Monenmoiset kotini - osa 2.

Ensimmäinen oma kotini, oikeastaan vuokralais kimppakämppä oli tuossa alla olevan kuvan yhdessä kauniissa rakennuksessa, taisi olla tuo punertava talo. Olin muuttanut ensimmäistä kertaa pois lapsuudenkodista - suoraa ulkomaille Hampuriin Sakaan. Asunto oli kotinanai kesä- syyskuun vuonna 1965.

Google earth maapallo tuli taas apuun entisten kotieni esittelyyn - melko tuoreella kuvauksella, kuvaus on vuodelta 2010 (vuosi näkyi kuvan vasemmassa alanurkassa karttaohjelman katutasossa kuljeskelun aikana). Ilman osoitetta en olisi näitä taloja enää tunnistanut, melkein 50 vuotta sitten talot taisivat olla tummemman sävyisiä ja kadun varrella oli suuria lehteviä puita.

Vasta valmistuneen kartoittajan ensimmäinen, oman alan työpaikka oli Hampurin rakennustoimistossa - kahden vuoden ajan. Samaan työpaikkaan (ja asuntoon) menin kurssikaverini Ullan kanssa. Tuohon aikaan oli löydettävä huone vuokralle, ei voinut kuvitellakaan voivansa hankki omaa yksityistä kotia. Pieni palkka, kalliit asunnot ja vielä maahanmuuttajatytöt! 

Lukuhetki töiden jälkeen - banaani välipalaksi. 

Asunto, oikeastaan huone muiden tilojen käyttöoikeudella, löytyi alueen tyypillisen vuokranantajan suuressa, koko kerroksen kattavassa asunnossa. Omistaja vuokrasi kotinsa huoneita pääasiassa opiskelijoille, tässä taisi olla neljä vuokrahuonetta, siis melkein opiskelija-asuntola. Tiukat käyttäytymissäännöt oli listattu huoneen seinälle. Aluksi emme huomanneet koko sääntöjä, ei olisi ymmärrettykään. Outoja olivat meidän mielestä, esim. suihkun käytöstä tuli ilmoittaa edellisenä päivänä, vessan käytöstä ei tarvinnut tehdä ennakkoilmoitusta, pyykkiä ei saanut pestä, huoneen ovea ei saanut lukita (ei ollut avaintakaan), jne. 

Pirkko poseeraan kauniissa eteisessä.

Kuvailen tuota asuntoa kotiin lähettämässäni kirjeessä:  "Meidän huone on kalustettu semmosilla tyylihuonekaluilla, rokokoota ja jugendia luulisin. Oikein iso piironki, semmonen mutkallinen, mutta se ei ole meidän käytössä, iso vaatekaappi jossa iso peili keskellä, kolme pöytää, kaksi nojatuolia, yksi sohva, yksi sänky jossa Ulla nukkuu ja yksi pitkä sohva jossa minä nukun - ei Ulla siihen mahtuisikaan. Lattia on parkettia mikä narisee kauheesti ja paksut matot. Toi eteinen on ihana, siinä on takka, ois kiva joskus ottaa kuvia näissä huoneissa."  Missä kerroksessa asunto oli, sen olen unohtanut, kirjeissäkään sitä en ole kertonut. Huoneen ikkuna oli talon takapihalle päin, aurinko paistoi sisälle eikä pihapuut varjostaneet - olimme ehkä kolmannessa kerroksessa.

Porraskäytävän tasanteella poseeraa Ulla.

Meillä kummallakaan tytöllä ei vielä silloin ollut kameraa. Ostimme sen yhteiseksi sopimuksella, että Ulla lunastaa sen myöhemmin itselleen - kunhan palkka alkaa riittää muuhunkin kuin pakollisten kulujen maksamiseen. Aluksi kävelimme työmatkat (noin 3-4 km suuntaansa), että raha riittäisi iltasyömisten ostoon. Hyvä lounas kuului palkkaetuihimme työpaikalla, etu kattoi perusruuan, extrat tuli maksaa itse.

