lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää ja rauhallista Joulua.




Kuvassa Leppävaaran kirkon kellotornin puoleinen näkymä talvella 2010. Lunta riitti ja luonto oli kauneimmillaan. 
Nyt sataa vettä, Jouluaattona. Se ei haittaa Joulun rauhaa eikä tunnelmaa, jos ei anna sen haitata. Joulustressiäkään ei tule, kun ei anna sille mahdollisuutta tulla. 



"En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan, 
ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maa." 

Näin alkaa Z. Topeliuksen kirjoittama ja Jean Sibeliuksen säveltämä Joululaulu. Vielä vanhassa, vuonna 1955 painetussa Lauri Parviaisen "Koulun laulukirjassa" laulun nimenä oli Joululaulu. Topelius kirjoitti sanat ruotsiksi vuonna 1887, Sibelius sävelsi sen 1895. Laulun sanoma on aina vaan yhtä ajankohtainen.





tiistai 20. joulukuuta 2011

Uusi läppärini ei ole retroa!

Kuvassa uusi läppäri, sille laukku ja lahjahuivi.

Nyt hankin jotain muuta kuin retro tyyliä. Samalla hommasin sille laukun, siis kannettavan tietokoneen (sylimikron tai laptopin, siis miten vaan) ostin. Otin kuvankin läppäristä, vaikka kuvan varsinainen kohde näyttää jäävän sivurooliin. Ei haittaa, kone on neliskanttinen, kaikkihan ne on melkein samannäköisiä, tämä on valkoinen ja päällinen metallin tai hopeen värinen, kokoa A4 (hivenen suurempi) ja painaa 2,1 kg.
Ei laukku ole oikeesti noin hohtavan lilan värinen, salamalla kuvaus sen teki. Luonnossa laukku näyttää hohtavan viinin punaiselta, niinkuin tuo verho tuolin vasemmalla puolella tai noin suunnilleen.

Miksi sitten hankin uuden läppärin kun entinen toimii ja on muutenkin kunnossa, ikääkin vasta viisi vuotta. No - se entinen on liian iso ja painava reissuille mukaan otettavaksi, raahattavaa mallia siis. Luulin, etten halunnut uutta tietokonetta matkalle enkä kotiin. Toisin kävi - kun taas kauppareissulla jalat veivät konekauppaan, ... katselemaan!!! Olin jo miettinut kesästä lähtien uutta konetta (pöytä, syli, iPad, vai mikä), tämä ei ollut heräteostos. Sattui sitten hyvä myyjä paikalle, joka osasi, ja halusi esitellä koneita. Eikä ollenkaan ylenkatsonut tyhmiä kyselevää mummelia, kaikenkaikkiaan hyvin kasvatettu nuori. Ostopäätös syntyi sitten helposti, varsinkin kun muistin että läheiset kehottelivat jo ottamaan oman tietsikan reissuille mukaan. Olin vissiin osoittanut pitkästymisen merkkejä, ehkä ikävää seuraakin.

Nyt yritämme tutustua toisiimme, läppärini ja minä. Aloittaminen oli helppoa, piuhat paikoilleen ja sähköt päälle. Sitten vaan tein niinkuin kone neuvoi ja systeemi alkoi toimia. Toimi oikein ja hyvin.

Sitten se alkoi määräillä ja ehdotella kaikenlaist. Laita sitä ja tätä, valitse ja hanki, ootko varma! Minä sitten laitoin ja valitsin mitä olin alunperin ajatellut, kopioin tiedostoja vanhasta uuteen ja testailin tekemääni.
Eihän homma noin helpolla ja sujuvasti käynyt - tietenkään. Oli vaan kiva kirjoittaa noin yksinkertaisesti.

Olen nyt räplännyt läppäreitäni, siis molempia, toista viikkoa. Aina kun pääsin vauhtiin valitsemani homman kanssa, päätti läppäri teettää jotain muuta ja samalla varotteli ettet nyt saa tehdä muuta tai tää menee uusiks. Onnksi en ole hermostuvaa tyyppiä.
Vähän säikähdin kun netissä tietosivut pienenivät melkein puoleen alkuperäisestä. Luulin jo tietsikan haltijoiden huomanneen, ettei toi mummo tartte näin isoa tekstiä, onhan sen molempien silmien kaihit jo leikattu ja silmät OK. Oikeeta nappulaa hakiessa tuli kokeilleeksi suurennuslasitoimintoa. Suureni sivu sitten niin, että koko näytölle mahtui vain muutama sana, eikä näkynyt yhtään nappulaa tai muutakaan vinkkiä miten siitä pääsis pois. Ajan kanssa sain sen luupin hävitettyä ja löysin oikean työkalun virittelyyn.

 Saas nähdä miten kauan tämä tutustumisvaihe kestää, kivaahan tämä on.

Työkuvaa ajalta ennen tietokoneita (piirturit oli jo), joskus
vuonna 1966, siinä syntyy Hampurin karttaan uutta tyyliä.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulutunnelmaa Budapestissa

Jouluinen tunnelma Budapestissa on tämän vuoden, 2011 marraskuulta. Joulutorit avataan myös Unkarissa hyvissä ajoin ennen Joulua, ehkä turhan aikaisin. 
No, Unkarissa Joulun alku on vähän eri juttu kuin meillä. Siellä vietetään joulukuun kuudentena Mikulas juhlaa, Pyhän Nikolauksen kunniaksi. Lapset saavat lahjoja viidennen ja kuudennen päivän välisenä yönä ja suomalainen Joulupukki vierailee maassa.

