Heijastuksia - Suomen kesässä.

HEIJASTUKSIA

kokemuksia

 näkymiä.

 heinäkuisena viikonloppuna Karjalohjalla ja Fiskarsin Ruukin alueella

kun "mummot" oli mökillä.

Yllä oleva kuva on onnellinen sattuman laukaus - pieni puro oli niin kaunis, sen vesi tyyni ja ympäristön valokin täydellinen - aamupäivällä ennen kymmentä.

Otan valokuvia välillä kameralla (automaattiset viritykset ...) ja välillä kännykällä, joskus kuvista tulee hyviä ja joskus taas ei.

Vieressä auringonlaskun aikoihin - palanen järven rantaa. Kellon kahdeksan aikaan otin tuon kuvan - auringonlasku oli vasta noin kolme tuntia myöhemmin.

Alla olevan kuvan upeat heijastukset huomasin vasta myöhemmin - taas sattuma. Mielestäni kuvasin van noita lintuja ja kaunista maisemaa.

Fiskarsin Ruukki, (LINKKI)

Alla olevassa kuvassa on heijastuksia - ruukin alueen läpi virtaavalla joella, lähellä Vanhaa Myllyä. 

Upea paikka tutustua ja viettää aikaa, olimme siellä koko iltapäivän ja paljon jäi vielä näkemättä. Häpeä tunnustaa - tämä oli ensimmäinen vierailuni Fiskarssissa (ehkä pikipäitten joskus...), ystäväni T---, käy siellä vähintään kerran vuodessa.

Fiskarsin Ruukin vuoden 2013 näyttelyesite kertoo:

ILOA - Työniloa, silmäniloa, tekemisen ja antamisen iloa, Fiskarsin osuuskunnan 20. näyttelykesä! Kuparipaja.

Näyttelyt - ILOA - linkki näyttelyn esittelyyn ja tekijöihin -  ovat Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskuntaa.

Viereinen ja alla olevat kuvat ovat Kuparipajan näyttelystä.

Hienoja heijastuksia kuvissa. Alla olevan pikku kylpyhuoneen peilissä heijastuu toisen teoksen kuvajainen - alimmassa on sängyn varjo, eikä ollenkaan heijastus - mutkun tuo sänky, pikkuruiset vaatteet ja väri ovat niin kauniita oli paikko vääntää varjo heijastukseksi.

Juurilla pyörimässä - Laukaassa.

Superkuu Perunkajärven yllä -
Juhannusyönä.

Vietimme Juhannuksen juurillamme Laukaassa - pikkusisko Maija ja minä, Maijan vanhalla työpaikalla ja asuinsijoilla.

Juhannuksen vietto Peurungassa oli hauskaa, rentouttavaa, kuntouttavaa ja täynnä vanhoja sekä uusia muistoja. Hotelli oli täysi, noin 700 henkeä, pikkulapsista vanhuksiin, kaikki iloisella ja reippaalla mielellä. Aaton juhlan aikaan taisi väkimäärä moninkertaistua kun Laukaan kyliltä - ja kauempaakin tuli väkeä lisää. 

Peurunka Juhannus (LINKKI) oli ohjelmaa täynnä, kaikille riitti tekemistä, henki oli upeaa eikä näkynyt tai kuulunut minkäänlaisia häiriöitä. 

Laukaalaiset juuremme tulevat isoisän kautta. Isoisä Hermannin isä Matti Matinpoika syntyi Haapavatian Onnelassa 1850. Kirkonkirjojen perusteella tämän suvun jäseniä on elänyt täällä Peurungankin nurkilla ja ympäri vanhaa pitäjää - mutta valitettavasti yhteydet tähän suvun osaan ovat katkenneet jo kauan ennen meitä, en muista tai tiedä tavanneeni ketään. 

Parasta käytännön pyörimistä näimme Peurungan juhannusjuhlilla - missä lapset ottivat käyttöönsä hienon ruohikkorinteen. Kun yksi huomasi rinteen edut - mukanapyörijöistä ei ollut pulaa. Pienet neuvoivat toisiaan rinteellä pyörimisen saloihin - kun kaikilta pyöriminen ei heti onnistut.

