tiistai 1. tammikuuta 2013

Joulua tunnelmassa - paketissa ja maisemassa.




Tässä näkymiä meidän paketin ikkunasta - yläkuva on Peurunkäjärvelle ja alakuva on näkymä siitä oikealle. Joulupaketin edessä on pieni terassi, siinä pöytä ja tuolit - missä nyt ei istuskeltu kun pakkasta oli ainakin - 25 astetta (kuvien oton aikaan aattoaamulla klo 10).



Joulupakettimme oli nyt JOULU KYLPYLÄSSÄ, Laukaassa Peurungan kylpylähotellissa. 
Peurunka on tunnettu liikunta- ja kuntoutuskeskuksena jo neljänkymmenen vuoden ajan, erityisesti veteraanien kuntoutuskeskuksena. Nytkin siellä ilahduttivat meitä ryhmät iloisen reippaita veteraaneja. 

Monipuolisen jouluisen ohjelman lisäksi kylpylpylän palvelut olivat käytössä. Peurungassa on valinnan varaa ja kaikille vaikka mitä, tuolta Peurungan esittelyn linkissä löytyy vaihtoehtoja. 
Omat valintani olivat monipuolisia, syömisestä liikuntaan ja kuntoiluun - huvia unohtamatta - oltiinhan me siellä joulupaketissa 5 päivää.

Kylpylä osato on suuri, olin eksyä jo pukuhuoneeseen tullessa.
Eloktronisen rannekkeen käyttö oli uusi kokemus, sillä aukesi portit, sai hissin liikkeelle, se avasi ja sulki pukuhuoneen kaapit. Hämmennyin jo siinä vaiheessa kun piti valita oma kaappi. Ei auttanut muu kuin kysyä lähimmiltä ihmisiltä, että "mitenkähän tuon vaatekopin numeron muistaa?" Neuvoivat että seinällä on laite minkä avulla voi numeronsa tarkistaa ja avulias pikkutyttö vielä osoitti kaappian nro 622 ja sanoi "tuo numero on helppo muistaa" -  olin samaa mieltä. Muutaman minuutin päästä pikkityttö juoksi vielä paikalle takaisin varmistamaan että saan oven lukittua sillä rannekkeella.

Suihkut ja saunat löysin helposti. Vesijuoksuvyötkin olivat hyvin esillä, mutta sitten taas piti kysellä jotta "missähän altaassa ne juoksija juoksee?" Menin siihen suureen vasta- tai myötävirtaan virtaavaan jokeen. Sinne 130 m pitkää vesiliukumäkeen en rohjennut mennä - vaikka yrittivät yllyttää...

Kuntosaleja on monta ja niistä valitsin sen tavallisimman näköisen. Tarkoitan, jotta siellä oli kaikenlaisia vemputtimia eikä minkäänlaista tungosta (sillä kävimme ennen aamiaista ja välillä iltapäivällä). Osallistuin myös Pilateksen aloittelija ohjelmaan.

Peurungan kylpylähotellin aluetta ja ympäsistöä,
kovassa pakkasessa Jouluna 2012.
Joulurauhan julistus Turusta katsottiin Peurungan Auditoriossa ja sen jatkoksi jouluhartaus. Joulujuhla, minne tuli myös joulupukki oli Arenalla (ulheiluareena samassa rakennuksessa, missä järjestetään myös konsertteja).
Tapanintanssit oli ravintolassa elävän musiikin tahtiin (Huikon veljekset soitti, smannimisen tanssiorkesterin muistamme jo omasta nuoruudesta). Nostalgisia lauluja kuunneltiin ja laulettiin taas Auditoriossa, jne paljon.



Lasten suosikki Hilarius Hiiri asuu tässä yläkuvan talossa, hiirellä on oikeastaan omana koko kylä vanhassa Pölkiahon talossa. Jouluna talossa leivottiin pipareita (me ei leivottu, katselin maisemia kävelylenkilläni).
Linkki:  Hilarius Hiiri

Joulupaketteja hotelliaulan koristeena.
Omaa sukututkimusten harrastustakaan ei tarvinnut unohtaa. Peurungassa on hyvät nettiyhteydet ja asiakaskoneita käytössä, sanomalhtiä tulee ja kirjastokin on.
Käytin omaa läppäriä, ja raahasin suuria kirjoja (historia ja matrikkeli) huoneeseen. Sekään ei ollut turhan joutavaa, löysin nimittäin mielenkiintoista tietoa isoisä Hermannin serkun elämästä.

Kuvassa alla on pieni osa alkupala- kalapöydän antimia. Ruoka oli hyvää ja sitä oli runsaasti.


4 kommenttia:

  1. Hyvä reissu oli ja eiköhän me lähetä ne kesämaisematkin tarkistaa...ihan paketilla.....;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta maar lähetään .... samalla reissulla voitais tutkia Laukaan hautuumaan kivetkin.

      Poista
  2. Olipa teillä siskoksilla mukava ja mielenkiintoinen joulu Peurungassa.:))

    Oikein hyvää ja kivaa vuoden 2013 jatkoa sinulle, Pikoliini!<3333

    VastaaPoista
  3. Minäkin toivota hyvää loppuvuotta sinulle Aili-mummo - sekä monet kiitokset mennen vuoden osallistumisesta blogini lukijana.

    Olihan meillä mukava ja huoleton joulu. Peurungassa oli talo täynnä mukavia ihmisiä, aika hurahti joutuisaan ja luontokin laittoi upeimman juluilmeen ympärillemme.

    VastaaPoista