Kirje kotiin jatkuu:  "Keittiötä saamme käyttää, ei mielellään ruuan valmistusta, keittiön kaapissa meillä oli pieni hylly. Saamme käyttää talon vesipannua veden keittämiseen ja omaan käyttöön saimme pöytäkannun, kaksi teevatia ja matalaa lautasta. Vuodevaatteet simme myös. Se täti on tuonut meille lehtiä luettavaksi ja lainannut sontikkaa ja puhelintakin saamme käyttää." 

Mitä tehdä vanhoille postikorteille.....

No ... mitähän vanhoille postikorteille voisi tai tulisi tehdä. Säilyttääkö vai hävittää - tuunaako niistä jotain vaiko kokoaa kokoelmaa. Ihan miten vaan - kunhan keksii sen OMAN JUTUN.

Joku ne vaan yksinkertaisesti heittää roskiin, toinen kerää niitä myöhempää käyttöä varten tai muuten vaan laittaa ne talteen. Omien korttieni kanssa ole toiminut miten sattuu. Olen yrittänyt arvottaa niitä, vanhat ja jollakin tapaa merkittävät kortit säilytän. Niitä ei ole kertynyt liikaa, ei ole säilytysongelmaa.

Kirjastossa käydessä - Sellon kirjastossa Espoossa - huomasin, että sinne on ilmestynyt postikorttien kierrätyslaatikko - kirjojen kierrätyshyllyyn. Siihen korttilaatikkoon voi ja saa viedä käyttämättömiä tai käytettyjä kortteja. Kierrätyshylly tuntuu olevan ahkerassa käytössä, ainakin kirjat kiertävät vikkelästi. Korttin kiertoa en ole vielä seurannut, on niin uusi juttu.

Tuossa alun kuvassa näkyy miten vanhoja postikortteja meillä kotona käytettiin. Korteista tehtiin ompelutarvikkeille koreja - kaksi kappaletta oli käytössä. Ja mitä vielä - ne oli isä ja äiti itse yhdessä tehneet - jo joskus 1940 -luvulla. En muista oliko kortit meille lähetettyjä vai oliko niitä kerätty muualta tai jopa ostettu uusia. Sen muista, että korit olivat meille lapsille kauniita arvoesineitä. 
Osa postikorteista meillä tietysti säilytettiin myös muistoina lähettäjistä tai kuvina paikoista - ja tallessa ovat edelleen. 

Monenmoiset kotini..... osa 1.

Aikomukseni on nyt muistella monenmoisia kotejani, paikkoja joissa olen asunut ja elänyt. En ole koskaan laskenut kaikkien kotieni määrää, enkä aio sitä nytkään tehdä - tai ehkä se selviää ajanmittaan. Sen tiedän tuntumalta, ettei niitä eri paikkoja ole kovin paljoo kertynyt, vaikka asuinmaita ja vuosia onkin. Nämä muistelut ei ole missään erityisessä järjestyksessä - onpahan vaan miten mieleen on tullut.

Innostuin kotieni muistelusta kun huomasin miten hienoja kuvia noista vanhoista paikoista voi saada -  kun sukkkuloi Google earthin maapallolla. Osan paikoista löydän heposti osoitteella ja osan oikeita paikkoja napsauttelemalla. Kuulostaa helpolta, onkin jos muistaa osoitteen tai huomaa hahmottaa ilmakuvasta oikean paikan - ja vielä tunnistaa oikean ympäristön.

Tässä talossa asuin joskus 1970 -luvun alussa. Olinko siellä vuoden vai kaksi, en muista. Tarkan ajan löytäisin vanhoista kalentereistani (ovat vielä tallessa), jos olen ne sinne merkinnyt. 

Talo sijaitsee Pennsylvaniassa (Linkki Wikipediaan: Pennsiylvania ), sen hallinnollisen pääkaupungin Harrisburgin (Linkki: Harrisburg ) vieressä, Susquehanna River toisella puolella. Osoitekin näkyy tuossa kuvassa, ja tarkat koordinaatit kuvan alareunassa. Töissä kävin Harrisburgissa eräässä insinööritoimistossa. 

Talo näyttää olevan hyvässä kunnossa, hyvin hoidettu edelleen. Vaikka tuo joki on tulvinut monet kerrat,  vai olisikohan vanha rakennus korvattu uudella samanlaisella. Osoite ainakin on oikea.