Jouluseimi Pyhän Tapanin tuomiokirkon edessä.
Pyhän Tapanin tuomiokirkko (linkki Wikipediaan), Szent István-bazilika unkariksi ja St. Stephen´s Basilica englanniksi, on Budapestin suurin kirkko. Kirkko on roomalaiskatolinen, sen jouluseimi on tehty unkarilaiseen tyyliin - kaikki on veistetty puusta.

Jolutorin myyntikojuja tuomiokirkon vierellä.
Tuomiokirkon ympärillä oleva tori on tunnelmallinen ja rakennettu väljäksi. Myyntikojujen tarjonta on runsas,   kaikkea käsitöistä ja design tuotteista lähtien kaikenlaiseen suuhun pantavaan saakka.

Tuomiokirkon edustan suuri kuusi on tänä vuonna sininen.
Tämän torin kuuset ovat aitoja oikeita kuusia, niikuin muidenkin näkemieni torien kuuset. Koristelu on runsasta, on ledlamppuja, värikkäitä palloja, nauhoja rusetteina ja roikkuvina, olkikoristeita ja vaikka mitä.

Vörösmarty-aukion suurin kuusi on koristeltu valkoiseksi.
Vörösmarty-aukio on Budapestin ydinkeskustassa ja torin tunnelma sen mukainen. Kävijöitä riittää ostoksille, ruokailuun, ohjelmien katseluun ja kuunteluu tai vaan tunnelmasta nauttimiseen. Taas tuntui, että tämän vuoden tori on paras tähän mennessä, tiedä sitten. Ainakin nyt tuntui kuin järjestäjät olisivat toteuttaneet kaikki kävijöiden toiveet. Paikka on nähtävä ja koettava itse. Nämä kuvat otin aamupäivällä, jolloin ei vielä tungosta. 

Vörösmarty aukion ruokakojuista yksi.
Yksi Vörösmarty-aukion glögipaikoista.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Sukat ja hanskat.



Eihän sukkien ja käsineitten tarvitse olla identtiset.
Niin - eihän sukka- tai lapasparin tarvii olla indenttiset. Ainakaan minun mielestä nyt on niin. Nuokin kuvassa olevat tein omasta päästä, tai lankakerän päästä kun aloitin ja kudoin niin pitkälle, että valmiina oli kaksi sukkaa ja kaksi käsinettä. Lopputulos on ihan hyvä, jos ei välttämättä halua identtistä paria.

 Langan valinta oli helppoa, kun tarjouslankaa oli vain kahta värisekoitusta, valitsin tuon ruskeen ja vihreän väriyhdistelmän. Ajattelin värin sopivan asusteihini, tuohon kuvan veskaan ainakin sopii!

Langan vyötteessä on ohjeita kutojalle:
"Kuullessanne äänen tico tico ja nähdessänne värien karnevaalin, Teidän ei tule pelästyä. Vetäkää henkeä, katsahtakaa ylöspäin kohti lintuja ja antakaa sormienne osallistua sambaan."

Vyötteen kääntöpuolella on perussukan kutomisohja, vilkuilin sitä mutta en noudattanut, annoin mieluummin samban vauhdittaa.

Sukkien kutominen tarttui jotenkin sormiini. Budapestin reissulla tei niitä läjän, samantyyppisestä langasta tico ticon kanssa. Viimeviikolla Jyväskylässä vaihdoin jo sukanmallia, matkin kivan uuden mallin blogitutulta.

Käsineitten kutomista joskus 1950 -luvulla.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Nuoren perheen valokuva-albumista.



Nuoren parin, omien vanhempieni, ensimmäinen yhteinen valokuva-albumi alkaa vuodesta 1937. Isä Edvin kirjoitti ja kuvitti albumin etusisäkannen näin kauniisti. Näitä herkki kuvia ja tekstejä meillä kotona ilmestyi milloin minnekkin, parhaiten muistan keittiön ikkunan pimennysverhoon valkoisella liidulla tehdyn viestin. Se oli jotain samanlaista kuin yllä oleva, kumpa se olisi säilynyt. 

Yllä, kannen päälle sijoittamani valokuva aloittaa albumin ja perheemme kuvatarinan. Anna ja Edvin vihittiin vuonna 1936, ensimmäinen koti heillä oli Laukaan Vihtavuoressa. Tämän kuvan tekstinä on "Messuilla 1937", kuvauspaikka näyttää olevan Jyväskylän kirkkopuiston käytävä. Äitillä on se sama kansallispuku päällään, mitä minä käytin myöhemmin ja mikä on jo siirtynyt kaksi sukupolvea eteenpäin (Tiina uudisti puseron). Äitini käytti kansallispukua juhlapukunaan, kuvassa isä muodikkaassa golf -asussa.                   

