sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Miten löysin isomummoni mökin.


Perheemme vanhojen valokuvien joukosta löytyy tämäkin mökkikuva. Nuo valkoiset ikkunapuitteet ovat ihastuttaneet mielikuvitustani aina. Isäni kertoman perustella tiesin, että mökki oli hänen Maria mummonsa koti, jossain Myrskylän Hallilan kylässä ja tyttö mökin edessä on Eila tätini. Kuva on 1920 -luvun loppupuolelta, joitakin vuosia sitten mökki oli vielä paikallaan maantien varressa keskellä Hallilan kylää. 

Mökin sijainnin etsimisen aloitin GoogleEarth maapallokartan kuvien avulla, kun tiesin Suomenkin maanteitten varsien näkymät kuvatuiksi. Toivoin, että pieni mökki olisi helppo huomata Googlen kuvissa, kun haettava alue ei ollut kovin suuri (kun uusi nettiyhteys kotona toimi hyvin ja joutuisaan). Alakuvassa näkyvä mökki löytyi pienellä hakemisella.


Nyt oli varmistettava, että mökki on oikea ja oikean Marian mökki. Olin jo selvittänyt Marian koko nimen,  syntymätiedot sekä muita hänen elämänsä vaiheita. Mutta vasta tutkimusmatka Myrskylän seurakuntaan vahvisti oikean henkilön. Marian elämässä riittää vielä tutkimista ja minulla vielä rutkasti oppimista.

Mökin vanha ja uusi kuva eivät riitä, eikä noin sijainti kartalla. Halusin tietää paljon enemmän. Siis jatkoin selvittämistä säköisten karttojen avulla. Paikkatietoikkunan karttaikkunasta löysin mökin sijainnin, kiinteistön rajat ja rekisterinumeron (nyt pitänee sanoa kiinteistötunnuksen). Maanmittaustoimistosta sain talon nimen, olisi ehkä muutakin kerrottu - mutta kun olin menossa Jyväskylään, päätin katsoa asiat omatoimisesti. JYMAssa pyysin Myrskylän maarekisterin nähtäväkseni, sen osan missä on Hallilan kylä. Tarvittiin se toinen kirja, kun kylät on aakkostettu ruotsinkielisten kylänimien mukaan, Hallila on Skomarkböle. Hain esille Arvids nimisen talon ja siellä Marian mökin lohkomistoimituksen ja tilasin asiakirjat ja kartat (myös muista Arvidsin tapahtumista).

Lohkomistoimitus oli oikea, oman isomummoni Marian mökin lohkominen. Määräalan oli ostanut Marian tytär Hanna Emilia heinäkuussa 1929. Tiettävästi Maria oli asunut lapsineen tuolla määräalalla olevassa mökissä jo vuosia (muutto Myrskylään 1882), ja todennäköisesti tuon kantatilan ja omistajien mailla muualla.
Missä, ketkä, miksi, miten kauan - kiinnostavaa historian selvittelyä riittää.


Kuvassa Maria Serafia Nyholm 1855 - 1933 ja isäni, Marian tyttären, Alexandran poika noin 16 vuotiaana armeijan soittooppilaana. Istuvat Marian saunamökin rapulla (saunaa ei taida enää olla, en tohtinut tontin ympäristöä tutkia ohi kulkiessani).




5 kommenttia:

  1. Hieno tutkimusmatka sinulla. Harmi vaan, että mummosi entisen talon katto on nyt pellitetty ja ikkunapuitteet, hienot kuin mitkä, maalattu tummemmiksi.
    Kuka alkuperäisessä kuvassa mahtaa olla tikapuilla? Kaunis rakennus ollut, mutta niinhän aina uudet asukkaat muuttavat omannäköisekseen.
    Täytyypä joskus kun ajelemme Myrskylässä päin ajella Hallilan läpi.

    VastaaPoista
  2. Näin helpolla minä pääsen, kun saan lukea uutta faktaa suvustani! Suvussa on hyvä kun muutama hyvä tutkija jotka tekee tämän työn ja kaikkia kiinostaa sitten tuleva tieto. Minulta ei luonistu tämä pikkutarkka asioiden selvittäminen, monien hankalien mutkien kautta ja sitten viellä toisien mutkien kautta tarkistaminen.....että, onko se varmasti oikein!?Kaikki sympatia ja kannustus kyllä multa tulee....;)

    VastaaPoista
  3. Ihmeen hyvin vanha mökki on säilytetty, rakennusvuotta en tiedä, mutta on se ainakin 100 v. Tuo vanha kuva on otettu, kun Maria mummon (mummoni äiti) lapsia ja lastenlapsiä kyläili. Eila tätini (nyt 91 v) muistelee, että tuo viiksiniekka (eihän ne viikset tässä näy, mutta toisissa kuvissa oikein hyvin) olisi ollut autonkuljettaja, auton nokkaa näkyy vähän kuvan oikeassa laidassa.

    VastaaPoista
  4. Onpa mielenkiintosta.Oman suvun ja sen vaiheitten selvittely on varmasti työlasta,mutta se antaa niin paljon.

    VastaaPoista
  5. Tää taitaa olla se ns. pikkuweckmannin mökki Hallilan kansakoulun mäen alla?

    VastaaPoista