maanantai 4. kesäkuuta 2012

Suomen Puolustusvoimain lippujuhlan väri on sininen ja valkoinen.


Suomen Puolustusvoimain lippujuhlan paraati oli tänään Helsingissä, itsenäisyytemme 95. juhlavuonna. Paraatikatselmus ja muut juhlallisuudet pidettiin Senaatintorilla.

Paraati kuuluu myös Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina sekä Kaartin pataljoona 200 vuotta -tapahtumiin ja onhan nyt Mannerheimin syntymäpäiväkin.




Kaunis aurinkoinen sää suosi tilaisuutta ja sen aikana nähtyjä ylilentoja. Yläkuvassa taitaa olla Midnight Hawks taitolento-osaston taidonnäyte (esittelivät osaamistaan jo aikaisemmin tänään Kaivopuiston alueella).

Viereisessä kuvassa koneet tulevat etelän suunnsta Alexanteri II  vieressä nähtynä ja yläkuvassa ne häipyvän pohjoisen suuntaan Suurkirkon kupolin kohdalla. Taitaa mutteen olla lokki tuossa Alexanterin pään päällä, koneitten meteli ei näyttänyt pahemmin häiritsevän lokkeja.

Alapuolella lentää ryhmä toisia (en muista mitä olivat) lentokoneita taivaan sinessä, tai sujahtivat kovalla vauhdilla korkeuksissa. Se vaaleempi siivekäs on matalalla lentelevä ja kirkuva lokki.

Senaatintorin oli täynnä väkeä. Kaikki portaat ja terassit torin ympäristössä olivat varatut jo sinne tullessani, kirkon portaat oli varattu kutsuvieraille. Seisoskelin ja kuljeskelin kahden tunnin ajan torilla. Paraatista näin ainoastaan liput ja pyörillä tai telaketjuilla kulkevan kaluston yläosan. Kaikki puheet ja musiikki kuului hyvin.


Tässä paikassa seisoin, hyvin kohteliaan ja miellyttävän sotapoliisin edessä. Vieressäni ollut äiti yritti nähdä poikansa tuolta paraatijoukon seasta. Totesimme jotta vaikea sitä oikeaa sotapoikaa on tunnistaa, kaikilla samanlaiset kamppeet, vaan päähineitten väri vaihteli.
Tilaisuus oli juhlava, hyvin suomalainen ja jätti hyvän mielen. 
Olen iloinen, että meinin paikalle.


6 kommenttia:

  1. Ihan on sanottava, että olipas hieno juttu, kuvat parhaasta päästä, kirjoituksineen kaikkineen!
    Sinivalkoista niinkuin pitääkin olla!

    Illansuussa kattelin ite parhaalla paikalla kotona TVn äärellä, ja näin ja kuulin kaiken. Viiliskin oli kuin olisin ollut paikan päällä, komeita poikia ja arvokasta juhlaa perinteisellä paraatiaukiolla.

    Jatkoin Lontossa 60v. hyvää juhlakonsertia, kesti yli puolenyön....Ja tännään jatkuu Hänen Majesteetin juhlat...tykkään....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinainen juhlakausi meneillään.... kiva osallistua livenä tai viestimien kautta. Senaatintorin valokuvat onnistu muuten aika hyvin, julkasukelpoisia olis ollu enemmänkin - vaikka en edes itse pressaa nähny enkä muitakaan tunnettuja henkilöitä.

      Poista
  2. Komiat juhlat olivat siellä Hesassa;DD

    Kiitos kuvista ja selostuksesta, Pikoliini.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vaikuttava juhla, niin se on, että paikalle on mentävä kun pitävät tuommoset juhlallisuudet lähellä.

      Poista
  3. Teuvon kuvat Noormarkusta kävi täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi.
      Vähän on jäänyt huonolle päivitykselle tämä blogini taas - mukamas on kiireitä...

      Poista