perjantai 11. tammikuuta 2013

Vuosi 2013 alkaa talvisena Budapestissakin.



Horvát Mihály tér, tammikuussa 2013
Budapestin lentokentällä ja matkan varrella kaupunkiin näkyi lunta, mutta kaupungin keskusta oli täysin lumeton, pakkasta oli viitisen astetta. Seuraavana päivänä aurinko paistoi yhden asteen lämmössä, mutta illansuussa alkoi heikko lumisade ja seuraavana aamuna Budapest oli jo ohuen lumikerroksen peitossa. Sitten on ollut loskaa ja taas vähän lunta lisää.

Lumen tai loskan kanssa ei ole vaikeuksia, ainakaan vielä. Kävelläkin uskallan ihan tavalliseen tahtiin, ei ole jäätä ja jalkakäytäviä puhdistetaan. Niin ja jotain suolan sekaista hiekkaa (vai mitä saven väristä ainetta se on) heitellään jalankulkuteille.

Nap utcan ja Nagy Templom utcan risteys, 10.1.2013
Kauniita joulukoristeita ja valoja näkyi vielä, mutta seuraavana päivänä loppujakin jo poistettiin.
Mitähän muuta vuoden vaihtuminen on tuonut mukanaan... No, ainakin sen, että on talvi ja juhlakausi ohi ja vuoden ehkä hiljaisin aika suurkaupungissakin alkanut.

Oman elämän ympäristössä oli helppo huomata muutoksia telkkarissa. Lastenohjelmia näkyy enemmän, joitakin painotuksia tuntuu uusitun, uusi kanava (MUZSIKA TV) on kokonaan unkarilaista musiikkia (kansanmusiikkia, mustalaismusiikkia, operettia, hömppää, iskelmää,ym, ja tauoilla mainoksia). Nyt näemme noin 30 kanavaa (saatiin iso alennus hintaan kun tehtiin vuosisopimus), kaikki on dupattu unkariksi, paitsi CNN. Suurin osa kanavista taitaa olla entisellään, jää nähtäväksi.

Rakennustyömaat toimivat omaa vakaata tahtiaan. Lähialueen uudessa rakennuksessa on siirrytty sisätöihin ja suuret nosturit on poistettu. Corvin Sétánylla (aukio osatarin takana) on uusi ravintola avannut ovensa. Corvin Plazalla, ostarilla ollut taidegalleria on poistunut, ravintolakerroksen tarjonnassa on vaihdoksia, ”toimiston” ilmainen nettiyhteys toimii hienosti – niinkuin ennenkin.

Kauppojen ale -myyntejä on vielä meneillään. Joitakin hintojen korotuksia varmasti on tullut, ne on vielä huomaamatta. Ruokien hinnoissa taitaa olla enemmänkin sesonkien mukanaan tuomia muutoksia. Ennallaan on ainakin Corvin Plazan CBAn (unkarilainen kauppaketju) tavallisten vehnäsämpylöitten ja -kiflien hinnat, ovat edelleen 15 forinttia (noin 5 centtiä) kappale, muualla yleensä 19 forinttia.

Talvinen Corvin Sétány, 5.2.2012

4 kommenttia:

  1. Vähän näyttää talviselta ulkomaillakin!

    Minä tyydyn vain kuvia kattelemaan sieltä, jos sitten vaikka syksyllä jos asiat hoituu mulla niinkuin pitäis!?

    Varo niitä liukkaita uusittuja marmorisia katuja, se 6 ratikan päättäri oli sitä matskua ja isolta kirkolta Tonavaan päin on monta marmorilaatasta kadun patkää, talvella tosi vaarallisia......;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varon - varon ja astun koko jalkapohjalla ja katson mihin astun. Vaikka ei se niin kovin liukasta ole, kun lumi muuttui loskaksi, sitten hävis kokonaan ja taas tuli uutta lunta ja loskaa ja lunta .... jne.

      Kauniin hohdon tuo uusi lumi antaa talviseen hämärään, maisema näyttää pinkiltä ennenkuin se muuttuu siniseksi ja sitten tulee päivä. No, yritin ottaa kuvaa mutten saanut hyvää.

      Poista
  2. Pikoliini, otan siskon varoitukset huomioon..;)

    Budapest on upea kaupunki, mutta talvella luultavasti ei niin kiva kuin kesällä tai syksyllä tai keväällä...

    Oikein hyvää vuoden 2013 jatkoa sinulle!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja hyvää viikon alkua Aili-mummo.

      On hyvä varoitella liukkaasta kelistä, kun se pahus unohtuu välillä, eikä olisi varaa kaatuilla. Eilen muuten näin yhden jo pitkällään jalkakäytävällä, auttajat olivat jo paikalla.

      Talvella on sitä loskaa ja muuta kuraa aika paljon, kaunis luminen maisema on yleensä päivässä ohi.

      Poista