläolevassa kuvassa se on päälläni, vai olisiko tuo jo se parempi. Olen tuo suurempi pikkutyttö, joka seisoo tumput suorana. Naamaansa vääntelevä on sisaren pikku Maikku (se "Maijan monenmoista murua" blogissa). Muut henkilöt kuvassa ovat, vasemmalla seisoo Pertti serkku, Pentti veli ja äiti ja isä.

Aion esitellä aarrearkkuni sisältöä jatkossakin.

Pikku Maikku, olisko 3 v.

Tämä taitaa olla kaikkein varhaisin kuva mitä Maikusta löytyy. Eikö ole suloinen, Maija on ruskeeksi paahtunut, tukka kiiltää ja pikku käsi pitää tukea vaarin polvesta. Kuva otettu maalla mummolassa, joskus muinoin (ehkä kuvausaika vielä löytyy). Samassa kuvassa on äitin puoleinen serkussarja, me muutkin ollaan yhtä hellyttäviä ja juhlatamineisiin sonnustautuneita.

Meillä Maijan kaa on samanlaiset äitin ompelemat mekot (tuohon aikaan, heti sotien jälkeen, ei kangasta kaupasta saanut, eikä meillä montaa mekkoa vielä edes ollut). Muistan mekot vielä oikein hyvin. Raitojen värit ovat hyvin maanläheisiä, erisävyistä ruskeaa, vihreää ja punaista sekä vähän valkoista. Nuo kaulukset ja hihojen yksiväriset osat ovat lämpimän sävyn suklaanruskeaa!!!! Samaa värimaailmaa kuin tämän blogin taistavärit, nyt.

Hiihtoelganssia vuodelta 1977.

Osattiin sitä ennenkin, kerrospukeutumista ja värien yhdistelyä. Huomaa hiihtäjänä esiintyvän mallin puna-musta-beige-terracotta eleganssi ja asua järjestävän ystävän valko-kelta-vihreä asuyhdistelmä. Kuvan tapahtuma on työpaikkani koulutus- ja ulkoilupäivä. Mallina on Pirkko, hmmm minä.

Asukokonaisuuteni on omaa tekoa (ja suunnittelua heh - heh). Lyhyt jakku on puuvillaa, toppakangasta, sen vuori mustaa vuorikangasta. Resorit itse kudotut, taskutkin jakussa on. Varmaan olen kiertoon laittanut, olisi  muuten käypää muotia tänäänkin.

Pulloveri, en halua sanoa villapusero kun se ei taínnut olla villaa. Materiaalin ostin kilohintaan epämääräisinä paloina, leikkasin oikeaan kokoon ja ompelin tavallisella onpelukoneella (ei ollut vielä saumuria silloin).

Samettihousut on ihan tavalliset liehulahkeiset, nekin omaa tekoa.

Päähä sidottu huivi mustaa pitsineuletta, omakutoinen pehmeästä langasta, kuten lapaset. Samasta langasta ja pitsimallista tein muuten pitkät sukat (taitaa olla kuva jossain...).

Hiihtosukat ja monojen nauhat ovat sävy-sävyyn, sukat omatekoiset.

Huomaa myös piilarit, ei siis näy silmälaseja.

Hiihtimet, sukset ja sauvat on vanhaa hyvää puumallia.

Yksinäiset asunnot - ovatko ne yksin??

Toisen kodissa on kiva olla yksin vieraana tai kotihengettärenä. Tällaista "vieraissa olemista" sattuu meillä aika usein, eikä niitä tyhjillään olevia koteja ole, tarkoitan ettei joutilaita asuntoja meillä ole. Siis kun joku porukasta on reissussa tai muuten vaan pois vakkariasunnostaan, tarvitaa kotimiestä tai -naista, kukkien kastelijaa, postin tarkistajaa tai muuteen vaan jotain "kotitonttua" ja uskottua. Hyvät, ihanat naapurit ja ystävät ovat arvokkaita ja tärkeitä. Mitä ja missä me olisimmekaan ilman heitä.

Asuntomme ovat harvoin yksin, luukut eivät ole yksinäisiä, tai oikeastaan harrastamme varsinaista kämppäkierrätystä. Eläkeläisenä on kiva ja helppokin vaihdella koteja ja mökkejä. Niitä (ystävien, perheen, omia) nyt on sattunut kertymään sinne tänne ja niissä asutaan silloin tällöin. Osa on jo jäänyt menneisyyteen, niinkuin tuo yläkuvassa näkyvä pikkumökki. Se on rakennettu joskus 1940 -50 luvulla, en muista. Sitä asuttiin, se oli kesäisin meidän nukkumapaikka, välillä se oli koulu tai teatteri, sitä siivottiin perusteellisesti monta kertaa kesässä.

Tässä kuvassa on lumilapio valmiina, jos joku mökkiin haluaisi kaivella tiensä. Tuolloin lumilapiot oli tehty puusta, vanerinen lapio-osan kärki oli vahvistettu pellillä. Pakkaslumen lapiointi sujuin näillä hyvin, märkä lumi tarttui lapioon, oli raskasta.

9

On muistettava ja hyvä tietää, että asunto ei välttämättä ole yksin, jos ovea ei avata, tai jos valo näkyy se ei merkitse että kotona ollaan. Nykytekniikka on kivaa, merkkisoitot ja/tai ilmoitukset kännykällä ovat tätä päivää.