 Jyväskylän messut järjestettiin kaupungin täyttäessä 100 vuotta. Museoviraston kuvakokoelmassa olevien kuvien perusteella näkyy kaupungissa olleen  juhlatunnelmaa. Lounaispuistossa oli pääjuhla ja "Norssin" luona, nykyisellä Yliopistonkadulla näkyi paljon väkeä. Olikohan tuo koulurakennus varsinainen messujen esittelypaikka, ainakin tuossa kuvakokoelman kuvassa näyttää siltä. Kuvien liittäminen tähän ei taida onnistua kun kuvien käyttömaksu on hurja (olenkohan nyt ymmärtänyt asian oikein, ettei kuvia voi käyttää omissa blogeissakaan!) Linkki ehkä onnistuu  Museoviraston kuvakokoelmat

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Yksi elämänviisaus.

Maikun blogista lainattu Maija Mehiläisen kuva.

"Aerodynamiikan lakien mukaan ja kuten tuulitunnelin avulla on helposti osoitettavissa, 
kimalainen ei kykene lentämään. 
Tämä johtuu siitä, että sen ruumiin koko, paino ja muoto suhteessa sen siipien yhteenlaskettuun kantopintaan tekevät lentämisen mahdottomaksi. 
Mutta kimalainen, joka on tietämätön näistä tieteellisistä tosiseikoista 
ja jolla on melkoinen määrä päättäväisyyttä, 
lentää vain - ja kerää jopa hiukan hunajaakin."

Näin tämän viisauden jossakin, joskus nuorena, kirjoitin sen muistiin ja tein siitä ohjetaulun, mitä pidin työhuoneeni seinällä. Ja yritin noudattaakin kimalaisten esimerkkiä, yritän edelleen. 
Sukuvika vissiin, kun pikkusiskokin on Maija Mehiläinen. 

Kimalaiset, ampiaiset ja mehiläiset menevät helposti sekaisin, kaikki ne lentää, surisee, pistää häirittäessä (tai vahingossa) ja kerää hunajaa. Yleensä en muista mikä niistä on iso ja mikä pieni, ei haittaa. Tässä kuitenkin linkki viisaaseen tietoon Wikipediassa  Kimalaiset .

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Maalaismarkkinat Leppävaarassa.

Markkinatunnelmaa Leppävaaran kävelykadulla.
Syksyinen lauantai ja Maalaismarkkinat Espoossa. Oli hyvä markkinasää, ei tuulta eikä sadetta ja markkinaväkeä riittävästi. Olin jo aamupäivällä paikalla, se on paras aika kun ei ole vielä tungosta ahtaaksi käyvällä raitilla. Leppävaaran markkinoita järjestetään muuten muutaman kerran vuodessa, ainakin keväällä ja syksyllä. Kesällä pidetään ohjelmalliset raittikarnevaalit.

Tarjolla oli kaikkea, tavallisesta rihkamasta, käsitöistä, maaseudun tuotteista valmiisiin aterioihin saakka. Taisi tarjonta olla tällä kerralla monipuolisinta mitä muistan aikaisemmilta ajoilta. En huomannut kaipaavani mitään erityistä, no - ei ollut tuoreita juureksia. Tunnelma oli hyvä, väellä oli aikaa rupatella ja istuskella ruokateltoissa.
Helppoheikkiä ei taida enää olla olemassa, onneksi huuleheitto vielä osataan. Kun halusin ostaa "noita pekonilla maustettuja piirakoita, ettei tartte mitään päälle laittaa", totesi myyjä "kannattaa laittaa päälle ettei tule kylmä".
Eläimet ja lapset markkinoilla.
Kotieläinpuisto oli lasten suosikki. Paijattavana oli lauhkeita lampaita, vuohi ja pupuja, ponilla pääsi ratsastamaan ja hevoskärryillä ajelemaan, katseltavana oli ainakin kanoja ja villisika. Itse nautin  lasten katselemisesta.

Syksyinen näkymä Vallikallion näköalapaikalla -  matkalla markkinoilta kotiin.


tiistai 4. lokakuuta 2011

Vanha kone - löysin lempparini.



Kuvassa osa Rahamuseon rahanarvolaskurista, kone laskee ja rätisee.
Olen taas miettinyt rahan arvoa ennen ja nyt. Ajatus pohdintaan tuli sukututkimuksieni yhteydessä. No, onhan sitä tullut ajateltua muutenkin - nyt kun kaikki viestimet syytävät juttua rahasta. Kellä on - kellä ei - missä saisi olla ja missä taas ei - kuka sitä saa liian helpolla tai kenen ei pitäsi saada ollenkaan. Enpä aio tätä pohtia sen kummemmin.

Rahan arvon laskemisen ohjeita ja erilaisia malleja löytyy internetissä. Eipä tarvitse itsekseen pähkäillä, muutoin kuin miettiä mitä niistä monista malleista ymmärtäisin ja mikä olisi se oikein. Aikaa siinä etsimisessä ja ymmärryksen testaamisessa vierähti. Sitten kun kohdalle osui Suomen Pankin rahamuseon  laskuri, olin täysin myyty.

