sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Viitisen vuotta kestänyt blogitauko on päättymässä !?


Viime kesänä Riikassa kuvattu, minä tuo nojaileva henkilö.


Mikä tauko ja miksi?

- luova tauko tuntuu ajatuksena paremmalta kuin viiden vuoden kirjoittamisen laiskuus.
- otin facebookin vilkkaanpaan käyttöön - ihan yksinkertaisesti - mutta twitter tai instagram yms. eivät oikein innosta, vaikka seuraan niitä silloin tällöin.
- tärkein ja eniten aikaa vievä harrastukseni on sukututkimus ja kaikki siihen liittyvä.


Miten viisi taukovuoteni sujuivat ja mikä on muuttunut?

- elämäni yleensä sujuu niinkuin ennenkin, olen vain viisi vuotta vanhempi, sama rauha ja entiset kujeet - sanoo kait se entinen tyttö!!
- ilokseni huomaan asuvani juuri niin kuin muutolla halusin, paikka on oikea ja kotini kalusteet menivät muutossa suoraan oikeille paikoilleen - ei ole tarvinnut siirrellä eikä vaihdella mitään. 
- matkusteluni on vähentynyt, sukututkimus on lisääntynyt.
- kuntoani hoidan liikkumalla, käyn kuntosalilla yleensä kolme kertaa viikossa, syön tervellisesti (ainakin yritän..), ajattelen asioista myönteisesti (ainakin yritän, joskus se on vaikeaa...)
- tämän Bloggerin käyttö sujuu kangerrellen aluksi, enkä muista mistä kaikesta olen jo täällä kertonut (ehkä joskus luen ne kaikki...), saatan toistella samoja vanhoja juttuja.
- Jyväskylässä on muutoksia, hyviä muutoksia. 


Vapaudenkatu Jyväskylässä, kuvasin 29. maaliskuuta 2019.

Talon seinään on ilmestynyt hieno muraali, taisi olla toissa kesänä. Siellä vasemmalla puolella, puunoksien takana on kotini ja samalla kohdalla tien toisella pulella vasemmalla on entinsen työpaikkani nykyinen toimipiste (ent. Keski-Suomen läänin Maanmittauskonttori on nyt Maanmittauslaitos Jyväskylä), muuttivat sinne Taulumäeltä viime vuonna. 

Vapaudenkadun ja Asemakadun risteys, etualan vanha rakennus on Nikolainkulma,
kuvasin 29. 3.2019.

Jyväskylän paikallisliikenteen autojen nykyinen nimi on LINKKI, ovat iloisen kauniin vihreitä.
Kuvan keskipaikkeilla näkyvä, pitkä uusi talon rakennettiin entisen työpaikkani parkkipaikalle, sen entisen Maanmittaukonttorin edessä olevalle kohdalle. Aikoinaan vaihdoin työpaikkaani vuonna 1982 tuosta rakennuksesta Helsingin Pasilassaan, silloiseen Maanmittashallitukseen.  


Kauppakadulta Sokkarin edessä kuvasin 29.3.2019

Kuvan kävelykadun nimi on Kauppakatu, katu on lämmitetty, eikä se jäädy talvella - oli jo viisi vuotta sitten. Uutta lämmintä katua tulee lisää, on jo työn alla ja pian valmistuu uusittu Väinönkadun osa - Vapaudenkadun ja Yliopistonkadun väli. Se on se katu mille maalattiin kesäisin kauniit kirkkaat räsymatot. Kuva matosta on viimeisessä postauksessa viisi vuotta sitten.



4 kommenttia:

  1. No, eiköhän se siitä käynisty taas blogin pitäminen.....näin vaalien aikaan pitää ottaa näkyvyyttä! Vaikka et ehdolla ole, mullakin vähän harvakseen tullut kirjoitettua vaikka kiireet ei ole lisäntyneet.....vissiin sitten vuosien kanssa hidastuu ja kaikki samat hommat otetaan kahteen kertaan....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kummallisia kellonaikoja tuossa, pitääköhän tätä Bloggeriakin käännellä tai siirrellä erikseen kesäaikaan??? Huomasitko, että olisin lähettänyt tän postauksen klo 23.23 ja sinä kommentoit keskiyöllä klo 0.05. Ajat ovat oikeesti noin klo 10.00 tänä sunnuntain aamupäivää.

      Poista
  2. Joskus tauot ovat paikallaan, tervetuloa uudelleen bloggarimaailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja. Innostusta on taas olemassa, mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi.

      Poista