maanantai 24. syyskuuta 2012

Uusi pyykkikone ja uudet kujeet.



Tämän Budapestilais huushollin vanha pyykkikone oli lujaa tekoa. Se oli palvellut luultavasti jo monessa taloudessa – ennenkuin se tänne päätyi. Talon talkkari sitä huolti, otti vastaan (tai osti) aina edelliseltä pyykkärin omistajalta. Tänne meille se tuli noin 13 vuotta sitten. Ohjekirjoja tai muita dokumentteja ei enää ollut. Osa koneen päällä olevien valintanappuloitten teksteistä oli jo kuluneet, ja joku vahva liuotin oli osan hävittänyt. Eipä tuo haitannut, kun en olisi muutenkaan selvää niistä saanut – niin outoa kieltä olivat.

Hyvin se kone teki työnsä, kulutti paljon vettä ja sähköä, sekä piti kovaa ääntä. Ei sentään hyppinyt paikasta toiseen. Poistoletkusta vesi poistui kuin palokunnan letkusta, suurella suihkulla ja lujaa. Koneen alle laitettiin vaahtokumilevy, ettei naapurit hermostuisi ja vedenpoistoletkun paikka löytyi kekseliäisyyden avulla. Kun kylpyammetta ei enää ollut, vessanpytty oli toisessa huoneessa, käsienpesuallas olisi tulvinut yli, hommattiin IKEAsta apuväline. Suuri valkoinen pyykkikorin ja istuimen yhdistelmä - on lujaa tekoa ja pysyy paikallaan suihkualtaan pohjalla.

Vanha pyykkikone - joka lopetti työsnsä kesken pesun.
Ensimmäisen vuoden aikana pyykkikoneesta hajosi "joku pumppu juttu" - ei poistanut pesuvettä ja haisi. Taitava talkkari vaihtoi uuden, toisesta samanlaisesta koneesta otetun. Sen jälkeen ei sen kanssa ongelmia ollutkaan, kunnes se viimetalvena vaan pysähtyi.

Uusi pyykkikone on pieni, hiljainen, käyttää vähän vettä ja sähköä - samaa merkkiä kuin koti Suomessa oleva. Oli aika miettiä kevyempi ratkaisu vedenpoistoletkulle. Siitä vaan suihkun penkki ylöalaisin ja letku sen jalkaan. Hyvin toimii. Toinenkin uusi juttu tuli mietittäväksi, kun vesi täällä ulkomailla on niin kovaa, on alettava käyttää veden pehmennys- ja kalkinpoistosainetta. Pyykin pehmennys- tai huuhteluaineet ovat Suomessa tuttuja – mutta nämä vedenpehmenteet, niihinkin on totuteltava. Nämä nykyaikaiset uudet käyttäjäystävälliset koneet ovat niin kovin herkkiä.

Uuden pesukoneen poistolehku jakkaran jalassa.


2 kommenttia:

  1. KONSTIT ON MONET SANO MUMMO KUN KISSALLA PÖYTÄÄ PYYHKI !

    Pysyykö toi jakkara muuten edes paikoillaan kun vesi paineella tulloo letkusta!?? Luulis sen pyörivän kuin kun mikäkin ropeli!? Vissiin sitten on rauhallinen ja toimiva kun oikein kuvaankin pääsi..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tähän saakka tuo jakkara on pysynyt paikallaan - pesuri on rauhallinen ja vakaa, ihan kuin me käyttäjätkin. Vettäkin käyttää säästeliäämmin kuin se vanha.
      Puhdasta pyykkiäkin on tullut, koksasin kerran jo sen ekstrahuuhtelunkin, kun tuntui ettei huuhdellut pyykkiä tarpeeksi hyvin.

      Poista