keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Yksi elämänviisaus.

Maikun blogista lainattu Maija Mehiläisen kuva.

"Aerodynamiikan lakien mukaan ja kuten tuulitunnelin avulla on helposti osoitettavissa, 
kimalainen ei kykene lentämään. 
Tämä johtuu siitä, että sen ruumiin koko, paino ja muoto suhteessa sen siipien yhteenlaskettuun kantopintaan tekevät lentämisen mahdottomaksi. 
Mutta kimalainen, joka on tietämätön näistä tieteellisistä tosiseikoista 
ja jolla on melkoinen määrä päättäväisyyttä, 
lentää vain - ja kerää jopa hiukan hunajaakin."

Näin tämän viisauden jossakin, joskus nuorena, kirjoitin sen muistiin ja tein siitä ohjetaulun, mitä pidin työhuoneeni seinällä. Ja yritin noudattaakin kimalaisten esimerkkiä, yritän edelleen. 
Sukuvika vissiin, kun pikkusiskokin on Maija Mehiläinen. 

Kimalaiset, ampiaiset ja mehiläiset menevät helposti sekaisin, kaikki ne lentää, surisee, pistää häirittäessä (tai vahingossa) ja kerää hunajaa. Yleensä en muista mikä niistä on iso ja mikä pieni, ei haittaa. Tässä kuitenkin linkki viisaaseen tietoon Wikipediassa  Kimalaiset .

2 kommenttia:

  1. Mahdoton tehtävä on sittenkin mahdollinen. Kyllä ne kimalaiset lainalaisuuksista tietämättä vaan lentelevät! Kiva postaus.

    VastaaPoista
  2. anja: Niin se on, kimalainen lentelee oikeella asenteella. Eihä ihminenkään tiedä mitä se osaa, jos ei ensin kokeile ja opettelee sitten jos tarvii, oli meidä isoveljen opetuksia ja neuvoja.

    VastaaPoista