Ihania tyttöjä .... kuin kesäperhosia .... ilmestyi.

Taas on se aika vuodesta kun koulut päättyy ja nuoret lentää omille teilleen. Toiset lomalle ja toiset 

työhön. Onnellisia ne, joilla on suunta selvänä - ihan käytännössä eikä vaan aikomuksina - tietysti vielä rutkasti tavotteita ja unelmia varastossa. 

 Me vanhemmat vieraat muisteltiin omia aikojamme, kun silloin joskus "ennen kivikautta" lähdettiin maailmalle. Kuinkahan monta kertaa nämäkin tytöt ovat tarinamme kuunnelleet (aina vaan yhtä kiinnostuneina - kiitos siitä). Oma aikani oli vuonna 1965 - kun valmistuin kartoittajaksi, olin nro. 56. Työpaikka oli valmiina Saksassa, Hampurin rakennustoimiston mittausosastolla. Matkaan lähdin heti koulun päätyttyä.

Ammatteihinsa valmistuneet siskokset, Katja ja Sonja, - iloisina kuuntelemassa omaisten, sukulaisten ja ystävien onnentoivotuksia. Molemmilla on jo työpaikat, ja rutkasti suunnitelmia tulevaisuuteen.

Pikkuveljen, Aksun koulunkäynti jatkuu syksyllä ja vanhimman siskon ura on jo valittuna. 

Kuvassa osa herkkupöydästä, se odottaa vielä koskemattomana. Koko tarjoilu on perheen omaa tekoa. Nuo näyttävimmät osat - ainakin voileipäkakut on isosisko Tanjan valmistamia (herkullista tarjoilua osattiin odottaa - - - on nimittäin ennenkin saatu). 

Lippajärven rannassa Espoossa on asukkaiden käytössä huvimaja, hirsistä ja kivestä (ainakin korkea kivijalka) tehty mökki. Yhteinen soutuvenekin on rannassa, sen käyttöön on säännöt, joita noudatetaan tarkasti. Hyvä rantasaunakin siellä on.

Kauppamatkalla kotinurkissa - Espoossa

Pilvinen, kostea perjantain aamupäivä ja kauppaan olisi lähdettävä - ostamisen tarvetta ei ole. Ruokaa on - eikä muutakaan puutu, mutta hyötyliikunta houkuttaa raikkaassa +15 asteen säässä.

Samaa tuttua reittiä kävelen - samaa mitä kuljin töihin mennessäkin, parinkymmenen vuoden ajan. Ympäristö muuttuu, uutta nähtävää tulee lisää.

Kielot odottavat aurinkoa päästäkseen täyteen loistoonsa. Kukkiva alue on aika suuri - matkani varrella.

Jo aikaisemmin siinä vähän matkan päässä kukkivat valko- ja sinivuokot.

Tuometkin on jo kukassa, tänä aamuna vaan niiden tuoksu ei tunnu. Mutta kun huomenna paistaa aurinko, niin tuoksu alkaa.

Nuo kuvassa näkyvät graniittiset raput vievät pienelle tasanteelle. Se on kiva lepopaikka penkkeineen, näköala on Leppävaaran yli kauas merelle saakka. Vallikallion alue on mäellä - sen kyllä huomaa ja tuntee sitten kaupamatkalta palatessa.

Tässä kuvassa olen ohittanut Läkkitorin (on siinä tori, nyt taas osittain työmaana) ja lähestyn Leppävaaran asemaa. Selloon - ostarille menen rautatien, sen aseman ja maantien alikulun kautta. Tuossa, juuri ennen alikulkua on taas työmaaalue - tekevät uutta tai korjaavat vanhaa kaukolämpöputkistoa.

Ostarin lähellä, juna-aseman alla kuuluu kaunis musiikki jo kauas - paikalla on hyvä akustiikka.

Nyt siinä soitti upea jousikvartetti. Taitavat olla se sama kvartetti Pietarista, jota saamme kuunnella kesäisin, aika useina. Ovat oikeita ammattilaisia - paikalle kertyy aina yleisöä, niinkuin nytkin.

Nyt se vihdoin tuli Selloon - se kauan ja hartaasti odotettu kangaskauppa - Eurokangas tuli.

