 |
| Paperinukke ja hänen vaatteitaan, 1950 -luvulta. |
Naapurin Paula on hyvä maalari ja piirtäjä - ja on sitä edelleen. En muista milloin Paula teki tuon paperinuken vaatteineen minulle ja Maijalle, mutta joskus 1950 -luvun alkupuolella sen on täytynyt olla. Mutta sen muistan kuinka ihailimme jo silloin Paulan taitoja. Hän hallitsi vesivärien käytön ja tyylitajukin oli jo lapsena. Mistä lie vaatemallit ovat peräisin - tekijän omasta päästä ja ajan muodin vaikutuksista varmaankin. Tälläkin paperinukella on vielä suuri vaatevarasto. Hänellä on näiden lisäksi ulkoiluvaatteita, päällystakkeja, hattuja ja kenkiä. Paulasta tuli sitten somistaja suureen yritykseen (muistankohan nyt oikein ja mikähän senkin ammatin nimi on nykyisin).
 |
| Paperinuken läpikuultava pusero. |
Askartelimme noita nukkeja joskus meidän keittiön pöydän ääressa ja joskus naapurin Paulan keittiössä (tai suuremmalla joukulla jossain toisessa keittiössä). Tavallinen vesiväripaperi oli pohjana. Usein aikaisemmin tehdyn piirustuksen/maalauksen nurjalle puolelle tehtiin nuo nuket - paperin uusiokäyttöä.
Ei noilla nukeilla leikitty sen kummemmin, niitä tehtiin vaan. Suunniteltiin, piirrettiin, väritettiin, leikattiin ja sovitettiin. Niin ja onneksi niitä säilytettiin hyvin - ovat vieläkin hyvässä kunnossa. Minun yhdeksi ammatikseni tulikin sitten paperikonservaattori (joskus paljon myöhemmin).
Tämä paperinukke on samoilta ajoilta - joskus 1950 -luvulta, alkupuolelta. Onkohan se minun vai Maijan tekemä? En kertakaikkiaan muista, ei sitten pienintäkään mielikuvaa asiasta. Näitä omatekosia nukkeja on tallessa useita. Meidän omat on yleensä väritetty värikynillä, ehkä vesivärien käyttö ei vielä ollut hallussa. Osattiinhan me vesivärillä maalata, tämänkin nuken takapuolella on vesivärimaalaus - on muuten koulussa tehty työ, jossakin näkyy nimeni ja luokkani numero. Käytimme minun paperit uudelleen, kun suuri osa Maijan töistä jäi kansakoulun kokoelmiin tai olivat niin hyviä ettemme halunneet tuhota niitä.
Voi ihania papernukkeja! Noi Paulan tekemät oli tosi hienoja, muistin miten niitä ihailtiin!
VastaaPoistaJa toi vauvanukke on sun tekemä, tarkastin oikein ja oli sen verran huolella tehty ja väritetty, siis sun tekosia!
On se muuten mukavaa ikääntyä kun saa muistella menneitä....;) Onneksi on noi aarearkut missä löytyy aina muistoja menneiltä ajoilta. Jos oli lapsena ja sitten muorena mukavata, niin eipä tiijetty miten hauskaa tämä vanheminen oikein on! Mua ei haitta vaikka vauhti hiljenee ja kolotukset lisääntyy ompahan sitten aina parantamisen varaa.....;D
...että eiköhän sitä tästä, kun ihan rupes toi mun kuntosalillakin käynti pikkuhiljaa maistumaan, kerran viikkoon toistaiseksi, tuntoa jo tullut siihen tunnottomaan jalkaan, vaikka sattuuhan siihen kävelessä....haitaakse, no ei pahemmin....;)
Kaikenlaiset meidän perheen paperiset muistot vanhoilta ajoilta taitavat olla minulla. Ajateltiin kait, että hoidan niitä ja käytänkin kun tulee käytön aika. Paperien käytön aika on jo meneillään, ovat tarpeeseen sukututkimuksen harrastuksessa ja muisteluissa.
PoistaOn se kivaa kun on aikaa harrastuksille ja jouten olollekin.
Ihan taitaa olla muotiluomuksia 1950-luvulta, muitelen niin. Puhuttiin Diorin A-linjasta ja mistä kaikesta. Myös minun mekkoni olivat usein kellohelmaisia, tai sitten tyköistuvia kotelopukuja.Ja ihka oikea ompelijat ompeli ne mittojen mukaan. Vähän vanhempana ompelin itsekin..:)))
VastaaPoistaKiva että olette aarteet säilyttäneet yhteiseksi iloksi!:DDD
On muuten mukava huomata, että aikoinaan hyviksi ja kauniiksi koetut mallit tulevat uudelleen takaisi. Materiaalit ja valmistustavat muuttuvat eniten. Valmisvaatteita ei kovin paljoo aikoinaan ollutkaan.
PoistaNiin ne hyvin istuvat leningit ja jakkupuvut olivat yksilöllisiä, ei roikkunu eikä kiristäny. Kaavatkin tehtiin yksilöllisesti, omien mittojen mukaan.
Aarteiden säilymisestä voimme kiittää isää ja äitiä, laittoivat niitä talteen kun itse lähdimme maailmalle huitelemaan - me kaikki kolme lasta. Osasivat arvioida mitä säilyttää ja mitä ei, kysyivätkin välillä jotta hävitänkö nämä....?.