lauantai 8. syyskuuta 2012

Kaunista ja viisasta .... rakennustyömaan aidassa.

Kävelyretkellä vanhassa kotikaupungissaan voi tehdä löytöjä - vaikka rakennustyömaan aidassa. 
Nämä tekstit löysin Jyväskylässä, entisen kouluni paikalla - paikan nykyisellä työmaalla. 

Jyväskylän tyttökoulu perustettiin vuonna 1864, se vanha "tipula", mikä oli Suomen ensimmäinen suomenkielinen tyttökoulu. 
Nykyisen rakennustyömaan kohdalla kävin koulua, sitä vanhaa puurakennuksissa ollutta tyttöjen koulua. Tyttölyseo muutti Voionmaankadulle, puurakennukset purettiin ja paikalle rakennettiin uudisrakennus toiselle koululle - oliko se sitten Keski-Suomen yhteiskoulu vai mikä!? Sekin rakennus purettiin ja nyt paikalle tulee asuintalo.



Jalous
Asunto Oy Jyväskylän Jalous

Ihminen on tarkoitettu omia
vaivojaan säästämättä tekemään
lähimmäisten hyväksi parhaita
tekoja. Se hyvyys mikä tulee
sydämestä, täyttää kiitolli-
suudella toisen sydämen. Olkaa
uhrautuvaisia ja pyyteettömiä.
Jalous on sydämen sivistystä j a
hyvve, jota meidän tulee tavoitella 
ja vaalia koko elämämme ajan.

Runous
Asunto Oy Jyväskylän Runous

Ma aattelen kaiholla suven aikaa
ja sua kaipailen.
Ma uneksin meistä, juhannusyöstä
ja valasta rakkauden.
Ma toivon, ma pyydän
sun suloista kättäs
ja suudelmaa rakkaimpain.



Parahin neiti Selma.

Kunnioittavasti lähestyn Teitä
sydämen asiassa. Elämäni on
täyttänyt tunne, jollaista en tinnyt
koskaan aikaisemmin. Se valtaa
minut aina Teidän seurassanne. Kun
lausutte runoja tai laulatte, tai kun
naurunne helkkyy, tai kun vain
olette ja hyvmyilette. Minun on
kerrottava tämä Teille, neiti Selma:
sydämeni on Teidän.

Lumous
Asunto Oy Jyväskylän Lumous

*

Voimistelu ja muu liikunto edistävät
ruumiin terveyttä ja kauneutta sekä mielen
tasapainoa. Tytöille on tähdennettävä,
että pehmeys ja sulous ovat naisille
arvokkaita kehollisia ominaiusuuksia.
Tyttöjen voimistelun opetus tulee järjestää
ja sen siveellisyydestä on huolehdittava
naisopettajan johdolla.

Sulous
Asunto Oy Jyväskylän Sulous


5 kommenttia:

  1. Pikoliini!

    Nämä runotko oli siitä vanhasta tyttökoulusta jäljellä?

    Leppoisaa viikonloppua, Pikoliini!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää niikuin olisi koko "tipula" hävinnyt, edes netistä en löytänyt kunnon historiatietoja - olisin linkkiä laittanut.

      Haluaisin ymmärtää niin, että nuo runot ainakin muistavat sitä vanhaa koulua. Tyttökoulun alue oli suuri, suurempi kuin sen seuraavan koulun alue (viimeinen nimi sille taisi olla Cygnaeuksen lukio). Omana aikanani puisia rakennuksia oli koko korttelin pituudelta, Kauppakadulta Vapaudenkadulle. Viereen jäi Cygnaeuksen puisto (on vielä paikallaan).

      Hyvää viikonloppua Aili-mummo.

      Poista
  2. Oho.....;O
    Että sen rakennustyömaan aidassa nämä ihanat runot! En ole nähnyt, koska menee just sopivasti sinne missä en liiku. Eihän se olisi kun jokunen harpaus pääkirjastolta....;)Varmaan on ollut lehdissä näistä runoista, vaan en silloin ole ollut Jyväskylässä. Koska jos jotain mielenkiintoista luen, niin yleensä käyn sen tarkistamassa!?
    Sanoisin, että tämä kyllä on sitä varsinaista tilataidetta ja just oikeassa paikassa. Kellä lie tullut tämä älyväläys, kiitokset suuret kyllä hänelle annan....ja sullekin kun tänne esille ne laitoit.....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hyvä juttu, kauniit kirjoitukset juuri tuon tontin työmaan aidassa. Tuli hyvä mieli, huomasin useita yhteyksiä tuon paikan ja noiden runojen välillä.

      Poista
  3. Kivoja runoja löysit. Ja kiva kun ne tänne postasit. Runoissa on jokaisessa selkeä sanoma, ajattelun aihetta. Hieno temppu siltä, joka runot aitaan laittoi.
    Meillä täälläkin on ollut "tipula", Porvoon Naisopisto, jota mm. Armi Kuusela kävi. Nykyisin sitä on lisärakennettu ja siinä toimii opetusravintola ja osa on ollut koulukäytössä.

    VastaaPoista