Juhannusaaton tärkeimmät paikat on näkyvillä tässä kuvassa - no, kaikki ei näy, järvi on taustalla ja kokko kuvan ulkopuolella oikealla. Tuota puusta rakennettua kahvikotaa ei sytytetty kokkona (kota oli nyt suljettu). Valkoinen katos on tanssilava - Huikon veljesten orkesteri soitti tansseissa. Teltta vasemmalla on ruokailukatos. Punaisen mökin edessä on leittujen paistoa - kaksi paistopistettä ja sen edessä jono odottamassa valmiita muurinpohjalettuja. Lettujonossa seisoskelu kesti yli tunnin - hauskaa sekin oli kun mukana jonottajat olivat mukavia, puheliaita ihmisiä eri puolilta Suomea. 

Hotellin edustalla on komea muistomerkki. Muisto Peurungan historiasta, kun se vielä oli veteraanien kuntoutuskeskus.

Jatkuvan terveyden jylkynkivi  - Korsuveljekset 1973.

Lainaus Wikipediasta: "Jylkynkivi eli kumistuskivi on suomalainen historiallinen ja esihistoriallinen äänimerkinantolaite, joita on säilynyt kiinteinä muinaisjäännöksinä. Jylkynkivi on suuri kivilaatta, jonka alla on pienempi kivi. Jylkynkiveä on helppo keikuttaa pienemmän kiven varassa, jolloin kuuluu voimakas ääni, "jylkytys". Jylkynkiviä tiedetään käytetyn vielä isonvihan aikana. Joissain tapauksissa jylkynkiviä oli rakennettu ketjuksi, jolla viesti saatiin nopeasti matkojenkin päähän."

Hilarius Hiiri (Linkki)

asuu omassa kylässään Peurungan kylpylähotellin alueella, Pölkin talossa.

Vasemmalla kuvassa näkyy osa tuota Pölkin vanhaa taloa, missä se Hilariuskin asuu. Nyt siellä ja Peurunkajärven rannassa esitettiin uutta kokoperheen musikaalia Hilarius Hiiri ja Kellaribändi - mukavaa kuului olevan (kuuntelin ohjlmia kävelylenkilläni).

Juurilla pyörimistä jatkettiin sitten Laukaan Nurmisen järven rannalla vanhan Ketun talon mailla. Niin, tuon järven nimi on Nurminen (Laukaan kunnan Äijälän kylää), se ei tiettävästi ole sukuamme (ei tietenkään kun se on järvi....), mutta rannalla olevassa, Ketun taloon kuuluvassa kauniissa hirsitalossa asuva Seija on mutkien kautta sukua. Paljon on vielä tutkittavaa näissä Laukaan juurissa.

Huristeltiin myös Kankkusen Juhan ralliteitä - hissukseen ajeltiin ja nautittiin maisemista sekä juteltiin juuristamme (Seija, Maija ja minä). Kierreltiin katselemassa Perunkagolf kenttää, käytiin Laukaan kirkolla 

ja kahvit leivonnaisineen nautittiin Ketun talossa. 

Alla olevan kuvan pionipuskasta saimme vielä komean kimpun mukaamme - ja tietysti hyvää piirakkaa ja kakkua. Kuvan pikkumökki on "ulkohuussi", söpö kuin mikäkin, maalattu siniseksi (talosssa on oikea vesivessa ja saunakin). Oikeassa reunassa näkyy osa vanhaa talon - vai oliko se navetan kivijalkaa.

Laukaassa Ketun talon rantasauna, Nurminen järven rannalla.

Kotiseutumatkailua - päiväpyrähdyksiä lähialueilla.

Kesän alku Suomessa on ollut kaunis ja lämmin, helteinenkin. Sadettakin on saatu - vähän, riittämiin mutta ei liikaa. Luonto on parhaimmillaan ja lähiseutujen matkailu- ja kulttuurikohteet valmiina vierailijoille.

Tässä satunnaisessa järjestyksessä - muutamia kesäkuun alkupuolla näkemiäni ja kokemiani paikkoja. 

Tätä kotiseutupäivää vietimme yhdessä tyttöjen kesken, siis T--u ja minä (olemme ikivanhoja työkavereita ja ystäviä, enkä tarkoita ainoastaan ikää - vaan aikaakin ystävinä). Käveltiin, kierreltiin, muisteltiin, syötiin hyvin, juotiin muutamat kahvit pullan kanssa, ajeltiin autolla, tutkittiin hautakiviä, puita, puskia ja kukkia. Sitten taas syötiin jätskit, katseltiin vanhoja ja uusia asuinalueita ja rakennuksia ja sitten ihan lopuksi vielä käytiin läpi sukututkimuksiemme tuloksia. Ja aurinko paistoi, puhdas luonto tuoksui ja vesi kimmelsi.

