Vanha kone - löysin lempparini.

Kuvassa osa Rahamuseon rahanarvolaskurista, kone laskee ja rätisee.

Olen taas miettinyt rahan arvoa ennen ja nyt. Ajatus pohdintaan tuli sukututkimuksieni yhteydessä. No, onhan sitä tullut ajateltua muutenkin - nyt kun kaikki viestimet syytävät juttua rahasta. Kellä on - kellä ei - missä saisi olla ja missä taas ei - kuka sitä saa liian helpolla tai kenen ei pitäsi saada ollenkaan. Enpä aio tätä pohtia sen kummemmin.

Rahan arvon laskemisen ohjeita ja erilaisia malleja löytyy internetissä. Eipä tarvitse itsekseen pähkäillä, muutoin kuin miettiä mitä niistä monista malleista ymmärtäisin ja mikä olisi se oikein. Aikaa siinä etsimisessä ja ymmärryksen testaamisessa vierähti. Sitten kun kohdalle osui Suomen Pankin rahamuseon  laskuri, olin täysin myyty.

Tässä on linkki Rahamuseoon  ja täässä toinen Rahamuseon arvolaskuri

Tämä kone on kaunis, järkevännäköinen ja se toimii. Tätä konetta on helppo ymmärtää, ja minä uskon siihen (vaikka ihan kaikkea sisältöä en ymmärräkään). Köyttöohjeita saa koneen oikean yläkulman painikkeista. Creditistä löytyy koneen tekijät ja infosta ohjeet. Rahamuseosta löytyy muitakin koneita, mutta tämä on ehdoton lempparini.

Se alkuperäinen syy koneen löytymiseen oli se, että halusin selvittää minkä arvoinen on vuonna 1918 perintönä saatu 500 mk. Kone kertoi sen olevan nyt 159,66 €.

Rahan arvoin lisäksi pitäisi muistaa muutakin, esim. mitä vuosi 1918 tarkoitti. Koneesta katsoin vielä voin hintaa, vuonna 1918 voi oli 12,82 mk, inflaatioprosentti oli 241,38 %. Elinkustannusindeksi oli 9.18, nyt se olisi 1743.00 kun vuonna 1951 se oli 100. Historiaa ymmärrän jonkin verran, mutta prosentit ja indeksit ovat täyttä hepreaa.

Elämää Transylvanian maaseudulla.

Paimen tuo lehmiä kotinavettaan lypsettäväksi.

Ensimmäinen matkani Romanian Transylvaniaan jäi pysyvästi mieleeni, hyvin myönteisenä. Jotain näistä matkoista olen jo kertonut aikaisemmissa blogissani, kirkkoja olen esitellyt.

Kalotaszentkirályi kylässä, aivan majapaikkamme edessä, saatoimme seurata lehmien kotiinpaluuta laitumelta, niinkuin joskus ennen Suomenkin kylissä. Lehmänkellojen kalke ilmoittin niitten saapumisesta. Joka ilta, täsmälleen samaan aikaan, kylän yhteiset paimenet saattelivat karjan takaisin koteihinsa lypsettäväksi. Puhveleitakin oli mukana. 

Kutashaz pensio auringonpaisteessa. 

Maataloudessa, ainakin Transylvaniassa, tuntuu kuin olisi siirrytty ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Ainakin meille tuli ne Suomen vanhat ajat mieleen, kun aamuisin näimme miehiä ja naisia matkalla pelloille, haravat ja sirpit olalla, toiset hevoskärryillä toiset jalan. Päivällä kuumassa auringonpaisteessa pelloilla näkyi olkihattuisia  hahmoja ahkerassa työssä tai pitämässä taukoa pellonpientareella. Ehkä nuo työt on tehtävä käsipelillä porrastetuilla vuorten rinteillä (alakuvassa näkyy heikosti noita porrastuksia). Kuniita kukka- ja yrttiniittyjä tuolla riittää.

