maanantai 21. toukokuuta 2012

Múzeumok Majálisa - 2012.




Unkarin 17. museopäivät - tai pitäisiköhän sanoa ”museoiden toukokuinen huviretki” - vietettiin Budapestissa tällä viikonlopulla. Kaksipäiväinen tilaisuus pidettiin Unkarin Kansallismuseolla ja sen puistossa. Ohjelma oli runsasta ja monipuolista. Paikalle oli tullut yli sata museota eri puolilta Unkaria, yli kuusikymmentä käsityöläistä esitteli ja myi tuotteitaan, muitakin esiintyjiä oli riittämiin, eikä suuhunpantavastakaan ollut pulaa. Kansallismuseon portaiden ete
en oli sijoitettu suuri näyttämö, missä juhlaseremoniat ja suuret esitykset tapahtuivat. Museon portaikko oli hyvä katselu ja auringonottopaikka (aampäivällä oli varjoa mutta iltapäivän täysi auringonpaiste oli jo liikaa).


Kuvassa näkyy juhla-alueen pohjapiirros, sekä osa museoluettelosta (kuvan numeroituja neliöitä) ja esittelypaikkojen sijainnista. Pääsosa ruokailupaikoista ”Vendéglátas” oli sijoitettu museon taakse suurten puitten varjoon. ”Árusok” ovat niitä käsityöläisten tuotteille tarkoitettuja paikkoja.


Lauantain aluksi oli puhallinmusiikkia sekä eri virallisten tahojen tervehdyspuheet, ansioituneiden museoiden, näyttelyjen ym. palkintojen sekä muiden kunniamainintojen jako. Puheita pidettiin paljon, ymmärsimme niistä suurinpiirtein vain pääasiat, ainakin aiheet, museoiden nimet ja paikkakunnat. Eikä haitannut yhtään, tähän eläkeläisikään mennessä on puheita kuultu jo niin paljon erilaisissa kulttuuritilaisuuksissa, että sisällön arvaaminen muutaman tosiasian ympärille ei ole kovin vaikeaa. Tietysti kiinnostavia asioita jää huomaamatta.


Kauniita kansanpukuja saimme ihailla mielinmäärin ja iloiseen tanssiin olisi voinut osallistua, opettajia olisi riittänyt. Opettelevia lapsia ja ilmeisesti tanssien harrastajia riitti nytkin runsaasti (unkarilaisia ei yleensä tervitse kovasti houkutella laulamaan tai tanssimaan, harrastusta  riittää).




Postimuseolla oli hiljaisempaa toimintaa. Toisen kuvan maalaistalon sisällä istuvat mummot näyttivät myöhemmin miten nuo moninkertaiset kansanpuvut puetaan päälle, niitäkin saattoi kokeilla tuolla paikanpäällä (illalla se nähtiin TV ohjelmassa).










Paikalle tuotuun jurttaan sai tutustua, aikalaisten vaatteita sai sovitella ja tuossa kuvan etualalla näkyviä suojavarusteitakin saattoi sovittaa.


Tullimuseo on paikallaan, sen vierellä oli myös monien hallinnoalojen omia museita (paikallista maanmittausmuseota en löytänyt, tiedän että semmoinenkin on, ainakin näyttelynä virastossa)


Váci Ifjúsági Fúvószenekar - Vácin kaupungin nuorten puhallinorkesti soitti reipasta ja kaunista musiikkia. He esittivät filmi-, karnevaali- ja konserttikappaleita, kansallista ja kansainvälistä musiikkia, mukana oli useita solistiesiintyjiä, ja yleisö vaati vielä useita ylimääräisiä kappaleita – todella mahtavaa kuultava ja katseltavaa.



Tällä kohdalla tuli nälkä. Molempina päivinä söimmä tässä samassa paikassa puolen päivän aikoihin. Tarjolla oli monenlaista grillattua lihaa ja makkaraa, pataruokia ja salatteja.


Useimmilla museoilla on lapsille toimintaa. Oli monia vanhoja ja uusia pelejä, maalamista, värittämistä ja kaikenmoisia kokeiluja. Sai kokeilla piinapenkissä istumisesta lähtien – suurella ritsalla (melkein kuin puusta rakennettu kone) ampumiseen, kuulat olivat rättipalloja, turnajaisiakin saattoi harjoitella.

Makeetakin oli, sokerisia ja hunajaisia kuivattuja hedelmiä ja marjoja,
pähkinöitä, kakkuja ja vaikka mitä.


6 kommenttia:

  1. Olipas muuten aikamoiset pippalot, pakkohan tommosiin on mentävä! Hyvä kun voi jakaa ne omat mielenkiinot parille päivälle!

    Viime vuonna taisin olla siellä, vai olisiko ollut toissa keväänä!? Mutta kumminkin tiedän mistä kirjoitit, kuvat oli hyviä selventivät tilaisuutta paljon....;)

    Budapestin reissun voisi hyvin suunitella tälle ajalle, ihan ton paikan ja annnin mukaan. Helppo löytää, ratikat ja bussi vie viereen, edulliset hyvät ruuat. Jopa minä huonopolvinen liikuja en liikoja silloin rasittunut siellä koska huilipaikkoja oli......;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kun sain kirjoitettua pitkän jutun - yhteys katkesi aukes kyllä uudelleen mutta juttu hävis.
      Siis sanomani piti, jotta Budapestissa on koko kesän, joka viikonloppu suuri ja pieniä tapahtumia. Nyt oli kaksi muuta juttua, toinen Orczy kertillä (suuri puisto, mitenköhän tuo tuli kirjoitettua...) ja toiden ydinkeskustassa.

      Poista
  2. Kansallismuseossa olen käynyt, siellä oli paljon nähtävää;))

    Varmasti tuo tilaisuus on ollut hieno ja kuulemisen sekä näkemisen arvoinen;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, siellä kannatti viettää kaksi kaunista kesäpäivää. Nyt emme kiertäneet itse Kansallismuseon näyttelyä, vaikka sitä on kait uusittu. Huonon sään aikana sisätiloissa on sitten hyvä katsella.

      Poista
  3. Kivasti kerroit ja kuvat vielä selvensivät. Siellä olisi ollut mukava olla mukana, kansallispuvut ovat kauniita, olen niitä joskus ihaillut tanssijoiden päällä. Onko tämä museoiden päivä jokavuotinen tapahtuma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, tämä tapahtuma on joka vuosi, suurinpiirtein samoihin aikoihin. Lisäksi pidetään museoitten yö, jolloin museot ovat auki yölläkin, kaikki museot eivät osallistu. On myös joitakin erikoisjuttuja, jolloin esitellään kauniita rakennuksia ja museo samantien (olimme kerran Postimuseon rakennuksen esittelyssä). Kaikenlisäksi tilaisuudet ovat hyvin opastettuja ja ilmaisia.

      Poista