Yhden viikon juttuja Budapestissa - valikoimana maksuttomia tai melkein ja kaikille sopivia:
Margit saari on yksi suuren kaupungin
keitaista. Varsinkin kesällä, kuumaan aikaan siellä on mukava
kuljeskella ja lepäillä, jokainen voi helposti löytää omaa ajanvietettään.
Margit saarella vietettiin suomalaista
Vappua jo perinteiseen tapaan, Vapunpäivänä klo 12.00 alkaen. Ehkä
joku paikalla olija olisi muistanut sen ensimmäisenkin
suomalaisvapun tällä samalla paikalla, milloin lie ollut – jäi
kysymättä. Paikka on saarelle tultaessa, sen suuren soivan
suihkulähteen vierellä, suuren puun alla. Kuvassa suomalaiset ja
muut Suomen ystävät jo kokoontumassa paikalle, tarjoilupöydän
rakentaminen on jo aloitettu.
Tällä kertaa oli hyvä, ettei tuo
suuri suihkulähde ollut toiminnassa. Se kun on niin äänekäs,
laulukuoron ja porukan yhteislaulut olisivat jääneet suihkun pauhun
ja soiton alle. Nyt suomalais-unkarilainen Joutsenet
lauluryhmän esitys kuului kauniina, ja innostutti yli 100 päisen
musiikkia rakastava juhlayleisönkin laulamaan yhdessä.
Samana Vapunpäivänä Budapestin
keskustassa oli F1 auton melua kun maailmanmestari Button ajeli
ydinkeskustassa. Näytöksessä oli mukana ralliautoja sekä
moottoripyöriä.
Tämä vanha pikabussi (Budapest –
Stuttgart) seisoi Oopperan edessä, se ihastutti mieltämme pari
päivää myöhemmin. Ehkä se oli siinä tilattavana ajelulle ja
ehkä se kiertellee kaupungilla – ei kysytty, mutta kaunistus se on
ja ehdottomasti sen päivän suosikki.
Kuvassa sisänäkymä Szent István
bazilikasta – Pyhän Tapanin tuomiokirkkoon tuli nyt maksaa
sisäänpääsystä 200 huf , 1€ tai 1$ rempparahastoon, museoon
ja torniin meno maksaa aina. Nyt arki iltapäivällä ei ollut messun
aika.
Uusi teatteri – Dumaszinház - on
ilmestynty meidän naapurikortteliin. Tai se on meille uusi kun sen
vasta huomasin. Teatterilla on toinenkin esityspaikka muualla
Budapestissa.
Taidenäyttelyn avajaiset Vizivárosi
Galériassa toukokuun viidentenä. Kuvassa ovat galleristi,
viulutaiteilija Teemu Kupiainen ja valokuvataiteilija Stefan Bremer.
Kuvassa avajaisyleisöä, joka sai
kuullakseen Bachin musiikkia viululla, nähdäkseen upeita Intian ja
Afrikan näkymiä ja tilanteita, juodakseen kuohuviiniä ja mukavaa seuraa
keskenään.
Kuvataidemuseo Sankarten aukion
vieressä oli päivän ja yön (tietääkseni) elokuvan tekijöiden
työpaikkana. Melkein näin suuren tähden - Bruce Willisin, hulinaa
oli sen verran paljo etten ehkä vaan huomannut häntä.
Tämä ei ole uutiskuva - vaan
elokuvan tekoa, osan harjoittelua – museonjohtajaa ei siinä
saatella ulos työpaikaltaan konetuliaseen kanssa, taiteilijat siinä työssään.
- Balatonin viinien festivaali (30 tuottajaa esitteli 150 viinilaatuaan) oli Budapestin ydinkeskustassa Erzébet térellä tällä viikonlopulla. Ei osallistuttu.
- Joensuun yliopiston kuoro esiintyi Pyhän Mikaelin kirkossa Váci utca 47, kuoron laulu soi kauniisti, nautimme sen esityksestä kauniissa pienessä kirkossa.
Miten tekin ikäihmiset siellä yli +30 asteen kuumudessa jaksatte köpötellä, vissiin ootte jo niin tottuneita, että jalat vaan vievät paikasta toiseen....;)
VastaaPoistaTämmöset matkakertomukset kuvineen on mukana lukea ja katella.
Kuinkahan kauan saadaan muuten viellä nauttia näistä halvoista/ilmaisista korkeatasoisista kultuuri ja toisistakin rienoista!? Jossain vaiheessa paukasevat kunnon lippumaksut joka juttuun, toivottavasti ei viellä muutamaan vuoteen....;)
Ei me jaksettaiskaan ilman kunnon lepoa aina välillä, ja tarkasti on katsottava mitä päälleen ja jalkoihinsa laittaa. Onneksi ei tarvitse reppua selässä kantaa, on se turvallinen paikka missä tavaransa pitää. Kun mukana on vaan känny, kamera, henkkari ja vähän rahaa, jaksaa kuljeskella.
PoistaUnkari on hyvin kulttuuriystävällinen maa, taidetta löytyy lähes joka kadunkulmasta.
VastaaPoistaKiitos Pikoliini tästä paljon puhuvasta kuvatarinasta.<333
Tosi on niin, Aili-mummo, kaikenlainen kulttuuri kukoistaa täällä, tarjolla on taidetta laidasta laitaan. Myös suomalaisen kulttuurin osuus on suuri, välillä ihan naurattaa - että tänne saakka oli tultava kuuntelemaan ja katselemaan suomalaisia esityksiä.
Poistaİhanat kuvat ja mielenkiintoista kerrontaa. Budabest pitaisi varmaan nahda ja kokea itse. Luulen, etta viihtyisin noissa nakymissa. Kuvistasi valittyy kylla se tunnelma ja kulttuuri, mika tuossa kauniissa kaupungissa on nahtavilla ja saatavilla.
VastaaPoistaKiitos Maija, on täällä nähtävää ja koettavaa - niinkuin teilläkin.
PoistaVoi Pikolini, kiitos postauksesta iki-ihanasta Budapestista. Paljon toi postauksesi muistoja sieltä. Margit saarelta ja Sankarten aukiolta eritoten. Ja tietysti Suomen lähetystöstä, jossa oli tilaisuus viime reissulla käydä (kuoro lauloi siellä). Lämpöisiä kevätpäiviä ja paljon ihania kokemuksia sinulle kauniissa kaupungissa. Minulla on muistona keltainen lasinekka, pikkuruinen, sieltä kaupungin ulkopuolelta kirppikseltä. Vanha, maksoin maltaita siitä ja tykkään.
VastaaPoistaKiva kun tykkäsit, Anja. Tämä on antoisa kaupunki ja vaikka tätä on vuosia koluttu niin aina löytyy uutta ja muusta ohjelmasta ei ole pulaa.
PoistaTänään on Eurooppapäivä ja ohjelmaa sen puitteissa varmasti löytyy taas - lähdetään kattelemaan. Mitään ennakkotietoa tilaisuuksista en ole löytänyt, mutta kierrellään ja katsellaan ainakin entiset paikat. Yksi vuosi Suomi -standillä oli korvapuusteja maistiaisiksi, pullan nimestä tuli mukaavaa keskustelua.