Tässä on linkki Rahamuseoon  ja täässä toinen Rahamuseon arvolaskuri

Tämä kone on kaunis, järkevännäköinen ja se toimii. Tätä konetta on helppo ymmärtää, ja minä uskon siihen (vaikka ihan kaikkea sisältöä en ymmärräkään). Köyttöohjeita saa koneen oikean yläkulman painikkeista. Creditistä löytyy koneen tekijät ja infosta ohjeet. Rahamuseosta löytyy muitakin koneita, mutta tämä on ehdoton lempparini.

Se alkuperäinen syy koneen löytymiseen oli se, että halusin selvittää minkä arvoinen on vuonna 1918 perintönä saatu 500 mk. Kone kertoi sen olevan nyt 159,66 €.

Rahan arvoin lisäksi pitäisi muistaa muutakin, esim. mitä vuosi 1918 tarkoitti. Koneesta katsoin vielä voin hintaa, vuonna 1918 voi oli 12,82 mk, inflaatioprosentti oli 241,38 %. Elinkustannusindeksi oli 9.18, nyt se olisi 1743.00 kun vuonna 1951 se oli 100. Historiaa ymmärrän jonkin verran, mutta prosentit ja indeksit ovat täyttä hepreaa.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Elämää Transylvanian maaseudulla.

Paimen tuo lehmiä kotinavettaan lypsettäväksi.
Ensimmäinen matkani Romanian Transylvaniaan jäi pysyvästi mieleeni, hyvin myönteisenä. Jotain näistä matkoista olen jo kertonut aikaisemmissa blogissani, kirkkoja olen esitellyt.

Kalotaszentkirályi kylässä, aivan majapaikkamme edessä, saatoimme seurata lehmien kotiinpaluuta laitumelta, niinkuin joskus ennen Suomenkin kylissä. Lehmänkellojen kalke ilmoittin niitten saapumisesta. Joka ilta, täsmälleen samaan aikaan, kylän yhteiset paimenet saattelivat karjan takaisin koteihinsa lypsettäväksi. Puhveleitakin oli mukana. 

Kutashaz pensio auringonpaisteessa. 
Maataloudessa, ainakin Transylvaniassa, tuntuu kuin olisi siirrytty ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Ainakin meille tuli ne Suomen vanhat ajat mieleen, kun aamuisin näimme miehiä ja naisia matkalla pelloille, haravat ja sirpit olalla, toiset hevoskärryillä toiset jalan. Päivällä kuumassa auringonpaisteessa pelloilla näkyi olkihattuisia  hahmoja ahkerassa työssä tai pitämässä taukoa pellonpientareella. Ehkä nuo työt on tehtävä käsipelillä porrastetuilla vuorten rinteillä (alakuvassa näkyy heikosti noita porrastuksia). Kuniita kukka- ja yrttiniittyjä tuolla riittää.

Transylvanian maaseutumaisemassa niittyjä ja peniä pletoja.


Lammaspaimenia Transylvanian maaseudulla, kuvasin junan ikkunasta.

Koristeellinen Székely portti tyypilline tälle alueelle,.
Transylvanian itäosassa asuu unkarilaisvähemmistöön kuuluva kansanryhmä, Székelyt (linkki Wikipedian sivulle, engl.). Wikipedian sivuilla esitellään myös Szkely kansan historiaa, taas englanniksi.

Yläkuvan talo oli toinen majapaikkamme tällä matkalla. Talon isäntä on puuseppä, kuvassa näkyvä kaunis Székyly portti on omaa tekoa. Talon isoäidillä on vuohia, joita hoitaa kylän yhteinen vuohipaimen jossain vuorenrinteellä. Omien vuohien juusto oli maittavaa, niinkuin kaikki muukin talon tarjoama ruoka, itse kasvatettuja puhtaassa ympäristössä.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Ruskaa Espoossa, onko sitä tänä vuonna.

Espoolaista ruskaa, syyskuun viimeisenä päivänä 2011.
Tänä vuonna ei näy pihlajanmarjoja muualla kuin asfaltilla litistyneinä. Ainakaa tässä kotini lähistöllä. Kiertelin lähiympäristöä kameran kanssa etsien etelän ruskaa. Tänään kun on syyskesän, tai alkusyksyn, jos niin halutaan sanoa, lämpimin päivä, noin  +21 astetta. Ne muutamat pihlajanmarjat, joita ehdin nähdä koko tämän syyskuun aikana, tippuivat tuulen tuiverruksessa maahan. Toisin oli muutama vuosi sitten, alapuolella olevat pihlajanmarjat kuvasi lokakuun 18, 2008.
Pihlajanmarjoja 18.10.2008.

Metsää Espoon Leppävaarassa, 30.9.2011.
Lähimetsä näkyy vielä vihreänä, keltaiset lehdet jo maassa. Etualan nuorissa pihlajissa tuskin olikaan marjoja. Tarkistin kuvauskierroksellani vielä nuo samat ylemmän kuvan pihlajat, ei niin marjan marjaa. Tai oli siinä joitakin ruskeiksi kuivuneita käppyröitä. Alakuvan puut ovat pihlajia, vaikka ei luulisi, oiskohan jotain eri lajiketta, ei aavistustakaan. Kaikki lapsuuteni pihlajat Keski-Suomessa olivat monirunkoisia, tuuheita ja valtavan suuria ja kauniita puita. Pihlajanmarjojakin oli varmasti joka vuosi valtavasti. Vai olisikohan niin, että aika taas kultaa muistot. Ihan se sama juttu mikä tekee kaikki menneet kesät kauniiksi ja lämpimiksi.