Transylvanian maaseutumaisemassa niittyjä ja peniä pletoja.

Lammaspaimenia Transylvanian maaseudulla, kuvasin junan ikkunasta.

Koristeellinen Székely portti tyypilline tälle alueelle,.

Transylvanian itäosassa asuu unkarilaisvähemmistöön kuuluva kansanryhmä, Székelyt (linkki Wikipedian sivulle, engl.). Wikipedian sivuilla esitellään myös Szkely kansan historiaa, taas englanniksi.

Yläkuvan talo oli toinen majapaikkamme tällä matkalla. Talon isäntä on puuseppä, kuvassa näkyvä kaunis Székyly portti on omaa tekoa. Talon isoäidillä on vuohia, joita hoitaa kylän yhteinen vuohipaimen jossain vuorenrinteellä. Omien vuohien juusto oli maittavaa, niinkuin kaikki muukin talon tarjoama ruoka, itse kasvatettuja puhtaassa ympäristössä.

Ruskaa Espoossa, onko sitä tänä vuonna.

Espoolaista ruskaa, syyskuun viimeisenä päivänä 2011.

Tänä vuonna ei näy pihlajanmarjoja muualla kuin asfaltilla litistyneinä. Ainakaa tässä kotini lähistöllä. Kiertelin lähiympäristöä kameran kanssa etsien etelän ruskaa. Tänään kun on syyskesän, tai alkusyksyn, jos niin halutaan sanoa, lämpimin päivä, noin  +21 astetta. Ne muutamat pihlajanmarjat, joita ehdin nähdä koko tämän syyskuun aikana, tippuivat tuulen tuiverruksessa maahan. Toisin oli muutama vuosi sitten, alapuolella olevat pihlajanmarjat kuvasi lokakuun 18, 2008.

Pihlajanmarjoja 18.10.2008.

Metsää Espoon Leppävaarassa, 30.9.2011.

Lähimetsä näkyy vielä vihreänä, keltaiset lehdet jo maassa. Etualan nuorissa pihlajissa tuskin olikaan marjoja. Tarkistin kuvauskierroksellani vielä nuo samat ylemmän kuvan pihlajat, ei niin marjan marjaa. Tai oli siinä joitakin ruskeiksi kuivuneita käppyröitä. Alakuvan puut ovat pihlajia, vaikka ei luulisi, oiskohan jotain eri lajiketta, ei aavistustakaan. Kaikki lapsuuteni pihlajat Keski-Suomessa olivat monirunkoisia, tuuheita ja valtavan suuria ja kauniita puita. Pihlajanmarjojakin oli varmasti joka vuosi valtavasti. Vai olisikohan niin, että aika taas kultaa muistot. Ihan se sama juttu mikä tekee kaikki menneet kesät kauniiksi ja lämpimiksi.

Melko alastomia pihalajan runkoja, pensaat vielä vihreitä.

Elämänohjeita savoksi.

Myönteisin tuntemani ihminen,
pikkusiskoni Maija.

Liian paljo hyvvee on ihanoo.

Anna kaekkes, vua elä periks.

Kompastelu voep estee kuatumisen.

Joka ihteensä luottaa, se kykynsä tuploo.

Elämän tarkotus on murheen karkotus.

Naara ittelles ennen kun muut kerkijää.

Ikkee tulloo, vuan vanahaks ei tarvihe tulla.

Huominen on monasti viikon kiireisin päevä.

Jos mieles tyhjenöö, elä unneuta katkasta iäntä.

Lukemalla ee uimaan opi, vetteen se on mäntävä.

Ne tekköö, jotka ossoo - jotka ee ossoo, ne arvostelloo.

Nämä hyvät elämänohjeet löysin facebook issa, yks kaverini oli ne sinne merkinnyt. Ei tuo facebook ihan huono ole. Kaikkee tyhmää ei tarvi katella ja lukea sielläkään.

