Vuodenvaihteen
koristelut on poistettu, myös Budapestin Corvinin ympäristöstä.
Loppiaisen aikoihin riisutut ja ulos kannetut joulukuuset on riisuttu
ja viety pois. Roska-autot ne vei, vähän kerrallaan, sen verran
mitä kulloinkin kyytiin mahtui. Kauppojen alennusmyyntien prosentit
on vaihdettu uusiin lukemiin, nyt ollaan alessa - 70
%. Siis vaan niissä tuotteissa missä yleensä ALE jyllää.
Melkein kaikki muut hinnat ja maksut ovat nousseet tai nousevat pian.
Ihmisten
arjessa tuntuu tietysti arvonlisäveron ja ruuan hinnan nousu eniten.
Omaa ruokakaupan laskua vertaillessa nousua olisi noin 7 %. Eihän se
vielä Suomen hinnoille pärjää, tänään vielä sämpylä maksoin
lähikaupassa 5 centtiä/kpl. Työn loppuminen on kuitenkin se pahin
asia, ja ulkomaan valuutassa otettujen lainojen takaisinmaksu (muistuu taas
mieleen se Suomen 1990 -luvun lama).
Kuvassa
näkyvä Corvin ostarin aukio on jälleen arkisessa asussaan, ei
valoja puissa, tähdet ja kuuset pois. Lunta ei hiutalettakaan ja
lämmintä kuvausaikaan +10 C astetta. Vähän outo tuo sää on ja
lumitilanne, kun lunta on tullut rutkasti ympärillä olevissa maissa,
Unkarissakin vuorilla.
Viime
talvena tammikuussa 2011, oli lunta vähän. Yllä kuvassa on näkymä
Linnavuorelta, Kalastajlinnakkeen ikkuna-aukosta Tonavan yli
Parlamenttitaloon päin. Ilma oli sumuinen ja viileä, lämpötila
jossain nollan paikkeilla, muistaakseni tuokin lumi suli pian.
Kireän talouden vaikutukset huomaa jo
muuallakin kuin väärin parkkeerattujen autojen rankaisemisessa (kuskihan se on jota rangaistaan, auto yleensä menee minne viedään, vaikka keskelle risteystä!!!).
Kuvassa yllä holtittomasti jätetyn auton renkaaseen ollaan
asettamassa pyörälukkoa, ostarin lastausalueen sisäänajon
alueella. Nyt pyörälukko ilmestyy joutuisaan, valvojat ovat
jatkuvasti liikkeellä.
Julkisen liikenteen pinnarien ja
häiriköiden sakot näyttävät nousseen kaksinkertaiseksi ja tarkastajia on liikkeellä jatkuvasti, arkisin ja juhlapäivinä.
Vaihteeksi toisen ostarin (taitaa olla
Budapestin suurin) - WestEnd City Centerin arkiaamua, matroaseman
tason sisäänkäynnillä, Nyugatin - Läntisen rautatieaseman
vieressä.
Täällä Suomen lehet ovat kovasti panneet asiaa Unkarista esille! Parempia aikojahan sitä sinnekin toivois, nk. kaikialle! Toivottavasti ei ala mitään isompia kahakoita.
VastaaPoistaOnkohan mummot jo alkaneet kerätä aineksia "molotovin coctailiin", koita nyt ite olla sotkeutunatta niihin asioihin, jatka vain ikkunoista kurkistelua ja anna kutimien heilua..;)
Toivotaan hartaasti, että Unkarissakin koittavat paremmat ajat; uskon, että siellä on taloudellisesti tiukkaa.;/
VastaaPoistaKaikkea hyvää, Pikoliini, sinulle sinne Budapestiin.<3
Maikku ja Aili-mummo:
VastaaPoistaRauhallista on ja mielenilmaisutkin rauhanomaisia, ei ole mellakoitu. Nyt on muutenkin se rauhallisin aika pyhien jälkeen.