Mitä tehdä vanhoille postikorteille.....

No ... mitähän vanhoille postikorteille voisi tai tulisi tehdä. Säilyttääkö vai hävittää - tuunaako niistä jotain vaiko kokoaa kokoelmaa. Ihan miten vaan - kunhan keksii sen OMAN JUTUN.

Joku ne vaan yksinkertaisesti heittää roskiin, toinen kerää niitä myöhempää käyttöä varten tai muuten vaan laittaa ne talteen. Omien korttieni kanssa ole toiminut miten sattuu. Olen yrittänyt arvottaa niitä, vanhat ja jollakin tapaa merkittävät kortit säilytän. Niitä ei ole kertynyt liikaa, ei ole säilytysongelmaa.

Kirjastossa käydessä - Sellon kirjastossa Espoossa - huomasin, että sinne on ilmestynyt postikorttien kierrätyslaatikko - kirjojen kierrätyshyllyyn. Siihen korttilaatikkoon voi ja saa viedä käyttämättömiä tai käytettyjä kortteja. Kierrätyshylly tuntuu olevan ahkerassa käytössä, ainakin kirjat kiertävät vikkelästi. Korttin kiertoa en ole vielä seurannut, on niin uusi juttu.

Tuossa alun kuvassa näkyy miten vanhoja postikortteja meillä kotona käytettiin. Korteista tehtiin ompelutarvikkeille koreja - kaksi kappaletta oli käytössä. Ja mitä vielä - ne oli isä ja äiti itse yhdessä tehneet - jo joskus 1940 -luvulla. En muista oliko kortit meille lähetettyjä vai oliko niitä kerätty muualta tai jopa ostettu uusia. Sen muista, että korit olivat meille lapsille kauniita arvoesineitä. 
Osa postikorteista meillä tietysti säilytettiin myös muistoina lähettäjistä tai kuvina paikoista - ja tallessa ovat edelleen. 

Vanha postikortti toivottaa - Hauskaa Pääsiäistä.

Nuori, 19 vuotias sotilassoittaja sai tämän hauskan Pääsiäiskortin Viipurista.
Postileiman päiväys 13.4.1927, osoite on Koria as. ja sinne perille oikealle vastaanottajalle on Pääsiäistoivotus tiensä löytänyt. Kortin lähetti Reino, luultavasti soittajakaveri, kun en tunnista sukulaiseksi.

Onneksi nämä kivat soitto ja musiikki aiheiset postikortit on vielä tallella - muunkin aiheisia meillä on.
Onhan se selvää, että ainakaan me emme hävitä edellisten polvien vaalimia muistoja. Tärkeät muistot on visusti tallessa ja hyvässä hoidossa.

Voin kuvitella sen suuren vaivan ja ilon minkä näitten korttien lähettäjät kokivat etsiessään juuri oikeaa korttia. Ainakin näillä, isäni saamilla toivotuksilla on ajateltu nuorta soittajaoppilasta - kasarmilla asuvaa.
Tiedä sitten minkälaista ja miten laajaa korttien tarjonta silloin oli. Aika yleistä näytti olleen myös valokuvista tehtyjen korttien tekeminen ja lähettäminen, ainakin meillä niitä on.

Tämän söpöläisen - soittaja aiheisen onnittelunkortin lähetti Hanna täti New Yorkista vuonna 1923, Alexandra sisarensa nuorimmalle pojalle Edvinille. 

Edvin oli vasta aloittanut soittajaoppilaana Korialla, Pioneeripataljoonan Soittokunnassa.

Postikortti Ameriikasta.

Tämän hauskan postikortin lähetti Ameriikasta siskotytälleen Anna Elviiralle (äitini) Anna Elviira (mummoni sisko). 

Kortin lähettäjä Anna lähti Ameriikkaan 19 vuotiaana, 12.7.1913, 98 vuotta sitten. Huomasin juuri, että tuon matkan aloittamisen vuosipäivä on huomenna - mikä lie johdatti minut valitsemaan tämän aiheen ja tuon kortin.

Kortissa ei näy lähettämispäivää, todennäköisesti  joskus 1918 -20.

Alla oleva valokuva on otettu Jyväskylän kirkkopuistossa, syyskuussa 1949. Siinä molemmat Anna Elviirat tapasivat taas, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Äiti Anna, kuvassa vasemmalla, syntyi vuonna 1910 ja täti Anna 1894.

Postikortin lähettäjä ja vastaanottaja Anna Elviira.

PS. tässä taas kiva esimerkki siitä miksi aloin sukututkimusten harrastamisen, työ jatkuu eikä loppua näy. Nyt alkaa noin kuukauden "katkasuhoito" tai "loma", ihan miksi vaan tulevan katkon haluan ajatella.

Viestittiin sitä ennenkin.

Joskus ihmettelen, että  miten me pärjättiin yhteydenpidossa ennen---- kun ei ollut kännyköitä, e-mailia, facebookia, skypee ja muita netin ihmeitä. Meitä on muitakin sisaruksia ja kaveruksia kuin me mun systerin kaa, jotka mailaa, chattaa, skypettää ja hmm.... soittaakin puhelimella alvariisa, ja välillä kaikkea yht'aikaa ja vielä yksityisesti ja/tai julkisesti. Jaa.... paperi, kynä ja postin - itellan -  palvelut oli unohtua.

Kirjeet ja kortit saattoivat olla pekkää hauskaa hömpötystä. Oikeastaan ennen oltiin hurjan luovia, ainakin Maija oli - pelkän paperin, kynän ja ideoiden avulla. Yllä ja alla näkyvä kortti on niitä hauskoja yllätyksiä joita sain aika ajoin pikkusiskoltani. Onneksi olen säilyttänyt niitä. Usein pääkopassani löi tyhjää (sanovat joskus tosikoksi) kun jouduin miettimään - mistä nyt on kysymys!!! Tuo kortti tässä on onnittelu kynttilänpäivän kunniaksi, 6.2.1966. Sen lukeminen nyt tietsikan näytöllä edellyttää notkeutta ja kekseliäisyyttä, korttia on helpompi käännellä käsissään. Kortin teksteissä on huomattava myös sanojen selvennykset, etten vaan ymmärtäisi asioita väärin ja loukkaantuisi - heh, heh. Enhän minä loukkaantunut koskaan.......... en vieläkään.