Vantaan Pyhän Laurin kirkko (LINKKI Wikipediaan) on pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. Helsingin pitäjän kirkonkylässä Vantaalla oleva kirkko on muurattu jo 1450-luvulla, sen  tarkkaa rakentamisaikaa ei tiedetä. Kirkko on samantyylinen kuin Porvoon, Pernajan, Pyhtään ja Sipoon keskiaikaiset kivikirkot.

Kirkko rakennettiin aikoinaan hyvälle paikalle, lähelle Turusta Viipuriin vievän tärkeän rantatien, Kuninkaantien varrelle. Alue oli jo silloin tärkeä asuinpaikka, ja Helsingin kaupunki perustettiinkin tämän pitäjän alueelle 1550-luvulla.

Nykyään kirkko on Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan pääkirkko ja se on Suomen suosituin vihkimispaikka. Jumalanpalvelukset ovat sunnuntaisin aamulla ruotsiksi ja puolen päivän aikaan suomeksi.

Päätykolmion ruotsinkielisessä tekstissä lukee: "En dag i dina gårdar är bettre än eljest de tusende. Ps. 84:11". Vuoden 1992 suomennos:  "Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla".

Kirkko rappeutui pahoin 1600-luvun loppupuolella. Sen kunnostamiseksi alettiin toimia - aluksi kolehti kerättiin 1729 Porvoon hiippakunnassa. Tulipalo tuhosi kaikki kirkon puiset osat vuonna 1893. Rakennusta on sittemmin korjattu moneen kertaan, se sai lämmitysjärjestelmän ja sähköt, ikkunoita suurennettiin, sisustus rakennettiin uudelleen ja viimeisin laajempi korjaus valmistui 1970-luvulla.

Kirkon ja sen kellotapulin ympärillä on ikivanhoja, suuria puita, vanhoja rakennuksia ja kaunis hautausmaa. Vanhin hautakivi on 1700-luvulta - sotakamreeri Johannes Weckströmin haudalla, hän oli rakennuttanut Tuomarinlylän kartanon.

Kirkko ympäristöineen on Etelä-Suomen parhaiten säilynyttä historiallista kirkonkylämiljöötä, elävää ja toimivaa aluetta. Punamullalla maalatut puiset rakennukset on 1700 ja 1800 -luvuilta

*****************************

Kesäkuun 1. päivän oma retkeni Helsingin raitilla - oli aurinkoinen hellepäivä. Esplanadin puisto (Linkki) oli täynnä juuri koulunsa päättäneitä nuoria ja muuten vaan kesän alusta nauttiviaa vanhempaa väkeä. Espan esiintymislavalla näkyi ja kuului musiikkia, katusoittajia myös siellä täällä, joitakin vierasmaalaisia kerjäläisiä, kukkien myyjiä (kauniita kielokimppuja, en kysynyt hintaa....).

Tämä kaksivaunuinen stadin museoratikka (Linkki) ajelee Helsingissä koko kesän ajan - viikonloppuisin. Lippu maksaa vitosen (5€) ja matkakierros kestään noin 15 minuuttia.

Ratikassa on kaksi vaunua, ensimmäisenä on umpivaunu ja toisena avovaunu (aurinkoisena hellepäivänä voi vilvoitella itseään mukavasti). Ratikkamatka oli hauska kokemus, vaunusta katsellessa näkyi ainoastaa iloisesti hymyileviä ihmisiä. Kukapa ei voisi olla ihastumatta kauniiseen, hyvin hoidettuun yli 100 vuotiaaseen kaunottareen - tämä on vuosimallia 1909.

Esplanadin puisto kesäkuun 1. 2013.

**************************************

Takaisin kotiseutumatkalle - Helingissä sijaitsevaan suomalaiseen maalaismaisemaan.

 Vuorossa oli Haltialan tila (Linkki). Tähän maatilaan kuuluu useita entisen kartanon rakennuksia ja navetta kotieläimineen (lehmiä ainakin näkyi olevan ulkona laitumella) ja hyvin laajat viljelysalueet. 