Video linkki:  New Cumberland flood 2011

Aluksi asuin talon alakerrassa, Elainen kämppäkaverina. Muutin yläkertaan kun siellä asunut henkilö muutti pois. Meillä oli sitten koko talo käytössämme, kahdella tytöllä. 

Oikeanpuoleisessa kuvassa istumme, Elain ja minä, olohuoneen takan edessä ja vasemmalla poseeraan juhlatamineissa takan ja terassille vievän oven välissä. Terassi on tuo, mikä talon kuvassakin näkyy. Kovin montaa valokuvaa ei tuolta ajalta ole, onneksi sentään jotain tuli kuvattua.

Viereinen kuva on jo yläkerran asunnon makuuhuoneesta. Verhosin koko huoneen tuolla paratiisilintu kankaalla. Kankaat olivat vihree- ja keltapohjaisia (raahasin kankaat sitten myöhemmin Suomeenkin, nyt jo hävitetyt). Vuokra-asunnon kunnon ja ulkonäön kohotus oli helpompi tehdä kankaalla, kuin koko asunnon maalaaminen ja tapetointi. Kylpyhuoneen kyllä maalasin.

Onkohan tuo kesämekkoni Marimekon kangsta, näyttää siltä ja ainakin se on omatekoinen.

Oikealla kuva keittiöstä, taidamme olla aamiaispuuhissa siinä Maija siskoni kanssa. Ainakin kylässä olleella Maijalla on vielä aamutakki ja yöpaita päällä!! Ei tuo ruoka kuitenkaan aamiaiselta näytä, miten lie - en muista kuvaustilannetta enää.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy olevan ompelukone - siis koneet oli meidän keittiön pöydillä jo silloin. Ommeltiin kovasti ja melkein kaikki omat vaatteemme, ainakin silloin kun olin töissä vielä insinööritoimistossa.

Tämä kuva on yläkerran olohuoneesta. Kalustetun vuokra-asunnon laittiat oli kokolattiamatoilla päällystetty ja olkkarin seinät paneloitu. En muista paljoakaan koko asunnon sisustuksesta. Voi olla, että sillä oleilu on aika vähäistä, päivät töissä, illat menossa ja loppu aika unessa. 

Talon vuokraisäntä hoiti talon pihan ja muut juoksevat asiat. Autoille oli parkkeeraustilaa pihalla ja tien varressa, ja grilli pihassa (mitä ei taidettu käyttää monasti). Paljoa tuolla asumisesta en muista enää.

Sen muistan miten joskus talvella kaivoin autoani lumikinoksesta. Joen tulvimista en onneksi joutunut kokemaan, olin jo muuttanut muualle kun tuo Susquhanna joki tulvi - jo silloin 1970 luvullakin, olikohan 1972. Alakerran asuntossa vesi oli noussut ainakin metrin korkeudelle - kuulemma.

Jotain uutta Józsefvárosissa - mitä nyt huomasin.

Sunnuntaiset aamu- tai iltapäivän kävelyretket teen kameran kanssa, kännykän kamerakin riittää - nykyisin. On paljon kevyempi kävellä ilman laukkuja ja kasseja – ja ilman suurkaupungin ihmisvilinää. 

Varsinkin tammikuussa, kun vuodenvaihteen sesonki on ohi - on väljää ja näkymät avaria. Ja jos ei ole lunta ja jäätä maassa, uskallan nostaa silmäni varpaista ylemmäksi. Näen paljo ja huomaan uutta.

Tämän kuvan uusin juttu on tuo Tejivó maitobaari. Paikalla on ollut monenlaisia yrityksiä, en edes muista mitä kaikkea. Mitobaari siihen toivottavasti jää, ainakin siellä näyttää riittävän asiakkaita, nuoria enimmäkseen. Paikka, Corvinin alue on historialtaan tärkeä (yksi -56 kansannousun tapahtumien paikoista) ja suositun teatterin edustalla. Metro- ja ratikka-aseman nimi on nykyisin Corvin Negyed, sen suuren kaarikadun ja Üllöi útin risteyksen paikkeilla, József Körútilla.