Marketeissa on kangasosastoja ja sisustuskaupoissa sisustuskankaita ja liinavaatteita, on siellä Marimekkokin. Mutta se tavallinen oikea kangaskauppa puuttui.

Riemastuin niin, että ompelukone ja saumuri on taas kaivettava esille.

Ruokaisat pannuvihannekset - tuo kovan onnen tuote, mistä ehti tulla jo yksi suosikki einekseni. Söin tuota pakastetta jo siitä saakka kun sen ensi kerran kaupassa huomasin. Söin itse ja syötin muille - ja hyvää oli. Laitoin sitä lisukkeeksi moniin ruokiin, sulatettuna laitoin sellaisenaan salaatin sekaan. Kaupasta kannoin sitä kotiin melkein jokaisella kauppareissulla. 

Maijallekin sitä vein.

Viimeisen pussin sisällön sitten hävitin, palautin tyhjän pussin kauppaan ja sain maksun takaisin. Kun niin kovasti tiedotettiin ja varotettiin (tuli teksiviesti ja kirjekin kotiin) - siitä hullunruohon myrkytysvaarasta.

Toivottavasti sitä samaa sekoitusta saadaan pian uudelleen - mutta ilman hullunruohon siemeniä.

Väriläiskiä Budapestin huhtikuussa.

Tässä ensimmäinen väriläiskä, kukkiva puu ja minä uusi värikäs pusero ylläni.

Turistina sunnuntaina aamulla - Budan linnan alueen nähtävyyksiä on rauhallisin aika kierrellä ja katsella. Vain muutama turistiryhmä oli liikkeellä niin aikaisin, mutta jo ennen puoltapäivää tungos oli melkoinen ..... ja meille vähän liikaan. Helppo valinta meille oli lopettaa tältä päivältä ... turistia leikkiminen.

Kun kesä alkoi, harmaus katosi ja värit alkoivat loistaa. Näitä hienoja väriläiskiä on kaupungissa paljon, ja esiteltäväksi  valitsin mitä mieleeni juolahti - eikä sitten missään  järjestyksessä.

Toinsen väsiläiskän huomasin matkalla suureen kauppahalliin, kun olimme kävelemässä Ráday utcaa pitkin.

Lauantai aamupäivällä terassit ovat vielä melkein tyhjillään. Saman Ráday utcan toisessa päässä ovat ne taidegalleriat joiden avajaisiin yleensä osallistumme. Ne ovat taiteilijaseurojen ylläpitämät galleriat, Art9 ja IX.

Kauppahallista tuli mukaan tuore varhaiskaali, tankoparsaa ja pala hyvää savupekonia. Kylmästä keväästä johtuen, luulisin, tuoreet parsat saatiin myyntitiskeille vasta nyt huhtikuun lopussa. Olihan se pettymys kun odotin niitä jo heti Pääsiäisen jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan – sanotaan.

Kolmas väriläistäke on lauantaipäivän lounas. Kovin yksinkertaiseksi ja helpoksi on ruuanlaittonikin mennyt. Yritän tehdä kevyttä, terveellistä ja nopeesti valmistuvaa ruokaa.

Tuokin kuvan värikäs, paistinpannussa hautunut pataruoka on oikeastaan edellisten päivien jämiä, lisättynä tuoreilla osilla. Aluksi laitoin pannuun muutaman pekoninpalan, pilkottua varhaiskaalia ja suuren sipulin sekä hieman mausteeksi valmista, hapatettua kaali/kurkku/paprika salattia. Pienen haudutuksen jälkeen lisäsin edellisen päivän yli jääneet porkkananpalat ja tortelliinit, sekä makkaranpalat. Hyvää ja maittavaa oli.

Seuraava väriläiskä näkyy tärkeänä ja arvokkaana toimintana, vähemmän väriä sisältävä juliste edustakoon sitä.

