perjantai 27. tammikuuta 2012

Kaksi erilaista kauppahallia.

Budapestissä riittää kauppahalleja, Vásárcsarnok unkariksi, on pieniä ja suuria, uusia ja vanhoja, kauniita ja vähemmän kauniita. Taitaa kaikilla kaupunginosilla olla omansa, tai ainakin helpon matkan päässä on aina yksi kauppahalli.

Näkymä Lehel kauppahallin yläkerroksessa.
Lehel Piac on suuri, uusin ja erikoisin arkkitehtuuriltaan, rakennus muistuttaa laivaa. Se sijaitsee pohjoiseen Nyugatin rautatieasemalta ja Westendin ostoskeskuksesta ja on metrolinja kolmosen (3) Lehel tér asemalla. Lehel Piac on auki sunnuntaisinkin, kaikki myyntipaikat eivät ole silloin auki.

Lehel kauppahalli ulkoa, yhdestä suunnasta.
(netistä lainattu kuva)
Kauppahalli on hyvin hoidettu ja siellä on suuri pientuottajien myyntialue. Hallin kävijät ovat pääasiassa paikallisia asukkaita, ja se on hyvin suosittu ostospaikka. Turistiryhmiä ei siellä näy, eikä sitä oppaissakaan enää näy mainittavan.
Alakerran myyntipaikkojen näkymää.
Sisältä halli on avoin ja moderni, värikäskin. Siellä on liukuportaat, hissit ja useita portaita katutasosta ylempään kerrokseen. Katutasossa on se normaali maataloustuotanto hyvin esillä, kaikkea löytyy. Ylemmässä kerroksessa on kiinalaiskauppoja, vaatteita, keittiötarvikkeita, ruoka- ja juomapaikkoja, posti ja muita puoteja. Niitä unkarilaiskäsitöitä ja perinteisiä matkamuistoja ei täällä ole.

Suuri Kauppahalli joulukuussa 2011.
Nagy Vásárcsarnok – Suuri Kauppahalli on se vanha, suurin ja kaunein. Se sijaitsee kävelykatu Váci utcan – Váci kadun eteläisessä päässä, Szabadsághid – Vapaudensillan kohdalla. Helppo löytää, auki se on klo kuudesta (6) lähtien, viiteen tai kuuteen saakka, lauantaisin kolmeen ja sunnuntaisin suljettu.

Kauppahalli valmistui 1896, restauroitiin ja ajantasaistettiin perusteellisesti 1990 -luvulla. Nyt se on yksi Budapestin suosituimmista turistikohteista. Ja sen kyllä huomaa, hallin myyjät puhuvat tai ainakin osaavat palvella useilla kielillä ja ovat tottuneet vierasmaalaisten tapoihin ostaa. Suomenkieli ja suomalaiset tunnistetaan siellä helposti, monet myyjät opiskelevat myös suomea.

Tungosta pystybaarien käytävällä.
Hallin katutaso on se tyypillisin maatalouden tuotannon ostopaikka, on hedelmät, vihannekset, juurekset, tuore liha, jalostettu liha, maito- ja leipomotuotteet ja mausteet sekä rahanvaihtopisteet (turistille hyvään kurssiin). Myös Unkarin eri alueiden ja lähi- tai kaukomaiden esittelyjä järjestetään tässä kerroksessa usein. Silloin voi kuulla ja nähdä musiikki- tai tanssiesityksiä, maistiaisiakin tarjotaan.
Pohjakerroksessa sijaitsee tavallinen marketti ja taloustarvikkeiden myyntikojuja. Tärkein mielestäni on kalakaupat ja hapatetut tuotteet, kuten hapankaali tynnyristä suoraan ym. makuisaa ja kaunista.
Ylin kerros on varattu syömiseen ja juomiseen sekä matkamuistojen ja käsityöläistuotteiden hankintaan. Pienistä pystybaareista saa monenlaista ruokaa ja juomaa, hinnat edullisia ja annokset suuria. Hinnastot ovat hyvin näkyvissä ja tilat hyvin hoidetut ja puhtaat.
Täällä moni paikallinen pysähtyy viinilasilliselle ostoskäynnin yhteydessä, ovat tehneet niin ehkä koko ikänsä ajan. Ryhmiä kokoontuu työpäivänsä päätteeksi rupattelemaan. Täällä näkee unkarilaisia julkkiksia, myös suomalaisia, ohjelmia tehdään monen maan televisioon, toimittajat ja taiteilijat hakevat aiheita töihinsä ja kyselevät uutisia.

5 kommenttia:

  1. Hyvät ohjeet annoit siihen uuteen kauppahalliin, en ole muuten koskaan siellä käynyt, koska en tienny sen olemassa olostakaan! Vissiin sitten tarkistettava joskus.
    Nyt kun on matalalattia bussit jotka vie sen vanhan tunnetuiman viereen, niin käytän sitä. Saas nähdä kuin kauan torit ja hallit on halvempia kuin marketit ruokapuolen suhteen!?

    Jyvskylässä on yritetty hallia pitää, vaan lopettiin tykkänään kun ostovoimaa ei ollut. Tori hiljanen 1-2 myyjää talvisin, kesäisin onneksi vilkastuu....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Budapestin kauppahallit on selvästi halvempia kuin tavalliset kaupat, etenkin sesonkituotteet. Esim. hyviä ja eritavoilla valmistettuja ja maustettuja lihaleikkeleitä saa kauppahallissa 300g samalla hinnalla mitä kaupassa saa 100g. Moni hakee myös valmiita ruokia omiin astioihinsa.

      Lehel Piaciin on metron asemalta rappusia aika paljon, näyttää ne muutkin huonojalkaset siitä menevän, käsi vaan tukevasti kaiteeseen kiinni.

      Poista
  2. Me kävimme siellä suuressa kauppahallissa syksyllä 2007. Sanottava on, että sellaista tarjontaa en ole missään muualla nähnyt.;DD

    Oikein upeita käsitöitä oli tarjolla runsaasti, en ostanut, mutta katselin. Mahtavasti kirjottuja pöytäliinoja ja upeita käsinkirjottuja naisten puseroita...

    Kiitos postauksesta, Pikoliini, ja oikein hyvää viikonloppua sinulle.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjontaa siinä hallissa kyllä piisaa, ja sesonkien vaihtelut näkyy. Joulunaikaan taisi lihavalmisteiden menekki olla hyvä, koska muutaman viikon aikana valikoima oli aika pieni. Tänään oli jo tiskit täynnä ja valikoima ennallaan.

      Hallissa on mukava katsella ja hypistelläkin käsitöitä kun myynti ei ole turkuttamista ja perään huutelua, myyjät esittelevät mielellää ja antavat alennustakin, erityisesti hiljasina kausina.

      Unkarin terveiset sinulle Aili-mummo ja jännätään viikonlopun vaalien lopputulosta.

      Poista
  3. Minä myös olen käynyt suuressa kauppahallissa parikin kertaa hämmästelemässä ja jotakin ostamassakin. Kaikenkaikkiaan Budapest on niitä kaupunkeja, joissa mielellään "seikkailee". Juuri eilen luin jostakin lehdestä täällä Jari Vilenin haastattelun Unkarin nykytilanteesta. Viime Budapestin matkalla oli tilaisuus käydä myös Suomen lähetystössä ja tavata Vilen, jonka vieraina olivat myös Riitta ja Ilkka Suominen. Ja Jyväskylän kaup.johtaja ym. Pieneksi itseni tunsin...
    Leppoisia päiviä sinulle Budapestiin.

    VastaaPoista