sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Maikun kapsäkki vielä matkalla....


Kuvan teos on vuodelta 1989 ja tekijä Antero Olin
Maijan täyteen pakattu suuri matkalaukku on vielä matkalla Budapestista Jyväskylään. Ei - ei se ole eksyksissä eikä hukassa, se on välietepissaan Espoossa. Maijan paluu Unkarista sattui juuri Finskin lentoemojen lakon päättymisen aikaan. Vanhastaan, kokemuksesta tiesimme että painavan laukun eksyminen tai sisällön rikkoontuminen oli mahdollista tuossa tilanteessa. Ja vaikka hänen lentonsa olikin Malevilla ja pääsy koneeseen varmaa, niin kapsäkin matka ei niinkään. Kapsäkki jäi vielä Budapestiin.

Maija oli pakannut laukkunsa täyteen maalauksiaan, valmiiksi kehystettyjä. Sopihan siihen minunkin tavaroita, joten toin laukun Suomeen nyt helmikuussa. Kapsäkin seuraava vaihe, Jyväskylän junamatka saa vielä odottaa kovien pakkasten loppumista. Siitäkin on kokemusta, että juna hyytyy asemien välille ja loppumatka tehdään bussilla. Kesäaikaan ja ilman suurta laukkua se oli ihan hauska juttu. Varsinkin kun rivakat juhamiehet nostelivat mummot radanvarteen, naurussa suin koko homma hoitui. Pakkasella ja lumessa sama kokemus ei tunnu houkuttelevalta.
Kyllä tuo kapsäkki vielä kotiaan pääsee.

3 kommenttia:

  1. Minun lihava matkalaukku on tulossa Jkl-n kotiin ja siellä on lintuja jotka kääritty mustiin ja ruskeisiin kolmansiin harmaisiin punttihousuihin, hyvää samentia joka joustaa!Kalsareita ja sukkiajin sieltä löytyy.... Ei suurempaa kiirettä tarvi pitää, kun tiedän että tulossa olet tännepäin.....;)

    VastaaPoista
  2. Maikku: onneksi eivät linnut palellu kovassa pakkasessa. En purkanut laukun sisältöä, olis kova työ suojata taulut uudelleen.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitus hommia, vilkaise blogiani.....;)

    VastaaPoista