lauantai 11. joulukuuta 2010

Nap utcan talon ympärillä näkyy......

Etualalla vas. koirapuisto, taustalla ihmispuisto, oikealla autot.

Puistonäkymä makuuhuoneen ikkunasta.

Kotitalomme ympärillä on puistoja, hyvin pieniä ja kodikkaita, ihmisten viihtymiseksi tarkoitettuja. Ei uskoisi, mutta kahden miljoonan asukkaan Budapestin keskustassa voi kevät- ja kesäaamuisin herätä kauniiseen linnunlauluun. Talomme etupuolella on aidattu puisto, oikestaa kaksi aidattua erillistä aluetta. Pienempi alue on tarkoitettu koirien tarpeisiin ja suurempi ihmisille. Talon toisella puolella on kukkapuisto, mitä talon asukkaat myös itse ahkeraan hoitelevat.

Budapestin asuinalueilla näkyy suuria kirkkaanvärisiä muoviastioita, keräilytankkeja "tai mitä ne nyt ovatkaan" astioita. Värillisen- ja värittömän lasin, metallin, muovin ja paperin kierrätys on järjestetty näitten keräilyastioiden avulla. Tällisia rivistöjä on suunnilleen joka toisessa tai kolmannessa korttelissa, ei ihan ydikeskustassa kuitenkaan tai siellä ne on sijoitettu pois ihmisten silmistä. Säiliöt tyhjennetään usein. Nyt lamanaikaan on voinut huomata muutakin tyhjennystä, nimittäin pullojen kerääjät kaatelevat säiliöitä ja yrittävät kerätä palautuspulloja ehjänä. Varmasti onnistuvatkin saamaan pantin kaupoissa. Mutta lasinsirpaleita jää sitten lojumaan säiliöitten ympäristöön, vaaraksi kulkijoille ja häiritsemään ohikulkijoitten herkkiä silmiä. Onneksi ainakin meidän talossa on hyvä talkkari, joka siivoaa näitäkin jätteitä.

2 kommenttia:

  1. akaiitos Budapestin kuvista.Nuo varikkaata keraysastiat ovat mukavan naköisia.On ihanaa,kun asuinpaikan ymparistössa on myös vihreaa,eika pelkkaa kivitaloa.

    VastaaPoista
  2. Sateenkaari, miten muuten jätteen lajittelu on Turkissa? Vissiin sun kotikaupungissa toimii, mut miljoonakaup.Ankara ja Istanbul!? Unkarissa komposti=ruokajäte laitetaan kuivajäte astiaa, haisoo, muuten kuumalla ilmalla. Ihmettelen ruuan tuhlausta Bp-ssä, kaupungissa on paljon köyhyyttä ja kerjäläisiä, itte olen hyvin tarkka ruuan suhteen, ostan yleensä sen verran mitä syön....

    VastaaPoista