Budapestin kaupunginosien IX (Ferencváros) ja XIII (Lipótváros) taiteilijoiden yhteisnäyttely oli aukin huhtikuun 11. - 28. päivä. Näyttelyn paikkana oli Újlipótvarosi Klub-Galeria, ja se sijaitsee siis Lipótvárosin kaupunginosassa, aika lähellä Margitsillan Pestin puoleista päätä (1136 Budapest, Tátra u. 20/b). Kuvan juliste oli rakennuksen nurkan ilmoitustaululla.

Ferencvárosia edustavien taiteilijoiden nimet on julisteessa painettu punaisella (kaikki ovat tuttuja, ja Antero Olin mukana) ja Lipótvárosia edustavien nimet on mustalla.

Kultakin taiteilijalta oli esillä yksi, ennestään tunnettu ja suuresti arvostettu teos. Kuvassa alla näkyy osa näyttelyä.

Viimeisinä väriläiskinä on rakennuksia ja katunäkymä Lipótvárosissa.

Viereisen kuvan näkymässä on Tátra utcan ja Radnóti Miklós utcan risteyksen kauniita taloja. Paikka on tuota Klub-Galleriaa vastapäätä.

Alla olevassa kuvassa näkyy Hollán Ernön kadun alkupäätä, suuren kaarikadun puoleisessa päässä. Tästäkin alueesta on tullut miellyttävä oleskelutila,  näkyy olevan kahviloiden täyttämä kävelykatu.

Unkarin uutta arkkitehtuuria ..... ja kesä se alkoi heti talven perään.

Kesä alkoi Budapestissa ... kun vielä kevättä odoteltiin viimeviikolla. Tämä kauniisti kukkiva pensas on asuintalomme edustalla, siinä vieressä oleva narsissipenkki kukki vaivalloisesti ja sitten ne kuihtuvati pois.

Rakennuksen pohjoispuolella oleva lämpömittari näyttää jo iltapäivisin +25 asteen lukemia, sen ylikin. Yöt ovat viileempiä, tänä aamuna kuuden aikoihin noin +15.

Alla on muutama kuva Budapestin uudesta arkkitehtuurista.  No, eivät nuo (linkit Wikipediaan) Kansallisteatteri ja Taiteiden palatsi - MÜPA, ihan uusia rakennuksia ole. Niiden ympäristöön tulevat ja jo rakennetut toimistotalot ovat uusia.

Kuvat otin kesäisen sunnuntaikävelymme satoa. Kesä alkoi niin äkkiä, kevättä odotellessa ettei suurissa vesialtaissa ole vielä vettä, eivätkä suihkukaivotkaan vielä suihkuttelee (muutama oli jo toimiva).

Kulttuurien palatsi (Müvészetek Palotája) on ollut toiminnassa jo muutaman vuoden. Sunnuntaisin siellä näyttää olevan jo aamusta (aukeaa klo 10) paljon ohjelmaa lapsille. Rakennukseen sisään mennessämme, siellä oli täysi touhu päällä, musiikkia, laulua, piirtämistä ja maalaamista. Saman iloisen touhun olemme nähneet jo usein, ja näyttää siltä että tuo ohjattu touhu on tarkoitettu kaikille jotka sisään tulevat.

Kansallisteatteria kiersimme ulkoa, mielenkiintoinen rakennus kauniissa ympäristössä.

Yläkuvassa on uusia Tonavan rannan toimistorakennuksia, pankkeja ja muita suuria tai pieniä yrityksiä. Kuvan valkoiset ja pronssiset veistokset kuluvat Kansallisteatterin yhteyteen.

Oikealla oleva rakennus on aivan uusi. Siinä on vanhan rakennuksen runkoon lisätty uusi osa. Tämä uusi musiikkitalo valmistui melkein huomaamatta, vielä viime vuonna ihmettelimme, että mitähän tuohonkin tulee ja nyt se on jo valmis ja toiminnassa.

Tämä musiikkitalon sijaitsee lähellä vanhaa kauppahallia, ydiskeskustasta katsottuna sen takana, yliopiston uuden rakennuksen vieressä.

Tuliko se kevät jo .....

Tuliko kevät Eurooppaan ja Unkariin .... vai onko tämä lämmin henkäys ja viherrys vaan jokin välivaihe. Pääsiäisen jälkeen täällä oli viileää, ei kuitenkaan pakkasta niinkuin vielä pohjolan kylminä öinä.

