keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Vanha postikortti toivottaa - Hauskaa Pääsiäistä.


Nuori, 19 vuotias sotilassoittaja sai tämän hauskan Pääsiäiskortin Viipurista.
Postileiman päiväys 13.4.1927, osoite on Koria as. ja sinne perille oikealle vastaanottajalle on Pääsiäistoivotus tiensä löytänyt. Kortin lähetti Reino, luultavasti soittajakaveri, kun en tunnista sukulaiseksi.

Onneksi nämä kivat soitto ja musiikki aiheiset postikortit on vielä tallella - muunkin aiheisia meillä on.
Onhan se selvää, että ainakaan me emme hävitä edellisten polvien vaalimia muistoja. Tärkeät muistot on visusti tallessa ja hyvässä hoidossa.

Voin kuvitella sen suuren vaivan ja ilon minkä näitten korttien lähettäjät kokivat etsiessään juuri oikeaa korttia. Ainakin näillä, isäni saamilla toivotuksilla on ajateltu nuorta soittajaoppilasta - kasarmilla asuvaa.
Tiedä sitten minkälaista ja miten laajaa korttien tarjonta silloin oli. Aika yleistä näytti olleen myös valokuvista tehtyjen korttien tekeminen ja lähettäminen, ainakin meillä niitä on.


Tämän söpöläisen - soittaja aiheisen onnittelunkortin lähetti Hanna täti New Yorkista vuonna 1923, Alexandra sisarensa nuorimmalle pojalle Edvinille. 
Edvin oli vasta aloittanut soittajaoppilaana Korialla, Pioneeripataljoonan Soittokunnassa.

4 kommenttia:

  1. Todella viehättäviä nämä entisen ajan kortit. Nykyisinhän kortteja vähemmän lähetellään, tekstiviestillä kun on niin näpsäkkää toivotella joulut ja pääsiäiset. Itse lähetin kymmenisen korttia tänä pääsiäisenä, en ihan halua kokonaan katkaista korttien kulkemista.
    Hyvää ja leppoisaa Pääsiäisen aikaa sinulle Pikolini (ja Maikulle myös jos olet yhteyksissä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Pääsiäistä Anja, Maikulle toivottelen myös kun olemme päivittäisessä yhteydessä. Nyt en lähettänyt ainuttakaan Pääsiäiskorttia, vahinkohan se on. Ainakin näistä meillä säilytetyistä vanhoista korteista on paljon ilo ja hyötyäkin. Postileimat kertoo meille omia tarinoitaan.

      Poista
  2. Hyvää Pääsiäistä. Kivoja nuo vanhat kortit. Tulee muistoja mieleen-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin - hyviä Pääsiäispäiviä toivotan myös. Kaikenlaisten kuvien kautta tulee mieleen kivoja muistoja sekä uusia ajatuksia niitte pohjalta.

      Poista