Ja naapurit tietää. Kaikkea voi sattua. Niinkuin kerran, kun yksi meistä oli naapurille tuntematon. Kaiken huomaava ja vikkelästi reagoiva naapuri hälytti poliisit paikalle kun oli huomannut vieraan henkilön menevän asuntoon.

Ylimmässä kuvassa näette myös 1970 -luvun muotia. Omaa suunnittelua ja valmistamista. Punaisen mokkatakin tein vanhasta alennusmyynti hankinnasta (hups - olis tullu pitkä sana), purin sen ja muotoilin uudelleen kokonaan. Hameeseen tarvitsin muistaakseni kahdet vanhat, kuluneet farkut. Hameen muuten tein jo USAssa asuessani. Katseltiin sitä pitkään sielläkin, saati sitten täällä -70 luvulla. Kampaus on punaista afro -mallia ja kengät korkeapohjaiset (plattform!?) beigen väriset (ei näy tässä hyvin, mutta muistan).

Siskokset maailmalla Saksassa.



Maija ja Pirkko Wiesbadenissa, syyskuu 1965.

 Tuo kuva on otettu Wiesbadenin vanhalla portilla 26.9.1965. Tiedot olin oikei kirjoittanut kuvan taa... Olin ensimmäisellä käynnillä Maijan luona. Asuin silloin, kesäkuun alusta lähtien Hampurissa. Maija oli puhunut myös jotain maailmalle lähdöstä, mutta ei vielä mitään ihan varmaa, kunnes yhtenä päivänä sain kortin Wiesbadenista, että "täällä ollaan". Viikonloppumatka junalla, lomaa en tietenkään vielä saanut uudesta työpaikastani, en luultavasti kehdannut kysyäkään.

Muotiasiaa.... blogia: Maijalla (19 v) tumma pitkä tukka, musta nahkajakku, musta käsilaukku.. vai oisko ollu muuta väriä, hameen väriä en muista mutta jos minun tekmä niin turkoosi.... mitenkähän oli. Pirkolla (21 v) tumma lyhyt suora tukka, silmälasien kehykset kullanväriset (ei vielä piilareita), lehmuksenvihreä sadetakki, sammalenvihreä villapusero ja hame.

Ameriikkaan menijöitä.

Maija lähdössä Ameriikkaan tasan 40 vuotta sitten.

Maailmaa kiertäminen kun tuntuu olevan meillä sukuvikana, sekä isän että äidin puolelta. Pitihän Maijankin lähteä isän synnyimaahan, minä siellä jo olin. Tähän aikaan Pentti veljemme asui perheineen Italiassa.

Meillä on näitä valokuvia runsaasti, koska isä harrasti valokuvausta tai oli oikeastaan osa-ammattilainen (joten tekijänoikeudet kunnossa). Tämäkin yläpuolelle oleva kuva on isän ottama kotipihalla Jyväskylän Kypärämäen Koivukadulla, aamulla tammikuun 4. pävivänä 1971. Mikäli hatarat muistiinpanoni pitävät paikkansa, Maijan lähtöpäivä kotoa voi olla kolmas päivä. Lunta näkyi olevan huomatavasti vähemmän kuin nyt, vuonna 2011. Eikä näytä olevan pakkastakaan paljoa.


Pirkko ja Maija New Yorkissa Kennedyn lentoketällä 5.1.1971.

Lentokeella matkaaminen oli mukavampaa ja nopeampaa kuin aikoinaan tehdyt laivamatkat. Ameriikkaan mentiin enne pysyvästi. Oma tarkoitukseni oli mennä joksikin aikaa ja Maija tuli vuodeksi. Tuon joksikin aikaa  muistan määritelleeni kolmeksi vuodeksi. Se kun oli kerrottava viranomaisille maahan tullessa (minulla oli oikea ja laillinen emigranttiviisumi). Oma oloni venyi yli kaksinkertaiseksi ja Maijan jäi vähän alle vuodeksi.

Maijan vastaanottokomiteaan kuului lisäkseni ystäväperheen äiti Carla. Vastaanotto on liioitellusti sanottu, koska Maija istui jo kaikessa rauhassa lentokentällä kapsäkkinsä päällä ja odotti meitä. Olimme siis reilusti myöhässä. Oli viissiin liikenneongelmia, en enää muista. Maijalla taas aika oli kulunut rattoisasti kun oli tavannut tutun, oman pomonsa Suomesta, juuri jättämältään työpaikalta.

Matkatavaroitten määrä ei ollut kummoinen. Yksi matkalaukku ja isompi veska riittivät. Kennedyn kentän kuvassa, Maijan kapsäkin päällä oleva musta käsilaukku on  minun. Huomaa myös 40 vuotta vanhaa muotia, on siis vanhempaa kuin "kasari" muoti, miksiköhän sitä 70 -luvun muotia sanottaisiin?! Päälläni oleva vihreä viitta on omatekoinen luomus ja tehty jo 60 -luvulla.


Pirkko lähtee Amerikkaan 22.4.1968.

Samasta pihasta lähdin minäki yhden matkalaukun kanssa. Päälläni vihreä viitta ja Marimekon kankaasta tekemäni mekko (en muista kankaan nimeä).