Melko alastomia pihalajan runkoja, pensaat vielä vihreitä.


perjantai 23. syyskuuta 2011

Elämänohjeita savoksi.

Myönteisin tuntemani ihminen,
pikkusiskoni Maija.

Liian paljo hyvvee on ihanoo.
Anna kaekkes, vua elä periks.
Kompastelu voep estee kuatumisen.
Joka ihteensä luottaa, se kykynsä tuploo.
Elämän tarkotus on murheen karkotus.
Naara ittelles ennen kun muut kerkijää.
Ikkee tulloo, vuan vanahaks ei tarvihe tulla.
Huominen on monasti viikon kiireisin päevä.
Jos mieles tyhjenöö, elä unneuta katkasta iäntä.
Lukemalla ee uimaan opi, vetteen se on mäntävä.
Ne tekköö, jotka ossoo - jotka ee ossoo, ne arvostelloo.


Nämä hyvät elämänohjeet löysin facebook issa, yks kaverini oli ne sinne merkinnyt. Ei tuo facebook ihan huono ole. Kaikkee tyhmää ei tarvi katella ja lukea sielläkään.

Onneksi SAVON SANOMAT neuvoo savonkielen käytössä ja antaa käyttöömme sanakirjan, tässä linkki  Luku 4:  Suomi-savo sanakirja turisteille.
ja esimerkki:
Saisinko postimerkin kirjeeseen? = Ee kaet tämä merkitä kule!


Maija nyt - keväällä 2011.


torstai 22. syyskuuta 2011

Kotien kierrätysviikolla sukua tutkimassa.

Tämän perhekuvan nuorin on isä Edvin, kuvattu ehkä 1911.
Meillä on meneillään taas kotien kierrätysviikot. Jyväskylän kodissa olen minä Pirkko, Maija on Unkarin kodissa, ja loput kuka missäkin. Siis ketkä, missä ja miten - en kerro. Paitsi sen kerron, että junalipun hankin VR:n netissä, lipun  sain vastaanottaa kännyyn linkkinä ja juna saapui Jyväskylään oikeaan aikaan. Ei ollut junalipun hankinnassa ongelmia, ehkä vaan sattumalta toimin VR:n suunnittelemalla tavalla. Vähän häkellyin kuitenkin, kun huomasin että voin itse valita istumapaikkani junaan. Lipun hintakin oli suunnilleen sama kuin ennen systeemin muuttamista. En muista mitä eläkeläislippu maksoi, ajattelen sen vaan olevan puolet normaalista hinnasta.

Sukututkimukset aloitin eläkkeelle jäätyäni. En ymmärrä miten siinä niin kävi, kun aiemmin olin varma etten ainakaan tuhon harrastukseen lähde. Toisin kävi. Tutkimista taitaa riittä lopuksi elämää, "nälkä kasvaa syödessä" sanonta on niin totta tässäkin jutussa. Vierastan vielä tuota tutkimus sanaa kohdallani, kun suurin osa harrastuksesta tuntuu olevan uuden oppimista, totta on sanonta "oppia ikä kaikki". On tunnettava historiaa, maantiedettä, kieliä, käsialoja, tietotekniikkaa ja omattava luovaa ajattelua. Kaikkea oppii, jos halua riittää. Työelämässä sain jo osan tarvittavista valmiuksista.

Nyt Jyväskylässä ollessa on hyvä tutkia, kun kerran paikalla olen. Täällä on maakunta- ja maanmittausarkistot, hyvää pelvelua, väljät tilat, eikä ole tarvinnut erikseen varata mikrofilmien katselulaitteita. Ja tietysti tutut paikat jo työajoilta. Sitten vielä tässä vaihtarikodissa on toimiva nettiyhteys ja läppäri.

Perhekuvassa ylhäällä on isän perhe, vielä ilman nuorimmaista lasta. Pääasiat perheestä on jo selvillä, mutta kun kaikki vaiheet kiinnostaa, ja tietysti esipolvet ja kaikki sukuhaarat ja kaikki sukuun kuuluva ja kummit -  ei vielä kumminkaimat - ja asuinpaikat. Isän suvun selvittelyssä tutuiksi ovat tulleet jo Elimäki, Myrskylä, Valkeala, Porvoon ja niiden lähialueet, sekä Ameriikka.

Äitin sukua on joku jo tutkinut, valmista tietoa löyti netissä. Tehty selvitys koskee vain osaa äitini suvusta, mutta valmiin tiedon löytyminen oli suuri ilon aihe ja helpotus. Varmistan tietysti nuokin tiedot. Pääosissa ovat nyt Jyväskylän ja Laukaan seudut, sekä taas se sama Ameriikka.

torstai 15. syyskuuta 2011

Suomen Kuvataiteilijamatrikkeli uudistuu.

Uusi, Suomen Kuvataiteilijamatrikkeli on nyt julkaistu.