Tuo toinen uusi juttu on Corvin Plazan ja koko alueen esittelyyn tehty nykyaikainen mainos syteemi. Rautapalkeista (mitä lie ainetta, mutta näyttää ruosteiselta metallilta), valoista ja digitaalisista näytöistä koostuva kokonaisuus on ollut paikalla jo parisen vuotta, mutta nyt vasata sain sen kuvattua. Hyvin informatiivinen se on, näytöillä pyöriin tietoa palveluista, tapahtumista ja historiasta.

Uusi muistomerkki on pystytetty vuoden 1956 kansannousun uhreille. Perinteiseen unkarilaiseen tyyliin tehdyn puuveistoksen jalustassa näkyy muistomerkin lahjoittaneen äärioikeistolaisen puolueen nimi. Paalu tai veistos on saman suuren kaarikadun seuraavan ratikkapysäkin paikkeilla (32 -esek tere), Józsf körútilla, Blaha Lujza térin suuntaan.

Tämä kaunis rakennuksen julkisivu ilahduttaa kovin, vihdoin tämänkin talon kunnostamisen vuoro on tullut. Työ on aloitettu näköjään fasaadin korjaamisella, ainakin nyt näyttää siltä. Vielä lokakuussa talo oli surkeessa kunnossa, tyhjänä ja rempallaan, rikkinäiset metalliverkot liikkeitten ikkunoiden ja ovien edessä. Rakennus on saman suuren kaarikadun varressa, lähellä Blaha Lujza aukiota.

Monet suuret Jozsefvárosin infrastruktuurin kunnostustyöt on saatu päätökseen, ainakin ne työmaat mitkä olivat meneillään vielä syksyllä. Työtä riittää ja ne jatkuvat, lisää katuja revitään auki, lisätään ja vaihdetaan putkia ja johtoja, päällystetään teitä ja paljon muuta. Työ ei lopu.

Tammikuun talvea Budapestissa.

Paikoilleen jähmettynyt koiran kanssa leikkivä tyttö ei ole siihen jäätynyt, vaan he ovat kuvanveistäjän valmistama pronssinen teos. Tyttö ja koira leikkivät Tonavan rannan kävelykadulla Vigado térellä. Näitä ihmisen kokoisia ja näköisiä veistoksia on Budapestissa paljon ja niihin voi törmätä missä vaan.

Keski-Euroopan talvi oli viikolla kylmää ja lumista. Me budapestilaisetkin saatoimme seurata jäätävää ja lumista kaaosta – televisiossa. Tähän kaupunkiin ennustettiin kovaa pakkasta, mutta ainakaan meidän mittari ei näyttänyt -2° kylmemempää, ehkä yöllä ja varmasti heti tuossa vuorten alueella.

Seison samalla paikalla kuin edellistä näkymää kuvatessani. Nyt katson Ketjusillan suuntaan Tonavan vartta, tunnelma on talvisen harmaan ja vähän alakuloinen arkinen iltapäivä. Joulun ja uudenvuoden kiireet on ohi, yksinäinen turistikierrosten esittelijä saa vielä odotella asiakkaita. Hyörinä alkoi sitten jo viikon päästä tämän kuvan ottamisesta. Nyt sataa vettä ja lumet on pois.

Taidenäyttelyn avajaiset Ráday utcan galleriassa tammikuun 18. päivä. Vasemmalla galleristi, keskellä taiteilija ja oikealla näyttelyä ja taiteilijaa esittellyt taidehistorioitsija. Näin täällä yleensä taidenäyttelyjen avajaisissa toimitaan. Muitakin puhujia voi olla, kuten sponsorin edustaja tai joku muu taho. Sivummalla oli tarjolla virvokkeita ja pientä naposteltavaa.

Avajaisyleisön pienin ja kovasti taiteesta kiinnostunut vieras tässä on naapurin näyttelypaikan galleristin koira. Toisinaan voidaan pitää useita avajaisia samana päivänä, jolloin yleisö siirtyy galleriasta toiseen, kunten näiden gallerioiden tapauksessa - naapuriin seinän taakse. Nyt avajaisia pidettiin perjantaina kello 18.

Viereisessä kuvassa on tuttuja ihmisiä avajaisyleisön joukossa.