Kevään alkaminen on ollut vaivalloista ja hidasta koko Euroopassa ja kevättä on saanut odotella. Vihdoinkin sitten sunnuntaina 14. päivä huhtikuuta huomasin jotain muuttuneen, pieni hento koivu oli aloittanut kevään. Olin katsellut talomme vieressä olevaa kukkapenkkiä, ja odottanut narsissien kukinnan loistoa. Olihan siinä muutama kukka jo, mutta kovin surkeen näköisiä olivat. Kukinta on vieläkin aika varovaista, mutta vihreä väri on lisääntynyt niin, että  narsissit jäävät melkein huomaamattomiksi.

Puistojen uudet kukat oli jo istutettu (ilmeisesti jo Pääsiäiseksi), mutta kovin kivuliasta kasvu näyttää vielä olevan (oli silloin 14. päivä kun kiertelin kaupunkia). 

Tämä kaunis orvokkipenkki voi hyvin auringonpaisteessa, paikka on Tonavan rannssa Ketjusillan Pestin puoleisessa päässä.

Viereisen kuva sateinen jalkakäytävä Corvin teatterin kohdalla, ihmisiä

vesisateessa. Viileetä oli kevään odottelu. Nyt, 18. päivä lämpömittari näytti jo melkein + 20 astetta, aamukymmenen aikoikoihin ja nousee.

Tonavan vesi on korkealla, ei kuitenkaan tulvaa, niikuin Tiszan alueella ja suuressa osassa Unkaria.

Teitä korjataan, raitikkaraiteita parannetaan ja ympäristöä muutenkin kohennetaan – kevättä ja kesää  odotellessa. Oikealla kuva viime viikolta Unkarin Parlamenttitalon edustan työmaalta. Ratikkalinja nro 2 saa siinä uudet raiteet ja ehkä kohentavat pysäkkienkin mukavuutta.  

Monenmoiset kotini - osa 2.

Ensimmäinen oma kotini, oikeastaan vuokralais kimppakämppä oli tuossa alla olevan kuvan yhdessä kauniissa rakennuksessa, taisi olla tuo punertava talo. Olin muuttanut ensimmäistä kertaa pois lapsuudenkodista - suoraa ulkomaille Hampuriin Sakaan. Asunto oli kotinanai kesä- syyskuun vuonna 1965.

Google earth maapallo tuli taas apuun entisten kotieni esittelyyn - melko tuoreella kuvauksella, kuvaus on vuodelta 2010 (vuosi näkyi kuvan vasemmassa alanurkassa karttaohjelman katutasossa kuljeskelun aikana). Ilman osoitetta en olisi näitä taloja enää tunnistanut, melkein 50 vuotta sitten talot taisivat olla tummemman sävyisiä ja kadun varrella oli suuria lehteviä puita.

Vasta valmistuneen kartoittajan ensimmäinen, oman alan työpaikka oli Hampurin rakennustoimistossa - kahden vuoden ajan. Samaan työpaikkaan (ja asuntoon) menin kurssikaverini Ullan kanssa. Tuohon aikaan oli löydettävä huone vuokralle, ei voinut kuvitellakaan voivansa hankki omaa yksityistä kotia. Pieni palkka, kalliit asunnot ja vielä maahanmuuttajatytöt! 

Lukuhetki töiden jälkeen - banaani välipalaksi. 

Asunto, oikeastaan huone muiden tilojen käyttöoikeudella, löytyi alueen tyypillisen vuokranantajan suuressa, koko kerroksen kattavassa asunnossa. Omistaja vuokrasi kotinsa huoneita pääasiassa opiskelijoille, tässä taisi olla neljä vuokrahuonetta, siis melkein opiskelija-asuntola. Tiukat käyttäytymissäännöt oli listattu huoneen seinälle. Aluksi emme huomanneet koko sääntöjä, ei olisi ymmärrettykään. Outoja olivat meidän mielestä, esim. suihkun käytöstä tuli ilmoittaa edellisenä päivänä, vessan käytöstä ei tarvinnut tehdä ennakkoilmoitusta, pyykkiä ei saanut pestä, huoneen ovea ei saanut lukita (ei ollut avaintakaan), jne. 