Antero Olin, akvatinta vuodelta 1980
Suomen Taiteilijaseura  on juuri nyt uudistamassa "Suomen Kuvataiteilijat" verkkomatrikkelia. Uusi julkaistaan tänään 15.9.2011, tässä odottelen systeemin vaihtumista. Toivottavasti vaihdos sujuu suunnitellusti. Uusi matrikkeli on ollut koekäytössä tämän vuoden alkupuolelta, jolloin tietojen päivitystä saattoi aloittaa. En varmasti tiedä milloin päivitys yleisesti aloitettiin, tajusin sen vasta muutama viikko sitten. Tämä uusi sähköinen matrikkeli näyttää ja tuntuu hyvältä, on monipuolinen, helppo päivittää (jos on laitteet ja taito hommaan, tai on joku joka tekee sen).


Taiteilijoiden on itse täytynyt tehdä omat päivityksensä, siirtää vanhasta järjestelmästä tietonsa uuteen, eiliseen mennessä. Huomasin, että vanha yhteys on jo poikki ja vanhan matrikkelin tiedot poistuvat sitten kokonaan. Taiteilijaseura on tiedottanut muutoksesta ja järjestänyt koulutusta. En tiedä miten tiedotus ja koulutus on tavoittanut koko taiteiljakunnan. Entä minkälaiset mahdollisuudet ja taidot taiteilijoilla on suoriutua matrikkelitietojensa ylläpidosta. Olen varma ja toivon että kaikilla on joku avustaja - ystävä - perheenjäsen tärkeän tehtävän hoitamiseen.

"Verkkomatrikkelia ylläptää Suomen Taiteilijaseura. Se on osa ART360-hanketta, joka on saanut rahoitusta Opetusministeriön hallinnonalaisesta valtakunnallisesta Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen Euroopan Sosiaalirahaston kehittämisohjelmasta. Hankkeen rahoittajaviranomaisena on toiminut Hämeen ELY-keskus."


Taiteilijan työhuoneessa syntyy maalauksia, avustaja lueskelee.
Välineitä ja tarvikkeita kivipainossa, valmiit taideteokset ovat sitten litografioita.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Kirkkoja Euroopassa - Izvorul Crisului.

Izvorul Crisului  - Körösfö  - Krieschwej, reformoitu kirkko.
Tämä kirkko,  Izvorul Crisului, on rakennettu vuonna vuonna 1764, mutta asiakirjoista löytyy maininta jo vuodelta 1276. Tälläkin Transylvanian unkarilaiskirkolla on kolme nimeä, romanialainen, unkrilainen ja saksalainen, tai ne ovat tuon kylän nimiä, varsinainen kirkon nimi taitaa olla sitten sama. Näemme myös kauniin koristelun itse kirkossa ja sen tekstiileissä. Tyypillistä on myös se, että kirkon urut ovat etuosassa, meille tutulla alttaritaulun paikalla, ja parvet molemmissa päissä. 

Tämä Körösfö ja Kalotaszentkirályi kylät sijaitsivat aika lähellä toisiaa. Matkaa en muista, mutta kuvien oton välillä meni aikaa vain noin kaksi tuntia. 

Saman kirkon sisääntulon puoli, kirkkoa esitellyt suntio kuvassa.
Transylvanian alueella on useita vanhoja Unkarin kirkkoja. Kuinka monta, en tiedä. Kaikki näkemämme kirkot oli restauroitu ja hyvässä kunnossa. Ainakin taideopiskelijoita Unkarista on ollut restaurointileireillä Romaniassa (ilmeisesti samalla tavalla kuin suomalaiset Karjalassa). 
Aina myös löysimme kirkon suntion, tai jonkun muun esittelemään paikkaa ja sen historiaa, he kun yleensä asuivat lähinnä kirkkoa olevassa talossa. Joskus portissa oli lappu mistä suntio löytyy, tai sitten kolkuttelimme lähimmän talon ovea. 

Izvorul Crisului - Körösfö - Krieschwej.
Näkymä kirkonmäeltä kauniiseen kylään.


torstai 8. syyskuuta 2011

Kirkkoja Euroopassa - Kalotaszentkirályi templom.

Kalotaszentkirályi kirkko Transylvaniassa, Romania.
Muutama vuosi sitten, 2007 olimme kiertomatkalla Romaniassa, ennen Unkariin kuuluneen Transylvanian alueella. Kiertelimme "vanhaa Unkaria" autolla, yövyimme ja ruokailimme matkailuyrittäjien yksityisissä kodeissa. Tässä kylässä se oli Kutashaz -niminen pensio (paina linkkiä). Upea matka, näimme ja koimme paljon kaunista ja hyvää. Koko matka olisi kertomisen arvoinen, mutta nyt kuvailen tätä yhtä kirkkoa, pienessä kylässä.

Kalotaszentkiráilyi on kylän unkarilainen nimi, Sancraiu sen romanialainen nimi. Transylvania on romaniaa, Erdély unkaria ja Siebenbürgen sakasaa ja kaikkia noita nimiä käytetään edelleen. Välillä oli hankalaa seurata missä mennään kun kylilläkin oli 2 tai 3 nimeä.