Haltialan kotieläintila on Helsingin kaupungin omistama, kaupunkilaisille (ja kaikille muillekin - ketkä nyt paikalle osavat ja haluavat tulla) virkistys- ja opetuskäyttöön tarkoitettu maatila. Tila sijaitsee Tuomarinkylän Haltialassa. Tilan varsinaisena tarkoituksena ja tehtävänä on pitää vuosisatoja viljellyt pellot edelleen viljelyskäytössä. Historiaa tilalla on 1500-luvulta asti.

Haltialan tila, näkymä tilan entisen päärakennuksen paikalta joelle.

Ruoka ja miljöökahvila "Wanha Pehtoori".

Kiertelimme katselmassa myös Helsingin uutta arkkitehtuuria, tavallisia asuintaloja ja uudentyyppisiä alueita. Torpparinmäkeen on noussut ryhmä uusia Helsinki - pientaloja, ne on suunniteltu ahtaille tonteille sopiviksi ja rakenteilla oleviakin näkyi. Muitakin mielenkiintoisia ja kivannäköisiä alueita kierreltiin - en vaan nyt muista niitten nimiä. Ei haittaa.

Alla kuvassa on Oulunkylään valmistunut uusi kaunisa kerrostalo, näkymä on sen palvekkeelta. Piha-alueet on saatu juuri valmiiksi, on istutuksia, lasten leikkikenttä ja kaunis valaistus. Kellertävä punakattoinen rakennus on asunnoiksi muutettu Villa Sumio.

**********************

Espoossa satoi vettä kaatamalla.

Eilen satoi - ja toissapäivänä satoi vettä koko päivän. Ei haittaa, kävin kaupassa ostarilla, sateenvarjo oli mukana ja paluumatkalla jouduin sen aukaisemaan. Kesä kuivaa kaiken mitä se kasteleekin - oli äidillä tapana sanoa. 

Kauppamatkalla tuli taas kiva kokemus - tyttöjen soittokunta (puhallinsoittimia - vetopasuunoitakin ja muita) soitti Leppiksen asemalla, asemana alla alikäytävässä. 

Olivat Juvenalia - musiikkiopison (Linkki) soittokuntaa.

Tytöt näyttivä olevan keskenään asialla, keskenään päättivät mitä seuraavaksi soitetaan ja sitten soittivat.

Kesätyössä ...... tasan 50 vuotta sitten.

Leila ja Pirkko kerrostalon ikkunalla, kesäkuussa 1963.

Miten ja mistä koululaiset löytivät palkalliset kesätyönsä - silloin ennen, 50 vuotta sitten. Palkatonta tai sitä tavallista kotityötä oli meillä useimmilla kotonaan tai naapurissa.

Tarjolla oli yleensä ulkotöitä, puistojen hoitoa, puutarhoissa ja pelloilla kitkemistä, harventamista tai pakkaamista, tukinuittoa (Jyväskylässä Vaajakoskella silloin vielä, tyttöjäkin ottivat), ehkä jotain siistiä sisätyötäkin oli saatavilla. En muista enää. Voi olla, että nuo ulkotyöt olikin niitä toivotuimpia, oltiinhan sitä taas istuttu pitkä talvi sisällä.

Päätimme naapurin Leilan kanssa etsiä työtä rakennustyömailta. Niissä koululaisten palkat olivat samat kuin aikuisilla - noin suunnilleen ainakin. Raskas ja luultavasti likainenkin työ ei meitä pelottanut. Eikä osattu aristella rakennustyömaan ilmapiiriäkään.

Lähdettiin kiertelemään työmaita - esittäytyen ja töitä kysellen, 17 - 18 vuotiaat tytöt. Kahtena kesänä sitten oltiin rakennuksilla siivoojina ja hanslankareina, kaksi kuukautta molempina kesinä 1962 ja -63.

Työpäivät oli pitkiä, lauantaisinkin tehtiin töitä, jos nyt muistan oikein ja palkka maksettiin ruskeessa tilipussissa kerran viikossa. Työmatka oli noin 3 - 4 km, se käveltiin tai pyöräiltiin. Ekakesän raksa Jyväskylän Viitaniemessä oli lähempänä kotia. Toinen oli kauempana, Puistokadulla. Eväät meillä oli mukana, kun työmaaparakissa sai vain kahvia, pullaa ja muuta sen sorttista, ei ollut varsinaista ruokalaa. Hyvin jaksoimme ja meitä kohdeltiin hyvin, tuhmien puhumista ja kiroiluakin vältettiin meidän kuullen.

