torstai 20. syyskuuta 2012

Ajankulua Budapestissa.




Tässä vielä tyhjät pöydät odottamassa ruokailijoita - pöydät täyttyivät moneen kertaan monipäiväisen hevosurheilulle varatun viikonlopun aikana. Ruokapaikkoja riitti jokaiseen makuun ja jokaiselle kukkarolle. Tässä mekin söimme sitten grillattua kanaa, siansorkka ja haudutettuja vihanneksia, hyvää oli ja maksoi reilusti alle 5 €. Ruoka annosteltiin silmämääräisesti ja punnittiin.


Unkarin alueet esittäytyivät osastoillaan, esiintymislavoilla ja kiertelemällä eri puolilla tapahtuman aluetta. Uutta ja vanhaa soittoa kuultiin ja nähtiin, kansantassia laulun ja soiton tahdissa, sirkusporukkaa kierteli, ja vaikka mitä muuta.       Klikkaa tästä - näet heti mistä on kyse:  Nemzeti- VAGTA


Niin - mitä juhlaa ja ajanvietettä tässä sitten oikein taas pidettiin! 
Unkarin kansallisen laukkakisan - Nemzeti VÁGTA - viimeinen osa oli Budapestissa Sankarten aukiolla, syykuun puolessa välissä. Keväällä ja pitkin kesää kisattiin paikallisesti ympäri maata tätä viimeistä loppuhuipentumaa varten. Tapahtuma oli koko kansan juhlaa.
Samalla viikonlopulla oli myös juoksun juhlaa – Tonavan varrella juostiin puolimaratoni. Osallistujia ja kannustajia riitti sinnekkin - sinne en ehtinyt, hevoset vei koko viikonlopun.


Hevosten kuljetusvälineitä Vajdahunyad -linnan edessä, nyt kuivalla betonipohjalla (yleensä tässä on vettä ja talvella luistinrata), kuvan näkymän taustalle oli rakennettu hevostallit.








Budapestin Sankartenaukio, Hösök tere oli muutettu laukkaradaksi. Radan ympärillä oli kätevästi pyörien päällä siirreltävät katsomot.









Tässä tullaan talleilta. Ratsukon saattajana on hevosten hoitaja - kivassa rohdinpaita -housu asussa (en tiedä miksi niitä Unkarissa sanotaan, tuntuu vaan niin mukavalta suomalaiselta nimeltä).







Yleisöä laskettiin ilmaiseksi radan keskelle eri lähtöjen välissä, ennen radan uudelleen kunnostusta ja kastelua. Portit avattiin alueen molemmissa päissä, jolloin yleisö laskettiin vaeltamaan tapahtuman keskipisteeseen ja toiset tietysti sieltä ulos. Unkarin husaarit johdattivat lippusaattueena osallistujat esittelyyn jokaisen lähdön aluksi. Väliaikaohjelmana oli lisäksi taitoratsastusta.


Viiden parhaan ratsukon joukossa oli Kalevala -niminen hevonen. En tiedä monenneksiko tulivat, jäin vaan ihmettelemään kuulinko oikein tuon hevosen nimen. Hienosti meni jokatapauksessa, ehkä tuolla hevosella tai sen tallilla on jotain Suomi yhteyttä.
Koko kisan voitti Budapestin Ferencvárosin IX kaupuginnosan  Vass Jennifer (siis nuori nainen) hevosella nimeltä Cordoba.

4 kommenttia:

  1. Voihan hitsin-hitsi, ajankulustahan toikin menee ja silmäniloo!? Kaiken lisäksi viellä silmänruokoo, hyvän näkösiä hevosia, kuskeista puhumattakaan ja sitä grilliherkkua! Näky olevan pöytä poikineen!

    En muuten ole paikalla sankarten aukiolla koskaan ollut, vuosi sitten seurasin koko jutun televiosta.
    Jos vaikka ensi vuonna pääsisi sinne saakka, vaikka kyynersauvojen kaa.....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmän- ja mieleniloo oli riittämiin, ja luultavasti nuo kisat on taas ensivuonna samoihin aikoihin. Nyt tulevalla viikonlopulla on taas toinen juttu, muistaakseni se "autoton päivä" ja ohjelmaa taas riittää.

      Poista
  2. Kiva postaus Budapestista, tuli jopa Sankarten aukio mielikuviini. Ja hevoset.
    Olet siis persoonakohtaisesti nyt siellä? Mukavaa oloa sinulle siellä. Minä kurkkaan Picasasta omia matkakuviani sieltä ja hivelen sormin pikkuruista keltaista kermanekkaa, jonka sieltä kirpparilta ekalla reissulla ostin. Voios hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Budapestissahan sitä nyt taas. Täällä on kiva jatkaa kesää, kaunista auringonpaistetta - ja vähän sadettakin, on ollut kuulemma liian kuivaa.

      Ohjelmaa täällä on riittämiin, kaikissa ei ehdi käydäkään - eikä kaikki jutut jaksa kiinnostaa.

      Hyvää viikonloppua Anja.

      Poista