Kalotaszentkirályi templom sisältä.
Kirkko on vanha, XIII th. vuosisadalta peräisein ja läpikäynyt useita korjauksia. Vanhassa kirkokellossa nökyy vuosi 1481. Jokainen puinen kasetti katossa ja kaiteilla on erilainen, taidokkaasti käsin maalattu ja ne on restauroitu viimeksi 1994. Kauniit tekstiilikoristeltut ovat tässä kirkkossa punaisella kirjottuja. Tuo katosta roikkuva turkiksen näköinen laite on viljan tähkistä tehty koriste. 

Sancraiu Biserica - Kalotaszentkiralyi templom, kirkko lehterille päin.
Tämä on toimiva kirkko, se täyttyi taas sunnuntaimessuun, mihin osallistuimme kyläläisten mukana. Koko toimitus oli unkarinkielinen. Yksi virsi oli meillekin tuttu Lutherin "Jumala ompi linnamme", en olisi sitä tajunnut, mutta vieruskaveri kertoi. Unkarilaiskirkot Romaniassa ovat yleensä reformoituja (jossain sanottiin olevan noin 800 000 jäsentä), romanialaiset kuuluvat enimmäkseen ortodoksiseen kirkkoon (yli 86 %).

Linkkiä kannattaa napsauttaa, näet upean kirkon esittelyn, tämä on se romanialainen nimi, juttu on englanniksi: Sancraiu Biserica Reformata.

Wikipediassa on esittely Transylvaniasta: Transilvania


torstai 1. syyskuuta 2011

Syksyn satoa - vuonna 1956.

Äiti Anna, isä Edvin ja Maija / Maikku ihailevat kotipuutarhan omenia syyskuussa 1956.
Vaikka tuo yllä oleva valokuva on harmaasävyinen, on sitä helppo katsella värillisenä. Lisää vaan mielikuvituksessa omenan vihreää sekä muita vihreän sävyjä - ja paljon niitä. Edessä vasemmalla näkyy hennompaa  karviaspuskan väriä ja oikella syvää tummaa mustan viinimarjan lehtien hehkua. Muistan hyvin vanhan puutarhan jokaisen omenapuun ja kaikki marjapensaat, niiden värit sateessa ja kirkkaassa auringonpaisteessa.

Värien ihmettelyyn onkin aihetta, kun silmistäni on kaihi pois ja implaantit tilalla. Viikko sitten leikattiin oikea silmä, vasen yli vuosi sitten. Nyt ihmettelen ja ihailen, ennenkuin kokonaan unohdan kaihin vaikutuksen väreihin. Ennen - jälkeen vertailu oli helppoa kun toinen silmä oli vielä entisellään. Likinäköisyyttkin parannettiin samalla. Se harmaakaihinen silmäni linssi oli keltainen, eikä harmaa.

Takaisin puutarhan omenoihin. Kuvan puu tuotti hurjasti säilöntäomenia, lajia en muista. Omenasosetta ja mehua riitti sitten koko talveksi, kun säilyivät hyvi kellarissa. Kellari oli suuri ja osittain peruskallioon louhittu ja joka syksy se täyttyi. Oli tietysti omenoitten lisäksi juureksia, mehuja, soseita, hilloja, sieniä ja vaikka mitä. Porukassa säilöntää hoidettiin, äiti pomona ja me muut kykyjemme mukaan.

Erilaisia omenalajikkeita muistan ainakin Valkean kuulaan, Punakanelin ja Antonovkan. Mikähän se meidän suurin ja mielestäni paras puu oli, ehkä tuo Antonovka. Puu oli lopulta korkeampi kuin meidän kotitalo ja omenat valtavan kokoisia, mehukkaita ja hyvin kellarissa säilyviä. Taisi meistä jokainen vuorollaan pudotakin tuosta puustaa syksyisin. Pahoja vahinkoja ei sattunt meille eikä puulle. Valkea kuulas oli mehukas ja ensimmäiseksi syksyisin kypsynyt, puut pieniä ja siroja. Kaneli ei muistaakseni tuottanut kovin hyvin, ei tainnut viihtyä hyvin meillä. Oli meillä yksi erikoisuuskin, mistä me lapsena pidettiin eniten, villiomena. Oli se jalostettuna hankittu, mutta taisi kasvaa sellaiseksi kuin halusi - lasten lemppariksi. Kaupan omenia ei tarvinnut ostaa.



lauantai 20. elokuuta 2011

Turistina Helsingissä - Espoosta.

Esplanadin puiston kukkaistutuksia ja Runebergin patsas.

Kyllä Espoostakin voi ja kannattaa tehdä matkoja Helsinkiin - ihan vaan turistina, huvikseen, ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta - yksin tai mieluimmin hyvän ystävän kanssa. Katsellaan paikkoja, ihmetellään kaikkea mikä on muuttunut, pohditaan pitkään minne mentäisiin syömää, istuskellaan ja jutellaan.

Tämän perjantain junamatka Leppävaarasta hurahti 17 minuutissa A junalla. Tykkään matkustaa kaikilla pysäkeillä pysähtyvällä junalla, on enemmän aikaa ympäristön tarkkailuun. Ei siinä suurta eroa ole, 4 minuttia. Matka maksoi 3.36 € matkakortilla, tavallinen kertalippu on 4 €.