Vähän hirvittää tuo ikkunapokien puhdistuksen kuva - kuva ylhäällä. Taidamme olla kolmannen tai neljännen kerroksen ikkunan kimpussa. Ei meitä huimannut eikä pelottanut, varovaisia oltiin. Ikkunanpokat oli puuta ja ne oli puhdistettava rappauksen jämistä ja pölystä ennen lasitusta. Olimme lasittajan ja kaakeloijan apulaisina, teimme muutakin yleistä siivousta, tarvikkeiden kantamista ja siirtelyä. Liian raskaita töitä ei meillä teetetty.

Alapuolen kuvassa näkyy vähän samaa taloa - minkä ikkunassa roikuin silloin kesällä -63. Se on tuo kadun vasemman reunan punatiilitalosta seuraavan risteyksen ensimmäinen talo (mhy - yksinkertaisesti sanottu....). Siellä se vielä on, muistan sen aina kun tuolla ohi kuljen.

Puistokatu Jyväskylässä, toukokuussa 2013.

Joronjäljillä - Turussa.

Tällä kertaa "joronjäljet" vei Turkuun - GALLERIA JOELLE.

Galleria on Turun Taidegrafikot ry:n galleria - ja yhdistys on alueellinen taiteilijayhdistys, minkä kannattajajäseneksi voi liittyä kuka tahansa taidegrafiikasta kiinnostunut yksityishenkilö tai yhteisö.

Linkki:  Turun Taidegraafikot.ry.n kotisivulle

 ja kalenteriin Näyttelykalenteri 2013.

Juha Joro kutsui taidenäyttelynsä avajaisiin - näin hän kirjoitti kutsussaa: 

Tervetuloa Juha Joron näyttelyn avajaisiin huomenna keskiviikkona 29.5. klo 18-20!
Maiseman anatomiaa -näyttelyn teokset ovat saaneet alkunsa taiteilija Juha Joron luontokokemuksista. Töillä on myös symbolinen merkitys: ne eivät kuvaa jotain tiettyä paikkaa, vaan teos on pikemminkin pelkistynyt idea, esimerkiksi juuri maisemasta tai jostain luontoympäristön yksityiskohdasta.
Joron mukaan teosten mustavalkoinen toteutustapa hiilellä ja tussilla tukee hänen pyrkimyksiään pelkistää ja karsia töistä kaikki epäolennainen.

Mansikkainen kermakakku oli hyvää ja vieraat tervehdittiin ystäviä -
oltiinhan oikeilla joronjäljillä.

Kuvataiteilijat Antero Olin ja Juha Joro.

Avajaisvieraita riitti gallerian sisälle ja ulkopuolelle - kauniissa Suomen kesässä.

Turussa on muutakin kuin taidetta - värikäs kesäinen kauppatori ja laivoja - - 

Ihania tyttöjä .... kuin kesäperhosia .... ilmestyi.

Taas on se aika vuodesta kun koulut päättyy ja nuoret lentää omille teilleen. Toiset lomalle ja toiset 

työhön. Onnellisia ne, joilla on suunta selvänä - ihan käytännössä eikä vaan aikomuksina - tietysti vielä rutkasti tavotteita ja unelmia varastossa. 

 Me vanhemmat vieraat muisteltiin omia aikojamme, kun silloin joskus "ennen kivikautta" lähdettiin maailmalle. Kuinkahan monta kertaa nämäkin tytöt ovat tarinamme kuunnelleet (aina vaan yhtä kiinnostuneina - kiitos siitä). Oma aikani oli vuonna 1965 - kun valmistuin kartoittajaksi, olin nro. 56. Työpaikka oli valmiina Saksassa, Hampurin rakennustoimiston mittausosastolla. Matkaan lähdin heti koulun päätyttyä.

Ammatteihinsa valmistuneet siskokset, Katja ja Sonja, - iloisina kuuntelemassa omaisten, sukulaisten ja ystävien onnentoivotuksia. Molemmilla on jo työpaikat, ja rutkasti suunnitelmia tulevaisuuteen.