Linkki: 

Antal Vasarhelyi, Galeria IX, avajaisia 2013

Omakuva tässä. Vihdoinkin pääsin käsiksi työhön mitä olen siirrellyt eteenpäin – milloin mistäkin tekosyystä. Kysymyksessä on kaappien järjestely ja turhan karsiminen. Vanhoista pitämättömistä / sopimattomista (sopimaton = liian suuri tai pieni, ei siis mitenkään muuten sopimaton) vaatteista kertyi tällä kertaa kohtalainen määrä talkkari Marian varastoon vietäväksi. Tämä meidän ihana Maria toimittaa vaatteet ja muun käyttökelpoisen eteenpäin kierrätykseen.

Vuosi 2013 alkaa talvisena Budapestissakin.

Horvát Mihály tér, tammikuussa 2013

Budapestin lentokentällä ja matkan varrella kaupunkiin näkyi lunta, mutta kaupungin keskusta oli täysin lumeton, pakkasta oli viitisen astetta. Seuraavana päivänä aurinko paistoi yhden asteen lämmössä, mutta illansuussa alkoi heikko lumisade ja seuraavana aamuna Budapest oli jo ohuen lumikerroksen peitossa. Sitten on ollut loskaa ja taas vähän lunta lisää.

Lumen tai loskan kanssa ei ole vaikeuksia, ainakaan vielä. Kävelläkin uskallan ihan tavalliseen tahtiin, ei ole jäätä ja jalkakäytäviä puhdistetaan. Niin ja jotain suolan sekaista hiekkaa (vai mitä saven väristä ainetta se on) heitellään jalankulkuteille.

Nap utcan ja Nagy Templom utcan risteys, 10.1.2013

Kauniita joulukoristeita ja valoja näkyi vielä, mutta seuraavana päivänä loppujakin jo poistettiin.

Mitähän muuta vuoden vaihtuminen on tuonut mukanaan... No, ainakin sen, että on talvi ja juhlakausi ohi ja vuoden ehkä hiljaisin aika suurkaupungissakin alkanut.

Oman elämän ympäristössä oli helppo huomata muutoksia telkkarissa. Lastenohjelmia näkyy enemmän, joitakin painotuksia tuntuu uusitun, uusi kanava (MUZSIKA TV) on kokonaan unkarilaista musiikkia (kansanmusiikkia, mustalaismusiikkia, operettia, hömppää, iskelmää,ym, ja tauoilla mainoksia). Nyt näemme noin 30 kanavaa (saatiin iso alennus hintaan kun tehtiin vuosisopimus), kaikki on dupattu unkariksi, paitsi CNN. Suurin osa kanavista taitaa olla entisellään, jää nähtäväksi.

Rakennustyömaat toimivat omaa vakaata tahtiaan. Lähialueen uudessa rakennuksessa on siirrytty sisätöihin ja suuret nosturit on poistettu. Corvin Sétánylla (aukio osatarin takana) on uusi ravintola avannut ovensa. Corvin Plazalla, ostarilla ollut taidegalleria on poistunut, ravintolakerroksen tarjonnassa on vaihdoksia, ”toimiston” ilmainen nettiyhteys toimii hienosti – niinkuin ennenkin.

Kauppojen ale -myyntejä on vielä meneillään. Joitakin hintojen korotuksia varmasti on tullut, ne on vielä huomaamatta. Ruokien hinnoissa taitaa olla enemmänkin sesonkien mukanaan tuomia muutoksia. Ennallaan on ainakin Corvin Plazan CBAn (unkarilainen kauppaketju) tavallisten vehnäsämpylöitten ja -kiflien hinnat, ovat edelleen 15 forinttia (noin 5 centtiä) kappale, muualla yleensä 19 forinttia.

Talvinen Corvin Sétány, 5.2.2012

Joulua tunnelmassa - paketissa ja maisemassa.

Tässä näkymiä meidän paketin ikkunasta - yläkuva on Peurunkäjärvelle ja alakuva on näkymä siitä oikealle. Joulupaketin edessä on pieni terassi, siinä pöytä ja tuolit - missä nyt ei istuskeltu kun pakkasta oli ainakin - 25 astetta (kuvien oton aikaan aattoaamulla klo 10).

