tiistai 10. tammikuuta 2012

Budapestissa rakennetaan.


Tonavan rantaan, lähellä vanhaa Suurta Kauppahallia on kasvanut tämä ihmeellinen otus. Onko kala, kyynel,  pisara, aalto vai mikä! Uutta arkkitehtuuria tuli vanhojen ja nyt restauroitujen rakennusten väliin, päälle ja viereen. Ainakin ensinäkemältä näinkin voi tuntua. Mielenkiinnolla olen seurannut alueen muuttumista. Suunnittelijaa tai hankkeen tekijää en vielä tiedä, enkä tilaajaa tai maksajaa.

Paikka oli joutomaata ja rakennukset vanhoja satamamakasiineja. Vähän niinkuin Helsingin uuden musiikkitalon vieressä olevat makasiinit. Ero vaan on siinä, että Hesassa makasiinien kohtalosta keskusteltiin/riideltiin vuosia. Täällä alueen muuttuminen alkoi ripeästi – ainakin minusta näytti siltä. Jotain toimintaakin siellä oli ennen tätä muodonmuutosta, joltain kulttuurijutulta näytti.  




Yllä kuvassa vasemmalla näkyy Gellertvuori ja Vapaudenpatsas. Siinä välissä virtaa Tonava.
Rakennuskompleksi ja sen ympäristö näyttävät valmiilta, mutta suoja-aita ja vartijat ovat vielä paikoillaan. Toimintaa ei ole, eikä taida olla varmaa tietoa milloin ja mitä. Muistan kuulleeni, että kulttuuria sinne olisi tulossa, sitten kun.... No, toivottavasti nämä uudet hienot tilat saavat arvoistaan toimintaa.



Kuvassa näkyy Kauppahallin puoleinen sisäänkäynti. Ennen restaurointia, nyt niin kauniita makasiineja ei voinut edes huomata, muistan alueen paikkana missä halusin sulkea silmäni, oikea ”rojupesä”. Kuvan oikeassa reunassa, Tonavan toisella puolella näkyy Teknisen yliopiston päärakennus.



Kuvassa on Corvinus yliopiston uusi, modernia arkkitehtuuria edustava rakennus sijaitsee suunnilleen Kauppahallin ja tuon uuden kulttuurirakennuksen välissä. Se pystytettiin nopeasti ja otettiin heti käyttöön ja sai samantien taideteoksen seinänsä elävöittämiseksi. En tiedä arkkitehtiä enkä taiteilijaa. Rakennuksessa sijaitsee myös NOKIAn toimitiloja.



Tämän rakennuksen valmistumista seuraan päivittäin Budapestissa ollessani. Se näkyy kuudennen kerroksen ikkunastamme. Kuvan otin maanantaina aamulla, auringon noustessa ja töiden jo alettua.

4 kommenttia:

  1. Kiva lukea uutisia Budapestistä. Ei taida Unkarillakaan mennä kovin hyvin?

    Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle, Pikoliini.<3

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia Budapestista. Gellert-kukkula hallitsee maisemaa. Jännä rakennus sinne on noussutkin, hyvinkin saattaa olla kulttuurin kanssa tekemisissä.
    Budapestissa on kovasti nähtävää. Ja koettavaa! Ajettiin paikallisella bussilla kaupungin ulkopuolelle kirpparille ja sieltä takaisin metrolla. Herrajestas sitä vauhtia ja menoa maan alla! Ja ne sillat yli Tonavan, vau.

    VastaaPoista
  3. Just päätin että se outo rakennus on vissiin Guggenheinmin mesta....;)Hesaliset kun ovat sekin tosissaan ottaneet, ni mikspä ei sitten Budapest!????
    Unkrilaisilla on toi rahankäyttö ja kotrolli aika monessa asiassa heitänyt, suoraan sanoen persilleen! Kaikenlaiset uudistukset, politikointi ei ole oiken niin mennyt kun sukulaiskansa oli sen suunitellut, kova koulu takana ja edessä tuntuu olevan kivinen ja pitkä tie!
    Hyvä ja paljon oli asiaa kuvin ja sanoin, kiitos Pikolini.....;)

    VastaaPoista
  4. Talous on kuralla nykyään vähän joka puolella, niin Unkarissa kuin naapurimaissakin. Kovasti täällä yritetään asioiden korjaamiseski, mutta tehdyt virheet ovat kovin pahoja....

    Aili, Anja ja Maikku:
    Kiitos kommenteista, yritän kirjoitella lisää.... nyt kun tämä uusin systeemini tuntuu pelaavan niin hyvin.

    VastaaPoista