sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Taipaleen muistomerkillä Jyväskylässä vuosina 1941 ja 2011.

Yllä oleva kuva on Taipaleen muistomerkillä vuonna 1941, siinä seisovat vanhempani (Anna ja Edvin) ja isoveljeni (Pentti) sekä isän sisar miehensä kanssa. 

Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Taipaleen taistelujen muistomerkki päätettiin sijoittaa Jyväskylään, koska suurin osa taistelujen joukoista oli koottu Keski-Suomesta. Mustomerkin historiaa esitetään linkissä Julkiset taideteokset Jyväskylässä.

Tänä vuonna, 13.3.2011, jälleen Jyväskylässä Taipaleen muistomekillä järjestettiin lyhyt ja arvokas muistotilaisuus. Muutama lyhyt puhe, seppele laskettiin ja soittokunta soitti, ja juhlakahvit tarjottiin halukkaille. Kaunis auringonpaiste kunnioitti tilaisuutta ja paikalla olleen yleisön mieliala oli parhaimmillaan.
Itse muistan olleeni tällä samalla aukiolla monia kertoja, niin juhlatilaisuuksissa kuin muidenkin muistomerkkien paljastus- ja muistotilaisuuksissa. Perheemme oli yleensä paikalla - isäni soitti soittokunnassa - siis niissä melkein kaikissa joita Jyväskylässä oli jo aikoinaan.




2 kommenttia:

  1. Hyvä kun laitat näitä muistiin ja näkyville!
    Ensin ihmettelin, missä ne tytöt on, kun ei kuvassa näy....kun porukoissa aina oltiin!? Piti taas oikein kuva suurentaa, ennenkuin hokasin, että mahottomuus olla, kun Penttikin oli kuvassa noin pikkunen.

    VastaaPoista
  2. Maikku: niin - se tosijuttu on ettei me oltu edes synnytty. Yritän etsiä tietoja tuon muistomerkin paljastustilaisuudesta ja selvittää mikähän soittokunta soitti, vai oliko soittoa.

    VastaaPoista