Onneksi SAVON SANOMAT neuvoo savonkielen käytössä ja antaa käyttöömme sanakirjan, tässä linkki  Luku 4:  Suomi-savo sanakirja turisteille.

ja esimerkki:

Saisinko postimerkin kirjeeseen? = Ee kaet tämä merkitä kule!

Maija nyt - keväällä 2011.

Kotien kierrätysviikolla sukua tutkimassa.

Tämän perhekuvan nuorin on isä Edvin, kuvattu ehkä 1911.

Meillä on meneillään taas kotien kierrätysviikot. Jyväskylän kodissa olen minä Pirkko, Maija on Unkarin kodissa, ja loput kuka missäkin. Siis ketkä, missä ja miten - en kerro. Paitsi sen kerron, että junalipun hankin VR:n netissä, lipun  sain vastaanottaa kännyyn linkkinä ja juna saapui Jyväskylään oikeaan aikaan. Ei ollut junalipun hankinnassa ongelmia, ehkä vaan sattumalta toimin VR:n suunnittelemalla tavalla. Vähän häkellyin kuitenkin, kun huomasin että voin itse valita istumapaikkani junaan. Lipun hintakin oli suunnilleen sama kuin ennen systeemin muuttamista. En muista mitä eläkeläislippu maksoi, ajattelen sen vaan olevan puolet normaalista hinnasta.

Sukututkimukset aloitin eläkkeelle jäätyäni. En ymmärrä miten siinä niin kävi, kun aiemmin olin varma etten ainakaan tuhon harrastukseen lähde. Toisin kävi. Tutkimista taitaa riittä lopuksi elämää, "nälkä kasvaa syödessä" sanonta on niin totta tässäkin jutussa. Vierastan vielä tuota tutkimus sanaa kohdallani, kun suurin osa harrastuksesta tuntuu olevan uuden oppimista, totta on sanonta "oppia ikä kaikki". On tunnettava historiaa, maantiedettä, kieliä, käsialoja, tietotekniikkaa ja omattava luovaa ajattelua. Kaikkea oppii, jos halua riittää. Työelämässä sain jo osan tarvittavista valmiuksista.

Nyt Jyväskylässä ollessa on hyvä tutkia, kun kerran paikalla olen. Täällä on maakunta- ja maanmittausarkistot, hyvää pelvelua, väljät tilat, eikä ole tarvinnut erikseen varata mikrofilmien katselulaitteita. Ja tietysti tutut paikat jo työajoilta. Sitten vielä tässä vaihtarikodissa on toimiva nettiyhteys ja läppäri.

Perhekuvassa ylhäällä on isän perhe, vielä ilman nuorimmaista lasta. Pääasiat perheestä on jo selvillä, mutta kun kaikki vaiheet kiinnostaa, ja tietysti esipolvet ja kaikki sukuhaarat ja kaikki sukuun kuuluva ja kummit -  ei vielä kumminkaimat - ja asuinpaikat. Isän suvun selvittelyssä tutuiksi ovat tulleet jo Elimäki, Myrskylä, Valkeala, Porvoon ja niiden lähialueet, sekä Ameriikka.

Äitin sukua on joku jo tutkinut, valmista tietoa löyti netissä. Tehty selvitys koskee vain osaa äitini suvusta, mutta valmiin tiedon löytyminen oli suuri ilon aihe ja helpotus. Varmistan tietysti nuokin tiedot. Pääosissa ovat nyt Jyväskylän ja Laukaan seudut, sekä taas se sama Ameriikka.

Suomen Kuvataiteilijamatrikkeli uudistuu.

Uusi, Suomen Kuvataiteilijamatrikkeli on nyt julkaistu.

