Uusi läppärini ei ole retroa!

Kuvassa uusi läppäri, sille laukku ja lahjahuivi.

Nyt hankin jotain muuta kuin retro tyyliä. Samalla hommasin sille laukun, siis kannettavan tietokoneen (sylimikron tai laptopin, siis miten vaan) ostin. Otin kuvankin läppäristä, vaikka kuvan varsinainen kohde näyttää jäävän sivurooliin. Ei haittaa, kone on neliskanttinen, kaikkihan ne on melkein samannäköisiä, tämä on valkoinen ja päällinen metallin tai hopeen värinen, kokoa A4 (hivenen suurempi) ja painaa 2,1 kg.
Ei laukku ole oikeesti noin hohtavan lilan värinen, salamalla kuvaus sen teki. Luonnossa laukku näyttää hohtavan viinin punaiselta, niinkuin tuo verho tuolin vasemmalla puolella tai noin suunnilleen.

Miksi sitten hankin uuden läppärin kun entinen toimii ja on muutenkin kunnossa, ikääkin vasta viisi vuotta. No - se entinen on liian iso ja painava reissuille mukaan otettavaksi, raahattavaa mallia siis. Luulin, etten halunnut uutta tietokonetta matkalle enkä kotiin. Toisin kävi - kun taas kauppareissulla jalat veivät konekauppaan, ... katselemaan!!! Olin jo miettinut kesästä lähtien uutta konetta (pöytä, syli, iPad, vai mikä), tämä ei ollut heräteostos. Sattui sitten hyvä myyjä paikalle, joka osasi, ja halusi esitellä koneita. Eikä ollenkaan ylenkatsonut tyhmiä kyselevää mummelia, kaikenkaikkiaan hyvin kasvatettu nuori. Ostopäätös syntyi sitten helposti, varsinkin kun muistin että läheiset kehottelivat jo ottamaan oman tietsikan reissuille mukaan. Olin vissiin osoittanut pitkästymisen merkkejä, ehkä ikävää seuraakin.

Nyt yritämme tutustua toisiimme, läppärini ja minä. Aloittaminen oli helppoa, piuhat paikoilleen ja sähköt päälle. Sitten vaan tein niinkuin kone neuvoi ja systeemi alkoi toimia. Toimi oikein ja hyvin.

Sitten se alkoi määräillä ja ehdotella kaikenlaist. Laita sitä ja tätä, valitse ja hanki, ootko varma! Minä sitten laitoin ja valitsin mitä olin alunperin ajatellut, kopioin tiedostoja vanhasta uuteen ja testailin tekemääni.
Eihän homma noin helpolla ja sujuvasti käynyt - tietenkään. Oli vaan kiva kirjoittaa noin yksinkertaisesti.

Olen nyt räplännyt läppäreitäni, siis molempia, toista viikkoa. Aina kun pääsin vauhtiin valitsemani homman kanssa, päätti läppäri teettää jotain muuta ja samalla varotteli ettet nyt saa tehdä muuta tai tää menee uusiks. Onnksi en ole hermostuvaa tyyppiä.
Vähän säikähdin kun netissä tietosivut pienenivät melkein puoleen alkuperäisestä. Luulin jo tietsikan haltijoiden huomanneen, ettei toi mummo tartte näin isoa tekstiä, onhan sen molempien silmien kaihit jo leikattu ja silmät OK. Oikeeta nappulaa hakiessa tuli kokeilleeksi suurennuslasitoimintoa. Suureni sivu sitten niin, että koko näytölle mahtui vain muutama sana, eikä näkynyt yhtään nappulaa tai muutakaan vinkkiä miten siitä pääsis pois. Ajan kanssa sain sen luupin hävitettyä ja löysin oikean työkalun virittelyyn.

 Saas nähdä miten kauan tämä tutustumisvaihe kestää, kivaahan tämä on.

Työkuvaa ajalta ennen tietokoneita (piirturit oli jo), joskus
vuonna 1966, siinä syntyy Hampurin karttaan uutta tyyliä.