Linkki:  Peurunka - joulu kylpylässä

Joulupakettimme oli nyt JOULU KYLPYLÄSSÄ, Laukaassa Peurungan kylpylähotellissa. 

Peurunka on tunnettu liikunta- ja kuntoutuskeskuksena jo neljänkymmenen vuoden ajan, erityisesti veteraanien kuntoutuskeskuksena. Nytkin siellä ilahduttivat meitä ryhmät iloisen reippaita veteraaneja. 

Monipuolisen jouluisen ohjelman lisäksi kylpylpylän palvelut olivat käytössä. Peurungassa on valinnan varaa ja kaikille vaikka mitä, tuolta Peurungan esittelyn linkissä löytyy vaihtoehtoja. 

Omat valintani olivat monipuolisia, syömisestä liikuntaan ja kuntoiluun - huvia unohtamatta - oltiinhan me siellä joulupaketissa 5 päivää.

Kylpylä osato on suuri, olin eksyä jo pukuhuoneeseen tullessa.
Eloktronisen rannekkeen käyttö oli uusi kokemus, sillä aukesi portit, sai hissin liikkeelle, se avasi ja sulki pukuhuoneen kaapit. Hämmennyin jo siinä vaiheessa kun piti valita oma kaappi. Ei auttanut muu kuin kysyä lähimmiltä ihmisiltä, että "mitenkähän tuon vaatekopin numeron muistaa?" Neuvoivat että seinällä on laite minkä avulla voi numeronsa tarkistaa ja avulias pikkutyttö vielä osoitti kaappian nro 622 ja sanoi "tuo numero on helppo muistaa" -  olin samaa mieltä. Muutaman minuutin päästä pikkityttö juoksi vielä paikalle takaisin varmistamaan että saan oven lukittua sillä rannekkeella.

Suihkut ja saunat löysin helposti. Vesijuoksuvyötkin olivat hyvin esillä, mutta sitten taas piti kysellä jotta "missähän altaassa ne juoksija juoksee?" Menin siihen suureen vasta- tai myötävirtaan virtaavaan jokeen. Sinne 130 m pitkää vesiliukumäkeen en rohjennut mennä - vaikka yrittivät yllyttää...

Kuntosaleja on monta ja niistä valitsin sen tavallisimman näköisen. Tarkoitan, jotta siellä oli kaikenlaisia vemputtimia eikä minkäänlaista tungosta (sillä kävimme ennen aamiaista ja välillä iltapäivällä). Osallistuin myös Pilateksen aloittelija ohjelmaan.

Peurungan kylpylähotellin aluetta ja ympäsistöä,
kovassa pakkasessa Jouluna 2012.

Joulurauhan julistus Turusta katsottiin Peurungan Auditoriossa ja sen jatkoksi jouluhartaus. Joulujuhla, minne tuli myös joulupukki oli Arenalla (ulheiluareena samassa rakennuksessa, missä järjestetään myös konsertteja).

Tapanintanssit oli ravintolassa elävän musiikin tahtiin (Huikon veljekset soitti, smannimisen tanssiorkesterin muistamme jo omasta nuoruudesta). Nostalgisia lauluja kuunneltiin ja laulettiin taas Auditoriossa, jne paljon.

Lasten suosikki Hilarius Hiiri asuu tässä yläkuvan talossa, hiirellä on oikeastaan omana koko kylä vanhassa Pölkiahon talossa. Jouluna talossa leivottiin pipareita (me ei leivottu, katselin maisemia kävelylenkilläni).

Linkki:  Hilarius Hiiri

Joulupaketteja hotelliaulan koristeena.

Omaa sukututkimusten harrastustakaan ei tarvinnut unohtaa. Peurungassa on hyvät nettiyhteydet ja asiakaskoneita käytössä, sanomalhtiä tulee ja kirjastokin on.
Käytin omaa läppäriä, ja raahasin suuria kirjoja (historia ja matrikkeli) huoneeseen. Sekään ei ollut turhan joutavaa, löysin nimittäin mielenkiintoista tietoa isoisä Hermannin serkun elämästä.

Kuvassa alla on pieni osa alkupala- kalapöydän antimia. Ruoka oli hyvää ja sitä oli runsaasti.