Pirkko poseeraan kauniissa eteisessä.

Kuvailen tuota asuntoa kotiin lähettämässäni kirjeessä:  "Meidän huone on kalustettu semmosilla tyylihuonekaluilla, rokokoota ja jugendia luulisin. Oikein iso piironki, semmonen mutkallinen, mutta se ei ole meidän käytössä, iso vaatekaappi jossa iso peili keskellä, kolme pöytää, kaksi nojatuolia, yksi sohva, yksi sänky jossa Ulla nukkuu ja yksi pitkä sohva jossa minä nukun - ei Ulla siihen mahtuisikaan. Lattia on parkettia mikä narisee kauheesti ja paksut matot. Toi eteinen on ihana, siinä on takka, ois kiva joskus ottaa kuvia näissä huoneissa."  Missä kerroksessa asunto oli, sen olen unohtanut, kirjeissäkään sitä en ole kertonut. Huoneen ikkuna oli talon takapihalle päin, aurinko paistoi sisälle eikä pihapuut varjostaneet - olimme ehkä kolmannessa kerroksessa.

Porraskäytävän tasanteella poseeraa Ulla.

Meillä kummallakaan tytöllä ei vielä silloin ollut kameraa. Ostimme sen yhteiseksi sopimuksella, että Ulla lunastaa sen myöhemmin itselleen - kunhan palkka alkaa riittää muuhunkin kuin pakollisten kulujen maksamiseen. Aluksi kävelimme työmatkat (noin 3-4 km suuntaansa), että raha riittäisi iltasyömisten ostoon. Hyvä lounas kuului palkkaetuihimme työpaikalla, etu kattoi perusruuan, extrat tuli maksaa itse.

Kirje kotiin jatkuu:  "Keittiötä saamme käyttää, ei mielellään ruuan valmistusta, keittiön kaapissa meillä oli pieni hylly. Saamme käyttää talon vesipannua veden keittämiseen ja omaan käyttöön saimme pöytäkannun, kaksi teevatia ja matalaa lautasta. Vuodevaatteet simme myös. Se täti on tuonut meille lehtiä luettavaksi ja lainannut sontikkaa ja puhelintakin saamme käyttää." 

Mitä tehdä vanhoille postikorteille.....

No ... mitähän vanhoille postikorteille voisi tai tulisi tehdä. Säilyttääkö vai hävittää - tuunaako niistä jotain vaiko kokoaa kokoelmaa. Ihan miten vaan - kunhan keksii sen OMAN JUTUN.

Joku ne vaan yksinkertaisesti heittää roskiin, toinen kerää niitä myöhempää käyttöä varten tai muuten vaan laittaa ne talteen. Omien korttieni kanssa ole toiminut miten sattuu. Olen yrittänyt arvottaa niitä, vanhat ja jollakin tapaa merkittävät kortit säilytän. Niitä ei ole kertynyt liikaa, ei ole säilytysongelmaa.

Kirjastossa käydessä - Sellon kirjastossa Espoossa - huomasin, että sinne on ilmestynyt postikorttien kierrätyslaatikko - kirjojen kierrätyshyllyyn. Siihen korttilaatikkoon voi ja saa viedä käyttämättömiä tai käytettyjä kortteja. Kierrätyshylly tuntuu olevan ahkerassa käytössä, ainakin kirjat kiertävät vikkelästi. Korttin kiertoa en ole vielä seurannut, on niin uusi juttu.

Tuossa alun kuvassa näkyy miten vanhoja postikortteja meillä kotona käytettiin. Korteista tehtiin ompelutarvikkeille koreja - kaksi kappaletta oli käytössä. Ja mitä vielä - ne oli isä ja äiti itse yhdessä tehneet - jo joskus 1940 -luvulla. En muista oliko kortit meille lähetettyjä vai oliko niitä kerätty muualta tai jopa ostettu uusia. Sen muista, että korit olivat meille lapsille kauniita arvoesineitä. 
Osa postikorteista meillä tietysti säilytettiin myös muistoina lähettäjistä tai kuvina paikoista - ja tallessa ovat edelleen.