Helsinkiläisen ystäväni tapasin Hesan assan kukkakaupan edessä, niinkuin aina - tässä samassa paikassa. Totesimme ettei paikkaa kannata vaihtaa, jompikumpi tulisi kuitenkin tänne - vanhasta muistista. Ei sekään olisi ongelma, onhan meillä kännykät mukana, vaikka ei me kuitenkaan kuultaisi soittoa, textarin ehkä tarkistaisi sitten myöhemmin. Hyvä, nyt olimme molemmat 10 min etuajassa.


Espan puistoon suuntasimme aluksi, se oli turisteja tulvillaan, elokuu kun on Euroopan lomakuukausi. Ihailimme Runbergin patsasta ympäröiviä kukkaistutuksia, samaa värimaailmaa oli puiston muussakin koristelussa. Elävä kultainen kaunis "tyttöpatsas" ilahdutti ohikulkijoita. Lantti tytön pieneen kuppiin (edessä maassa) sai tytön vaihtamaan kaunista tassiasentoaan. Vanha Kappeli ravintola oli rempassa ja terassikin puoliksi auki, muusiikkilavalla oli elävää musiikkia.

Kauppatorille seuraavaksi, niinkuin aina näillä päivän Hesan matkoilla tehdään. Alla kuvassa soitteleva haitariorkesteri esiintyi jo kesäkuun alussa, samanlaisella turistimatkallani. Paikkana Kauppatorin ratikkapysäkki, yleiseöä piisasi ja soitto oli upeaa. Tuo kuvan tarkka kuulija näytti olevan kilpaileva ulkomaalainen haitaristi, otti oppia suomalaisporukasta, ainakin seurasi silmä ja korva tarkkana koko esityksen.

Elokuinen kauppatori on kokemisen arvoinen, upeaa väriloistoa, tuoksuja, makuja sekä iloisia ihmisiä. Niitä lokkiverkkojakaan emme nähneet, olikohan ne jo poistettu vai eikö me vaan huomattu. No, ei muuten ollut lokkejakaan.

Jotain muuta huomatti eka kertaa, nimittäin se hotelli, Hotel Haven Unioninkadulla, missä Rihanna asui Helsingin konserttinsa ajan, hän on barbadoslainen pop -artisti. Kuuluisa hotelli, eikä me tiedetty sitä ennestään. Taas samaisen hotellin edessä oli paljon väkeä, ei menty kuikuilemaan uteliaana. Eilen sitten selvisi että Dalai Lamahan se siellä nyt asui.

Seuraavaksi tarkistettiin Pohjoisespalla oleva uusi / uusittu Strindbergin kahvila. Vanhan kahvilan paikalla on nyt uusi Marimekko ja kahvila siinä vieressä. Kananpojan salatti oli tosihyvää, palvelu hyvää ja paikka tyylikäs, muutenkin vierailemisen arvoinen.

Takaisin Espooseen matkustin bussilla, eri maisemat vaihteeksi, matka maksoi saman kuin tullessa mutta kesti yli puoli tuntia. Bussini lähti Elielinaukiolta Postitalon ja Rautatieaseman välistä. Odotellessa sain vielä seurata laitapuolen kulkijoiden touhuja (narkkari, juoppo, kerjäläisiä jne), siis ihan kuin olisi turistina jossain.......  Ystäväni matkusti kotiinsa myös linjurilla, hän Hesan Oulunkylään.

Vasta maalattu Helsingin kaupungintalo, taustalla tuomiokirkko.

maanantai 15. elokuuta 2011

Kesämuisto Unkarissa.



Satumua.


Uavan meren tuolla puolen pitäsj olla mua,
jossa paekat lämpösinä aena olla sua.
Siellä kukat nuutumata aena rehottaa.
Päevä paestaa, rannan hiekkaan, laene liplattaa.

Voe, voe, jos minnäi jonnii kerran tuonne piäsisin,
Niin tuskin tänne paluuta ies yhtään miettisin.
Vuan siivetön ei ossoo lentee, vanki se on muan.
Sua huaveilla ja unta nähdä minnäi tiällä vuan.

Lennä laalu sinne, missä lie tuo satumua,
Jossa jonnii pitäis outtoo minuakkii vuan!
Lennä laalu niin ku liitää huarapiäskynen
Kerrro, jotta unissain on yksinomaan hiän



Tässä on oikeet SATUMAAn sanat, sellaiset mitä varmasti on lauleltu tällä Suomen niemellä usseempaankin kertaan. Sain sanat serkkuni vaimolta, Irmalta, iloisen laulamisen toivotuksen kanssa. Hän ei varmasti pahastu kun jaan tätä iloa eteenpäin. Minua ainakin naurattaa ja laulattaa.

Satumaan kuvaksi laitoin auringonkukkapellon Unkarista, matkanvarrelta Budapestista Nagybörzönyiin ja Duna-Ipoly N.P. - luonnonpuistoon ja toisen kuvan pienestä kahvilasta missä joimme kahvit satumaisen ihanien leivosten kera. Leipomo on muuten tässä samassa talossa Nagymarosin kylässä, paikka on tuotteistaan kuuluisa - mekin siellä jo melkein kanta-asiakkaita.

Leipomo kahvila Nagymarosissa, Tonavan mutkassa.