torstai 18. huhtikuuta 2013

Tuliko se kevät jo .....




Tuliko kevät Eurooppaan ja Unkariin .... vai onko tämä lämmin henkäys ja viherrys vaan jokin välivaihe. Pääsiäisen jälkeen täällä oli viileää, ei kuitenkaan pakkasta niinkuin vielä pohjolan kylminä öinä.

Kevään alkaminen on ollut vaivalloista ja hidasta koko Euroopassa ja kevättä on saanut odotella. Vihdoinkin sitten sunnuntaina 14. päivä huhtikuuta huomasin jotain muuttuneen, pieni hento koivu oli aloittanut kevään. Olin katsellut talomme vieressä olevaa kukkapenkkiä, ja odottanut narsissien kukinnan loistoa. Olihan siinä muutama kukka jo, mutta kovin surkeen näköisiä olivat. Kukinta on vieläkin aika varovaista, mutta vihreä väri on lisääntynyt niin, että  narsissit jäävät melkein huomaamattomiksi.




Puistojen uudet kukat oli jo istutettu (ilmeisesti jo Pääsiäiseksi), mutta kovin kivuliasta kasvu näyttää vielä olevan (oli silloin 14. päivä kun kiertelin kaupunkia). 

Tämä kaunis orvokkipenkki voi hyvin auringonpaisteessa, paikka on Tonavan rannssa Ketjusillan Pestin puoleisessa päässä.


Viereisen kuva sateinen jalkakäytävä Corvin teatterin kohdalla, ihmisiä
vesisateessa. Viileetä oli kevään odottelu. Nyt, 18. päivä lämpömittari näytti jo melkein + 20 astetta, aamukymmenen aikoikoihin ja nousee.

Tonavan vesi on korkealla, ei kuitenkaan tulvaa, niikuin Tiszan alueella ja suuressa osassa Unkaria.




Teitä korjataan, raitikkaraiteita parannetaan ja ympäristöä muutenkin kohennetaan – kevättä ja kesää  odotellessa. Oikealla kuva viime viikolta Unkarin Parlamenttitalon edustan työmaalta. Ratikkalinja nro 2 saa siinä uudet raiteet ja ehkä kohentavat pysäkkienkin mukavuutta.  

4 kommenttia:

  1. Hyvä tulleehan sitä tietoa etelästäkin!

    En oikein tiiä omaa fiilistä, vähän siltä tuntuu yhäkin, että sama kait ompa kesä eli talvi...kevättä kun en meenaa saaha rintoihin lainkaan.
    Kadut on täällä pesty kun keskustan lumi suli viikossa, vesisateessa.....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi nyt taas kun kommentteihin vastaamien on vienyt aikaa. Suomessa kevyenä alkanut flunssa vei aikaa, eikä ole vieläkään kokonaan ohi. Kummallinen flunssa tämä oli, tuntui kuin aivojen paikalla oli ollut vaan räkää ja limaa - ajatus ei kulkenut ollenkaan. Sitten tuli kesä, kevään tuntua oli noin 4 päivää.

      Poista
  2. Varmaan siellä Unkarissa alakaa olla jo kesä, tai kevät ainakin..:)))
    Kiitos postauksesta, Pikoliini, ja hyvää loppuviikkoa sinulle.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista Aili-mummo. Kesä tuli kovin äkkiseltään. Meidän mittari näyttää iltapäivisin +25 astetta ja enemmänkin. Tuo mittari on vielä rakennuksen pohjoisen suunnassa, keittiön ikkunan pielessä, eikä siihen aurinko osu koskaan. Yöt ovat viileempiä vielä, noin +10 asteen huikkeilla.

      Poista