Antero Olin, akvatinta vuodelta 1980

Suomen Taiteilijaseura  on juuri nyt uudistamassa "Suomen Kuvataiteilijat" verkkomatrikkelia. Uusi julkaistaan tänään 15.9.2011, tässä odottelen systeemin vaihtumista. Toivottavasti vaihdos sujuu suunnitellusti. Uusi matrikkeli on ollut koekäytössä tämän vuoden alkupuolelta, jolloin tietojen päivitystä saattoi aloittaa. En varmasti tiedä milloin päivitys yleisesti aloitettiin, tajusin sen vasta muutama viikko sitten. Tämä uusi sähköinen matrikkeli näyttää ja tuntuu hyvältä, on monipuolinen, helppo päivittää (jos on laitteet ja taito hommaan, tai on joku joka tekee sen).

Taiteilijoiden on itse täytynyt tehdä omat päivityksensä, siirtää vanhasta järjestelmästä tietonsa uuteen, eiliseen mennessä. Huomasin, että vanha yhteys on jo poikki ja vanhan matrikkelin tiedot poistuvat sitten kokonaan. Taiteilijaseura on tiedottanut muutoksesta ja järjestänyt koulutusta. En tiedä miten tiedotus ja koulutus on tavoittanut koko taiteiljakunnan. Entä minkälaiset mahdollisuudet ja taidot taiteilijoilla on suoriutua matrikkelitietojensa ylläpidosta. Olen varma ja toivon että kaikilla on joku avustaja - ystävä - perheenjäsen tärkeän tehtävän hoitamiseen.

"Verkkomatrikkelia ylläptää Suomen Taiteilijaseura. Se on osa ART360-hanketta, joka on saanut rahoitusta Opetusministeriön hallinnonalaisesta valtakunnallisesta Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen Euroopan Sosiaalirahaston kehittämisohjelmasta. Hankkeen rahoittajaviranomaisena on toiminut Hämeen ELY-keskus."

Taiteilijan työhuoneessa syntyy maalauksia, avustaja lueskelee.

Välineitä ja tarvikkeita kivipainossa, valmiit taideteokset ovat sitten litografioita.

Kirkkoja Euroopassa - Izvorul Crisului.

Izvorul Crisului  - Körösfö  - Krieschwej, reformoitu kirkko.

Tämä kirkko,  Izvorul Crisului, on rakennettu vuonna vuonna 1764, mutta asiakirjoista löytyy maininta jo vuodelta 1276. Tälläkin Transylvanian unkarilaiskirkolla on kolme nimeä, romanialainen, unkrilainen ja saksalainen, tai ne ovat tuon kylän nimiä, varsinainen kirkon nimi taitaa olla sitten sama. Näemme myös kauniin koristelun itse kirkossa ja sen tekstiileissä. Tyypillistä on myös se, että kirkon urut ovat etuosassa, meille tutulla alttaritaulun paikalla, ja parvet molemmissa päissä. 

Tämä Körösfö ja Kalotaszentkirályi kylät sijaitsivat aika lähellä toisiaa. Matkaa en muista, mutta kuvien oton välillä meni aikaa vain noin kaksi tuntia. 

Saman kirkon sisääntulon puoli, kirkkoa esitellyt suntio kuvassa.

Transylvanian alueella on useita vanhoja Unkarin kirkkoja. Kuinka monta, en tiedä. Kaikki näkemämme kirkot oli restauroitu ja hyvässä kunnossa. Ainakin taideopiskelijoita Unkarista on ollut restaurointileireillä Romaniassa (ilmeisesti samalla tavalla kuin suomalaiset Karjalassa). 

Aina myös löysimme kirkon suntion, tai jonkun muun esittelemään paikkaa ja sen historiaa, he kun yleensä asuivat lähinnä kirkkoa olevassa talossa. Joskus portissa oli lappu mistä suntio löytyy, tai sitten kolkuttelimme lähimmän talon ovea. 

Izvorul Crisului - Körösfö - Krieschwej.

Näkymä kirkonmäeltä kauniiseen kylään.