Pikkuveljen, Aksun koulunkäynti jatkuu syksyllä ja vanhimman siskon ura on jo valittuna. 

Kuvassa osa herkkupöydästä, se odottaa vielä koskemattomana. Koko tarjoilu on perheen omaa tekoa. Nuo näyttävimmät osat - ainakin voileipäkakut on isosisko Tanjan valmistamia (herkullista tarjoilua osattiin odottaa - - - on nimittäin ennenkin saatu). 

Lippajärven rannassa Espoossa on asukkaiden käytössä huvimaja, hirsistä ja kivestä (ainakin korkea kivijalka) tehty mökki. Yhteinen soutuvenekin on rannassa, sen käyttöön on säännöt, joita noudatetaan tarkasti. Hyvä rantasaunakin siellä on.

Kauppamatkalla kotinurkissa - Espoossa

Pilvinen, kostea perjantain aamupäivä ja kauppaan olisi lähdettävä - ostamisen tarvetta ei ole. Ruokaa on - eikä muutakaan puutu, mutta hyötyliikunta houkuttaa raikkaassa +15 asteen säässä.

Samaa tuttua reittiä kävelen - samaa mitä kuljin töihin mennessäkin, parinkymmenen vuoden ajan. Ympäristö muuttuu, uutta nähtävää tulee lisää.

Kielot odottavat aurinkoa päästäkseen täyteen loistoonsa. Kukkiva alue on aika suuri - matkani varrella.

Jo aikaisemmin siinä vähän matkan päässä kukkivat valko- ja sinivuokot.

Tuometkin on jo kukassa, tänä aamuna vaan niiden tuoksu ei tunnu. Mutta kun huomenna paistaa aurinko, niin tuoksu alkaa.

Nuo kuvassa näkyvät graniittiset raput vievät pienelle tasanteelle. Se on kiva lepopaikka penkkeineen, näköala on Leppävaaran yli kauas merelle saakka. Vallikallion alue on mäellä - sen kyllä huomaa ja tuntee sitten kaupamatkalta palatessa.

Tässä kuvassa olen ohittanut Läkkitorin (on siinä tori, nyt taas osittain työmaana) ja lähestyn Leppävaaran asemaa. Selloon - ostarille menen rautatien, sen aseman ja maantien alikulun kautta. Tuossa, juuri ennen alikulkua on taas työmaaalue - tekevät uutta tai korjaavat vanhaa kaukolämpöputkistoa.

Ostarin lähellä, juna-aseman alla kuuluu kaunis musiikki jo kauas - paikalla on hyvä akustiikka.

Nyt siinä soitti upea jousikvartetti. Taitavat olla se sama kvartetti Pietarista, jota saamme kuunnella kesäisin, aika useina. Ovat oikeita ammattilaisia - paikalle kertyy aina yleisöä, niinkuin nytkin.

Nyt se vihdoin tuli Selloon - se kauan ja hartaasti odotettu kangaskauppa - Eurokangas tuli.

Marketeissa on kangasosastoja ja sisustuskaupoissa sisustuskankaita ja liinavaatteita, on siellä Marimekkokin. Mutta se tavallinen oikea kangaskauppa puuttui.

Riemastuin niin, että ompelukone ja saumuri on taas kaivettava esille.

Ruokaisat pannuvihannekset - tuo kovan onnen tuote, mistä ehti tulla jo yksi suosikki einekseni. Söin tuota pakastetta jo siitä saakka kun sen ensi kerran kaupassa huomasin. Söin itse ja syötin muille - ja hyvää oli. Laitoin sitä lisukkeeksi moniin ruokiin, sulatettuna laitoin sellaisenaan salaatin sekaan. Kaupasta kannoin sitä kotiin melkein jokaisella kauppareissulla. 

Maijallekin sitä vein.

Viimeisen pussin sisällön sitten hävitin, palautin tyhjän pussin kauppaan ja sain maksun takaisin. Kun niin kovasti tiedotettiin ja varotettiin (tuli teksiviesti ja kirjekin kotiin) - siitä hullunruohon myrkytysvaarasta.

Toivottavasti sitä samaa sekoitusta saadaan pian uudelleen - mutta ilman hullunruohon siemeniä.